Yksinkertaistaminen vähentää stressiä (ja paljon muutakin)

Olen blogissa kirjoittanut lähinnä niistä stressiä vähentävistä asioista, jotka olen kokenut auttavan itseäni. Haluan ennen kaikkea löytää tapoja vähentää ja säädellä stressiä keskellä perusarkeani, en viikonlopun retriitillä. Siinä työn, pyykinhoidon ja ruuanlaiton lomassa.

ID-10059543

Olen noin viiden vuoden ajan soveltanut yksinkertaistamisen ideaa eri asioihin. Raskausaikana halusin koluta kaapit läpi ja hankkiutua kaapeissa turhaan seisovista tavaroista eroon. Myin ja lahjoitin kaiken silloin tarpeettomana pitämäni. En halunnut ostaa kuin aivan minimaalisen määrän äitiysvaatteita, koska tiesin käyttäväni suurinta osaa vain vajaan vuoden. Silloin huomasin, että pärjään oikein hyvin pienemmälläkin vaatemäärällä.

Ruuanlaitossa yksinkertaistaminen on vasta toiminutkin. En harrasta ruuanlaittoa (eli selaa reseptejä tai mieti intopäissäni kolmen ruokalajin menyytä). Kun kombinaatio perheessä on kaksi ruokarajoitteista+ yksi tavallinen ja haluan pääsääntöisesti itse tehtyä ruokaa mahdollisimman vaivattomasti, jotain oli keksittävä. Tämän takia teen pitkälti hyvin yksinkertaista palapeliruokaa. Tarkoittaa sitä, että erilaiset sörsselit, mihin työnnetään sen seitsemää sorttia aineksia, ovat out. Sen sijaan teen esim. kalaa, kanaa, lihaa ja erikseen kasviksia ja erikseen muita lisukkeitaMakuja vaihtelen yrteillä, mausteilla ym. erillään olevilla kastikkeilla. Sopii kaikille ja tähteistä voi kaiken lisäksi tehdä jotain ihan eri ruokaa. Että ei tarvitse välttämättä syödä kolmea päivää sitä samaa sätöstä.

Eräs tuttu katseli, kun järjestelin tavaroita paikoilleen pojan syntymäpäivien jälkeen ja totesi, että teidän kämpän saa niin nopeasti siistiksi. Niin saa, koska siellä ei ole juuri ylimääräistä roinaa. Huonekaluja on vain tarpeeseen. Ei ylimääräisiä tasoja ja lipastoja keräämässä koriste-esineitä tai vetämässä sisäänsä satamäärin sälpettä. Ei epämääräisiä pinoja, koska tavaroille on omat paikkansa. Kodin pitää olla viihtyisä ja miellyttävä silmälle, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on, että se on toimiva kokonaisuus.

Yksinkertaistamisesta on pikku hiljaa tullut vakituinen ystäväni. Kun näen jotain monimutkaista tai kaoottista, mietin heti, miten sen voisi tehdä tai sanoa yksinkertaisemmin.

Mitä hyötyä yksinkertaistamisesta on ollut stressin vähentämisen kannalta?

1. Se on helpottanut arjen hässäkkää huomattavasti. On vain paljon mukavampaa, kun aikaa ei mene tavaroiden etsimiseen ja siivous hoituu helpommin. Ruuanlaitto käy suit sait sukkelaan. Vaatteet löytyvät päälle ilman, että tarvitsee räjäyttää koko vaatekaappia sängylle.

2. Ei tarvitse käyttää aikaa niihin asioihin, jotka eivät pahemmin kiinnosta (esim. ruuanlaitto, siivoaminen, vaatekaupoissa pyöriminen). Aikaa jää enemmän itselle mieluisiin asioihin.

3. Ei ole pakko junttautua johonkin stressaavaan ja vaativaan työhön vain sen takia, että saa ne (turhat) neliöt ja tavarat maksettua. Ei tarvitse ostaa isompaa asuntoa sen takia, että tavarat eivät mahdu. Kaikkein nurinkurisinta olisi, jos pitäisi kustantaa kaapeissa turhaan seisovan tavaran neliöitä.

4. On väsyttävämpää tehdä valinta useiden eri asioiden välillä, kuin muutaman asian välillä. Mitä vähemmän valintoja, sitä helpompaa mielelle.

Ajattelin seuraavaksi viedä yksinkertaistamisen ideaa vielä vähän pidemmälle. Lisäksi aion soveltaa yksinkertaistamisen ideaa työhöni. Näistä ehkä kirjoituksia myöhemmin.

Oletko sinä vetänyt omassa arjessasi mutkia suoriksi ja yksinkertaistanut elämääsi?

Kuva.

Kommentit
  1. 1

    KodinKeventäjä sanoo

    Kun ympärillä on kaikkea paljon, liikaa, se todellakin stressaa. Vähentämällä, karsimalla ja selkiyttämällä voi itse vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Yksinkertaistaminen parantaa elämänlaatua. Turhan karsimisen jälkeen jää enemmän aikaa keskittyä siihen, mikä tuottaa iloa.
    LESS is MORE, todellakin.

  2. 2

    Sanna sanoo

    Näin se on! Nykyään tulvii ärsykkeitä niin paljon joka suunnasta, että yksinkertaistaminen parantaa aika lailla keskittymiskykyäkin.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *