Myötätunnon mahtava voima

Myötätunnon on jo kauan tiedetty olevan jotain, joka vaikuttaa vahvasti hyvinvointiin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Nyt myötätuntoa on alettu tutkimaan eri näkökulmista ja eri tarkoituksiin. Myötätuntoa tutkitaan parhaillaan Helsingin yliopiston hankkeessa, koska sen uskotaan tuovan hyvinvointia työelämään. Itseä kohtaan harjoitetun myötätunnon avulla taas voi parhaimmassa tapauksessa päästä irti liiallisesta perfektionismista ja suorittamisesta.

Psykologi Ronnie Grandell on kirjoittanut itsemyötätunnosta kirjan, joka on itsellänikin lukulistalla. Grandel määrittelee myötätunnon näin:

Myötätunto on kyky huomata kärsimystä itsessään ja muissa, yhdistettynä haluun ja kykyyn lievittää tätä kärsimystä eri keinoin.

Myötätunto on tuhti vastavoima tuskalle ja kivulle. Sen takia olen itsekin ottanut myötätunnon mukaan omaan henkiseen työkalupakkiini, ja pyrin harjoittamaan sitä mahdollisimman paljon.

ID-10037762

Myötätunto toisia kohtaan

Myötätuntoa toisia kohtaan voi harjoitella etsimällä tilanteita, jossa voi olla toiselle ystävällinen sillä hetkellä, kun huomaa hänen kärsivän. Helpointa on ehkä aloittaa pienistä mielipahoista, jotka huomaa vaikka ystävällä tai työkaverilla.

Myötätuntoinen ote ei tarkoita neuvojen antamista, vaan kuuntelemista. Rohkaisevat sanat voivat toki olla paikallaan, kunhan ne eivät vähättele toisen tuskaa. Tuntuu ikävältä kuulla “Kyllä se siitä” tai “Nyt vain katse eteenpäin” -tyylisiä fraaseja silloin, kun haluaisi toisen kuuntelevan omia jäsentymättömiä ja tuskaisia ajatuksia. Huomionarvoista on sekin, että kaikki eivät ole tarpeeksi sinut omien tunteidensa kanssa, jotta pystyisivät ottamaan vastaan toisen negatiivisia tunteita.

Meditaatiosta kiinnostuneet voivat kokeilla Loving kindness -meditaatiota, jossa myötätuntoa kohdistetaan niin itseen kuin toisiin ihmisiin. Yksinkertaistettuna sen voi tehdä näin:

Istu rauhallisessa tilassa silmät suljettuna. Harjoituksessa on tärkeää todella tuntea, ei vain ajatella.

  • Ajattele ihmistä, josta välität todella paljon. Lähetä mielessäsi kaikkea hyvää tälle ihmiselle.
  • Ajattele itseäsi ja yritä tuntea sama välittämisen tunne, jota koit äsken. Toivota itsellesi kaikkea hyvää.
  • Ajattele ihmistä, jota et tunne kovin hyvin. Etsi taas sama välittävä tunne ja toivo tälle ihmiselle kaikkea hyvää.
  • Voit vielä toistaa saman kohdistaen tunteen ihmiseen, jonka kanssa sinulla on ollut hankaluuksia tai kaikkiin eläviin olentoihin.

Myötätunto itseä kohtaan

Itseä kohtaan saattaa olla jopa vaikeampaa tuntea myötätuntoa, kuin toisia kohtaan. Itseensä kohtaan kannattaa kuitenkin harjoittaa yhtä lailla myötätuntoa, koska se voi vähentää turhaa stressiä ja suorituspaineita. Itsemyötätunnon avulla voi lisätä armollisuutta omia epäonnistumisia ja riittämättömyyden tunteita kohtaan.

Voit testata itsemyötätuntosi tällä testillä: Itsemyötätuntotesti.

Myötätuntoa itseä kohtaan saattaa lisätä ajatus, että olemme kaikki epätäydellisiä ja meissä näkyvä rosoisuus on juuri se, mikä tekee meistä inhimillisiä ja kiinnostavia. Jos mieltäsi painaa jokin asia, kokeile tätä Myötätuntoinen käsi -harjoitusta. Harjoitus vie noin kolme minuuttia, ja tarvitset siihen rauhallisen tilan.

Myötätunnon ytimessä on se, että uskaltaa kohdata arvostaen niin itsensä kuin toisen ihmisen.

Derek on yksi lempisarjoistani. Sarjan punaisena lankana on myötätunto. Itkin jokaisen jakson jälkeen, vaikka kyseessähän on huumorilla tehty ohjelma. Sarja päättyy sanoihin:

The only thing that matters is kindness.

 maailma on muuttunut 2

Kuva 2 Patrick McDonnell kirjassa Olemisen mestarit.

Kommentit (1)
  1. Mitä hyötyä on itsemyötätunnosta?
    26.2.2017, 11:48

    […] Myötätunnon mahtava voima […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *