Tarkista henkisen energian saldosi

Tiedät sen tunteen ja tilan, kun kaikki tuntuu soljuvan mukavasti eteenpäin. Vaikka eteesi tupsahtaisi pieniä arjen harmeja, pääset niistä yli kuin kevyesti hyppäämällä. Tunnet, että olet voimissasi. Ja sitten tunnistat todennäköisesti sen tilan, jolloin et ole välttämättä fyysisesti väsynyt, mutta olet silti aivan kuitti. Et kerta kaikkiaan jaksa innostua, ja kaikki tuntuu jotenkin samantekevältä ja arkisen tomuiselta. Henkinen energiasi on vähissä.

Selvitä mikä vie ja mikä lisää henkistä energiaasi

Henkisellä energialla tarkoitan tilaa, jossa tunnemme innostusta, tyytyväisyyttä, luottavaisuutta. Olemme elinvoimaisia. Kun henkistä energiaa on tarpeeksi, olemme myös luovempia ja aikaansaavempia. Jotta henkistä energiaansa voisi lisätä, on tunnistettava, mitkä asiat tai tekijät energiaa vievät ja mitkä sitä lisäävät.

Omaa henkisen energian tasoa voi lähteä selvittämään vaikka Aki Hintsan henkisen energian pyramidin avulla:

Pyramidin alimman osan muodostavat läheiset ja merkitykselliset ihmissuhteet. Pyramidin keskiosassa on työ ja ylimmässä osassa minä itse, eli oma aika.

Mieti ensin prosentteina, kuinka tärkeänä pidät kutakin henkisen pyramidin osiota. Pohdi sitten, kuinka paljon tällä hetkellä kulutat henkistä energiaa näihin osioihin.

Nyt ei siis ole olennaisinta ajatella, kauan eri osioihin käyttää aikaansa, vaan kuinka paljon niihin käyttää henkistä energiaansa. Kuvitellaan vaikka, että työ imee leijonan osan henkisestä energiastasi. Silloin on melko yhdentekevää, kuinka paljon sinulla on aikaa olla perheesi kanssa, jos et kuitenkaan jaksa oikeasti olla läsnä. Tai jos kaikki henkinen energiasi valuu ihmissuhteisiin, energiaa omille virkistäville intresseille ei jää välttämättä yhtään.

Henkistä energiaasi voivat viedä esimerkiksi:

  • huonot ihmissuhteet
  • kuluttavat työtehtävät
  • sähköposti
  • liian paljon tekemistä
  • tiukat aikataulut
  • liian paljon pieniä asioita muistettavana

Yhtenä keinona selvittää energiaa lisääviä ja kuluttavia tekijöitä on pitää kirjaa muutamien päivien ajan tekemisistään. Päivän päätteeksi voi kirjoittaa ylös, mitä kaikkea teki ja keitä kaikkia kohtasi, ja lisätä tekemisen tai kohtaamisen perään merkin: + (antoi energiaa) – (vei energiaa) tai 0 (ei antanut energiaa, mutta ei vienytkään).

Kannattaa ehdottomasti selvittää tavalla tai toisella, mitkä asiat omassa elämässä lisäävät henkisen energian saldoa ja mitkä sitä kuluttavat. Ei ole ihan pikkujuttu, jos energiavarantosi hupenevat jatkuvasti miinuksen puolelle esim. työssä tai ihmissuhteissa. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan.

Teen itse aina aika ajoin välitarkastuksia, missä menen henkisen energiani suhteen. Pikatsekkauksen voi tehdä yksinkertaisesti kysymällä itseltään: Kuinka henkisesti energinen olen nollasta kymppiin? Tiedän jo melko tarkkaan, mitkä asiat henkistä energiaani yleensä vievät ja mitkä tuovat, joten jos vastaukseni on viisi, tiedän myös mitä tehdä.

Koska keho ja mieli vaikuttavat tiiviisti toinen toisiinsa, niin selvää tietysti on, että henkiseen energiaan vaikuttaa olennaisesti myös fyysinen tilamme. Huolehtimalla unesta, liikkeestä ja hyvästä ravinnosta, huolehdimme myös henkisestä energiastamme.

Lue myös:

Energiaa syövät tunnemuistot

Vievätkö ihmiset ympärilläsi energiaasi?

Herkkä tarvitsee aikaa ja tilaa latautua

henkinen energia

Lähde: Oskari Saari. Aki Hintsa. Voittamisen anatomia

Kuva: Jordan Stewart

Kommentit (2)
  1. No mitäs kun työt ovat niin vähentyneet, ettei ole päivisin oikein mitään tekemistä. Yksin yrittäjä. Pitää miettiä, mitä keksiä päivän ajaksi, kun asiakkaita ei käy edes tarpeeksi. Haluaisi lopettaa työt, mutta ei ole mitään ideaa, mitä sitten tekisi? Ikää jo kertynyt 57 vuotta.
    Tämäkin on henkisesti raskasta. Tuntee itsensä tarpeettomaksi…

    1. Hei Maaza! Aivan varmasti on henkisesti raskasta, jos koet tarpeettomuuden tunteita. Olisiko kotisi lähistöllä mitään mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä? Voisit vaikka listata, mitä kaikkea osaat ja mitä apua voisit tarjota muille. Entä olisiko sinulla mitään mahdollisuutta hakeutua vaikka te-toimiston ammatinvalintapsykologin juttusille? Tai keskustella jonkun toisen kanssa siitä, mitä työtä voisit lähteä tekemään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *