Kokeilin säännöllisiä rentoutusharjoituksia – miten kävi?

Kirjoitin alkuvuodesta rentoutusharjoituksesta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Lupasin kokeilla kirjoituksessani esittelemääni harjoitusta ja palata myöhemmin kertomaan kokemuksiani. Kerrottakoon taustaksi, että olen temperamentiltani melko sähäkkää laatua, jolle ei ole kovin luontaista tai helppoa meditoida tai tehdä edes 20 minuutin keskittynyttä rentoutusharjoitusta päivittäin. Eli siis juuri sellainen tyyppi, joka todennäköisesti kaikkein eniten hyötyisi tällaisista säännöllisistä harjoituksista.

Rentoutusharjoitus

Esittelemässäni rentoutusharjoituksessa oli kaksi osaa, joista jälkimmäinen oli ekstraosio. Ensimmäisen osan kesto on 12-15 minuuttia, ja se on siis seuraavanlainen:

  1. Valitse rauhallinen tila. Aseta kello lähellesi niin, että voit jossain vaiheessa tarkastaa ajan kulun. Älä laita herätystä tai hälytystä soimaan.
  2. Valitse jokin mukava mielikuva tai muisto, johon keskityt harjoituksen ajan. Voit myös keskittyä hengitykseesi tai sinua rauhoittavan sanan toistamiseen mielessäsi.
  3. Sulje silmät, ja käy mielessäsi läpi kehosi lihakset samalla rentouttaen ne. Tunnet, kuinka kasvojen, käsien ja jalkojen lihakset rentoutuvat ja alkavat tuntua painavimmilta.
  4. Kun mieleesi tulvii sekalaisia ajatuksia, anna niiden mennä toteamalla passiivisesti ”jaaha” ja tuo ajatuksesi takaisin mielikuvaasi, hengitykseesi tai toistamaasi sanaan.
  5. Jatka harjoitusta noin 12-15 minuuttia. Voit jossain vaiheessa avata silmät ajan tarkistamiseksi, mutta älä laita hälytystä tai herätyskelloa soimaan.

Tämän jälkeen harjoitusta on mahdollista jatkaa vielä 8-10 minuuttia. Tämä jälkimmäinen osa on ajateltu etenkin siihen tarkoitukseen, jossa koet esim. kipuja tai olet muuten tavalla tai toisella sairas. Ajatuksena on, että viimeisen osan aikana ajattelet mielikuvissasi terveyttä.

Toimi muuten samalla tavoin kuin ensimmäisessä harjoitusosiossa, mutta keskity sellaiseen mielikuvaan, jossa näet itsesi terveenä. Voit joko muistella sitä, mitä kaikkea pystyit terveenä tekemään tai voit kuvitella, mitä kaikkea tekisit ilman sairautta.

Kokemukset rentoutusharjoituksesta

Kipuilin juuri kokeilun alkamisen aikaan jalkani kanssa, ja odotin leikkaukseen pääsyä. Halusin siis tehdä koko harjoituksen, jälkimmäinen osa mukaan luettuna. Joskus kun kipuilu on jatkunut pitkään, kipu voi ikään kuin jäädä päälle, vaikka itse kivun aiheuttaja poistettaisiin. Ajattelin, että vaikka en rentoutusharjoituksella välitöntä kipua saakaan poistettua, niin ainakin voisin ehkäistä juuri sitä seikkaa, että aivot ”oppivat kivun” ja kipu jatkuu vielä, kun sen syy on hoidettu.

Nämä asiat opin rentoutusharjoituksen tekemisestä ja sen vaikutuksesta:

1. Rentoutusharjoitus helpotti kipua hieman. Harjoitus jollain tavalla pehmensi sitä. Pahimpiin kipuihin käytin kuitenkin kipulääkettä.

2. Harjoitus oli helpointa tehdä rentouttavan zen-musiikin soidessa taustalla. Vaikka rakastan hiljaisuutta, niin tällainen 20 minuutin harjoitus rauhallisen musiikin kanssa oli helpompaa ja miellyttävämpää. Itse asiassa aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, että rauhallisen musiikin kuunteleminen palauttaa stressistä.

3. Rentoutusharjoituksen jälkeen huomasin suurimman eron mielessäni. Olin mukavan seesteisessä ja tyytyväisessä mielentilassa. Sain hetken ajaksi lisää sitä rauhallisuuden ja läsnäolon tuntua, jota mieleni kaipasi. Rentoutusharjoituksella sain myös vähennettyä turhia pelkojani kipeään jalkaani liittyen.

4. Rentoutusharjoitus toimi erittäin hyvänä nukahtamisen apuna. Jossain vaiheessa aloin lipsumaan säännöllisistä harjoituksista päiväsaikaan. Ajattelin että eipä mitään, teen harjoituksen sitten ennen nukkumaan menoa. Se olikin hyvä ajatus, mutta en ikinä päässyt 20 minuuttiin asti, koska ehdin aina nukahtamaan ennen sitä!

5. Vähänkin on parempi kuin ei mitään. Jos tuntuu, että ei millään ehtisi tai viitsisi pysähtyä 12 minuutiksi, niin lyhytkin rentoutushetki kannattaa tehdä. Aluksi voi ottaa vaikka muutaman minuutin hetken. Tärkeämpää on, että aloittaa, kuin että pohtii liikaa miten tai kuinka kauan. 

Suosittelen vahvasti rentoutusharjoitusten tekemistä. Vaikka itse lipsuin säännöllisyydestä ja jossain vaiheessa unohdin harjoituksen tekemisen suorastaan kokonaan, niin ne harvatkin kerrat tekivät ehdottoman hyvää mielelle ja keholle.

Harjoituksen tehon huomaa ehkä kaikkein parhaiten silloin, kun arki on hektistä ja mieli ja keho kierroksilla. Vaikka harjoituksen säännöllinen tekeminen tuntuu itsestänikin vaikealta, niin toisaalta se vie vain 12-15 minuuttia päivästä. Eli toisin sanoen kyse on loppujen lopuksi tavasta, joka on opittavissa sitkeästi toistamalla. Omalla kohdallani kyse on myös siitä, että muistan tehdä harjoituksen. Sellainen asia, joka ei ole vielä tapa, unohtuu helposti.

rentoutusharjoitus

Kuva: Oliver & Hen Pritchard-Barret

Kommentit (1)
  1. Kun hoidat kehoasi, hoidat stressiäsi I Kehollisia hoitokeinoja stressiin
    11.11.2017, 19:56

    […] Tee rentoutusharjoitus, kun alat nukkumaan. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *