Vapaudu turhista vaatimuksista

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille, jotka eivät halua häärätä jatkuvasti siivousrätin kanssa. Ja niille, jotka eivät ole järin innostuneita ruuanlaitosta, vaikka pitävätkin hyvästä ruuasta. Ja sitten tämä kirjoitus on vielä niille, jotka kokevat jonkin sortin häpeää edellä mainituista asioista. Jos siis mietit ystävien/anopin/naapurin soittaessa ovikelloa, että apua, kaikki on levällään, pölypallot rullaavat nurkissa, joulukoriste töröttää ikkunalaudalla vaikka on juhannus ja eipä taaskaan ole muuta tarjottavaa kuin kaupan kakku, jatka lukemista.

Kuulun itsekin tähän kategoriaan, joka ei jaksa juuri innostua jatkuvasta puunaamisesta tai ruuanlaitosta. Satun kuitenkin olemaan ihminen, joka pitää siististä kodista ja hyvästä ruuasta. Mutta en halua nähdä hirveästi vaivaa näiden eteen. Niin kiinnostunut en ole.

Sen takia olen pikku hiljaa vapauttanut itseäni omista turhista vaatimuksista.

Siedättämällä sotkun sietoa

Pakko olla siistiä, kun joku tulee kyläänvaatimuksesta voi irrottautua siedättämällä: Päästä yhden kerran vieraat sisään siivottomaan kotiin, ja katso mitä tapahtuu. Ei mitään. Vieraat tuskin sanovat yhtään mitään ja korkeintaan ajattelevat, että ihanaa, joillain muillakin on sotkuista kuin meillä. Ja jos joku nyt sattuisi kommentoimaan sotkua, voit sanoa että, juu, siivojamme on lomalla. Tai että pölynimuri löytyy tuolta nurkkakaapista, ole hyvä.  

Jotta siedätys onnistuisi, sen voi tehdä pienin askelin. Aloita sillä sotkuisuustasolla, jonka ajattelet kestäväsi. Tarkoitus ei ole, että pitäisi sietää vieraiden vaeltelevia katseita lattialla lojuvissa pikkuhousuissa tai intiimeissä asiakirjoissa. Pölyt, pieni tavarasotku tms. ovat neutraaleja ja helppoja käyttää siedätykseen.

Siedättää voi myös itseään. Olen ristiriitainen siinä mielessä, että mitä väsyneempi olen, sitä huonommin kestän epäjärjestystä ja tavarakaaosta. Siis silloin, kun olisi järkevää vain maata sohvalla ja nostaa jalat seinälle, alan siivoamaan raivokkaasti tavaroita paikoilleen. Pölypallojen, likaisten ikkunoiden ja remonttia kaipaavien seinien kanssa olen jo hyvää pataa, mutta tavarakaaosta on vaikea niellä. Osittain tämän takia olen vähentänyt huushollin tavaramäärän niin pieneksi, että tavarat ovat helposti järjesteltävissä. Kaaoskin on suht nopeasti siistittävissä, koska tavaroille on myös omat paikkansa. Tässä mielessä vähempi tavaramäärä todella on vapauttavaa, koska se vapauttaa siivoamisesta.

Hyvää ruokaa helposti, kiitos

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että teen yleensä palapeliruokaa. Tarkoittaa lähinnä sitä, että teen hyvin yksinkertaista ja vaivattomasti valmistuvaa ruokaa. Se on ollut paras tähän asti keksimäni keino selvitä ruuanlaitosta kohtuullisen vähällä vaivalla perheessä, jossa on ruokarajoitteita. Jos ruokakunnassa kaikki voisivat syödä kaikkea, ruuanlaitossa voisi vetää vieläkin enemmän mutkia suoriksi. Ai niin, ja siis se tärkein: ruuanlaitosta ei tarvitse pitää, eikä siitä tarvitse olla kiinnostunut, vaikka haluaa syödä muuta kuin einestä. Turha ehkä edes mainita, että meidän perheessä ei jouluruuista pahemmin stressata. Syödään sitä mitä huvittaa.

Ja ruuanlaittohan ulottuu ruokakauppaan asti. Yksi ehkä suurimmista arkea helpottaneista tekijöistä on ollut kauppa-auto. Siis ruuan tilaaminen netistä suoraan kotiovelle. Se on sujuvan arkeni kulmakivi. Perheelliselle, autottomalle aivan mahdottoman hyvä palvelu. Kun viikon ruuat tulevat kerran viikossa kotiovelle kannettuna, pienten täydennysten tekeminen lähikaupasta hoituu kepeästi ohimennen. Toki joskus sitä haluaisi itse valita vihannekset, mutta sitten taas: haluan mieluummin säästää aikaa ja vaivaa kuin päästä hiplaamaan kasviksia. Kyllä niitä pääsee tarpeen vaatiessa hivelemään torille tai lähikauppaan.

En voi liiaksi korostaa sitä, että jos siivoaminen ja ruuanlaitto eivät ole mielipuuhia, laske rimaa. Jos podet häpeää sotkuisesta kodista tai ajattelet, että ruokapöydästä pitäisi aina löytyä sen seitsemää sorttia, tässä kaksi sanaa: Anna olla.

Tätä kirjoitusta inspiroi suuresti Rosa Meriläisen ja Saara Särmän kirja Anna mennä. 

photo-by-averie-woodard

Kuva Averie Woodard.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olen ihan samaa mieltä. Olen viime vuodet opetellet näitä juttuja, onneksi menestyksekkäästi. Suorittaja minussa sammuu pala palalta ja kerta kerralta. Se on ihanaa! Toki se vielä nostaa välillä päätään, varsinkin sinunkin kuvailemissa tilanteissa väsyneenä, mut suunta on oikea.

    Hyvää syksyn jatkoa!

    • 1.1

      Sanna sanoo

      Kiitos kommentista Ansku! Väsyneenä kaikki nyt muutenkin on synkempää, joten silloin ei liikoja kannata itseltä vaatia 🙂

      Kaunista syksyä!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *