This is how I eat

Aloitan aamuni aina viherjuomalla. Näyttää ja maistuu pahalta, mutta tekee hyvää! Tämä on minulle parempi vaihtoehto juoda yhdellä huikalla päivän vihreät kuin syödä se puoli kiloa päivässä. Laitan juomaan viherjauhe mixiä, chiansiemeniä, avokadoa, banaania, kookosöljyä, sitruunaa ja kookosvettä. Käyn yleensä aamulla urheilemassa, koska silloin minulla on eniten energiaa. Tällä juomalla jaksaa hyvin tehdä treenin.

IMG_8548

Treenin jälkeen syön luomukaurapuuroa vadelmien ja mustikoiden kanssa. Päälle laitan teelusikallisen kookossokeria.

Välipalaksi syön maustamatonta jugurttia, cashewpähkinöitä ja marjoja tai teen smoothien. Smoothieen laitan marjoja, banaania, chiansiemeniä ja Cocovin smoothie mix- jauhetta. Jos en ole kotona, minulla on aina laukussa proteiini- tai välipalapatukka, etten sortuisi nälkäisenä esimerkiksi suklaaseen.

IMG_8541

Lounaalla syön kanaa tai tonnikalaa, gluteenitonta pastaa, parsakaalia, kukkakaalia, ituja, kananmunan, pinjansiemeniä ja fetajuustoa. Annoksen päälle laitan oliiviöljyä ja balsamicoa.

IMG_8544

Illallisella syön kevyemmin. Esimerkiksi kasvissosekeittoa ja ruisleipää.

 

Ja sitten illalla karkkia.. Haluisin todella paljon tästä tavasta eroon. Jos on hyviä vinkkejä, miten olette päässeet sokerikoukusta, niin kertokaa ihmeessä. Sanotaan, että se ensimmäinen viikko on paha ja sitten helpottaa, eikä sen jälkeen edes tee mieli karkkia. Eikä siitä karkista tarvitse kokonaan luopua, mutta karkkipäivä tai pari viikossa on itselläni tavoitteena. Ne kenellä on itsekuria ja on luopunut sokerista sanovat, että eron todella huomaa omassa olossaan. Sokeri on myös ihon iso vihollinen ja siitäkin syystä haluaisin vähentää karkin syöntiä.

Kiireisinä päivinä syöminen helposti unohtuu tai sitä siirtää myöhemmäksi. Tämä kostautuu aina illalla kun tekee mieli tyhjentää koko jääkaappi ja napostella koko ajan jotakin. Väsyneenä ei myöskään aina jaksa valmistaa sitä ruokaympyrän mukaista ateriaa, vaan syö mitä sattuu nopeasti saamaan. Itse en ole huippukokki, enkä nauti keittiössä hääräämisestä. Haluan valmistaa ruokani nopeasti. Syön yksinkertaisia juttuja, mutta laadusta en tingi. Valmistan aina ruokani itse ja puhtaista raaka-aineista. Valitsen aina luomu vaihtoehdon jos sellainen on tarjolla.

IMG_8620

Täällä eletään jänniä  aikoja, kun Robin aloittaa kohta kiinteiden ruokien maistelun. Aion pitää saman linjan hänenkin ruokien suhteen. Teen ruoat aina itse kun olemme kotona. Reissussa joutuu vähän soveltamaan, mutta onneksi vauvanruoka valikoimassa on hyviä luomusoseita ilman lisäaineita. Purkkiruoka on silti aina käsitellympää kuin itse tehty ruoka.

 

I always start my day with a green drink. It looks and tastes bad, but really does the trick. This for me is a better way to get my daily greens than having to eat half a kilo of it throughout the day.  Into my drink I put green powder mix, chia seeds, avocado, banana, coconut oil, lemon and coconut water. I normally get my workout done in the morning, because that’s when I have the most energy. This drink gives the boost I need.

After training I eat organic oatporridge with raspberries and blueberries. I sprinkle a teaspoon of coconut sugar on top.

For a snack I eat natural yogurt, cashew nuts and berries or I make myself a smoothie with berries, banana, chia seeds and Cocovi’s smoothie mix- powder. If I am not home, I always keep a protein bar in my purse to make sure I don’t go and buy chocolate if I get hungry.

For lunch I eat chicken or tuna, gluten- free pasta, broccoli, cauliflower, sprouts, an egg, pine seeds and feta cheese. I pour some olive oil and balsamic vinegar on top.

In the evening I eat lighter. For example a veggie soup with rye bread.

And then in the evening sweets. ..I really would like to stop this habit. If you have any good tips on how to get off the sugar train, please tell me.  They say the first week is bad, after that it gets easier and then you don’t even feel like having sweets anymore. It’s not like you have to give up sweets all together, but my goal is to have only one or two sweet days per week. Those who have managed to give up sugar say that they really can feel the difference. Sugar is also your skin’s worst enemy and also for this reason I would like to cut down.

During busy days it’s easy to forget to eat or to postpone it. This normally results in wanting to empty the whole fridge in the evening and constantly nibble on something.  When tired, it’s easy to just eat whatever is quick and handy because you don’t feel like preparing a meal according to the perfect diet pyramid. I’m no master chef and I don’t enjoy pottering in the kitchen. I want to prepare my food quickly. I eat simple things but don’t compromise on quality. I always prepare my food myself with pure ingredients. I always choose organic products if I have the option.

It is quite an exciting time for us now that Robin is ready to start tasting solid foods soon.  I will keep the same standards when it comes to his food. I will always make the food myself if we are at home. While on the road, we will have to adjust a little bit, but luckily there are some good organic baby foods that don’t contain any additives although baby jars are still always more treated that the food you make at home.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Johanna sanoo

    Kävin viime viikolla ravitsemusterapeutin vastaanotolla ärtyneen suolen vuoksi. Siellä selvisi, että mainitsemasi cashewpähkinät ovat pähkinöistä haitallisimpia vaivaani liittyen. Myös mm. kukkakaali ja ruisleipä sekä glukoosisiirappi ovat vältettävien listalla. Uuden opettelua ruokailussa… Kiitos kivasta blogista!

  2. 2

    Katie Santos sanoo

    Hei Minttu I have the same issue with sugar but got over it. In my case I’m eager to eat sweets when I’m anxious or find something really boring. The trick to me was giving myself the choice, it is psychological. When I have the choice to eat sugar I don’t, but if I tell myself I can’t or shouldn’t…. I will eat all the sweets that appear in front of me. I started with some days saying no and when I noticed I was over a month without it. The problem is when you trigger it with anything ”sweetened”, it doesn’t matter if with sugar or sweetener…. That’s the way to fall down (in my situation). So I fell and I’m starting over again. I also learned that eating more carbs minimize the triggers. And last but not least, I also noticed when I say ”i can’t / shouldn’t” eat sweets my anxiety triggers my on compulsive shopping…. I’m glad I have identified it all so no I can work my mind 😉 I hope it helps you as well! I’m fighting to get to the point when I’m eating sweets once a week without getting compulsive…. But that’s not possible at the moment, it requires a lot of self control… Which I unfortunally didn’t managevto get yet :p
    Cheers!!!

  3. 3

    Katie Santos sanoo

    By the way… What is your current goal with the current diet and kind of exercises you are sharing? Are you targeting fat loss, are you foccusing on getting mass or just training your condition? You could maybe be building muscles to speed up fat loss? Would be nice to know what are the goals so that it would help to understand the whole context!! Cheers

  4. 4

    sanoo

    Hi Minttu,

    Another great blog. Thank you.

    If you want your green drink to taste good I suggest trying kale, pineapple, banana and chia seeds, plus of course the green powder. I agree looks gross but mine taste okay I actually like it. I drink it daily at lunch I can’t face the colour in the morning, and I find it doesn’t go well with coffee and I’m not about to give up my Starbucks coffee.

    As for stopping the mid-day or evening candy snack, it’s not easy to do at all. I got my fix under control and it was not easy because I work from home so it’s easy to grab something. I decided to track my calories I started in January when my friend challenged me on a weight loss running program. As soon as I started to track my calories the time that I would go for that piece of candy I would look to see how much it was going to cost me calorie wise and then I would think about what else I had planned to eat that day mainly dinner because I always reached for it around 3:00 pm. Then I would ask myself if it would be worth it to eat it or better to leave it for the day, most days it was better to leave it. By the time February rolled around I noticed I had stopped reaching for my daily candy fix. I still have a piece every once and awhile just not daily any longer. I’m a firm believer that we have to give ourselves a break from time to time especially when we’re away.

    Now don’t get me started on wine that’s something I haven’t cut out I just train more on the weekends so I can have a glass of wine with dinner 🙂 Life needs a little wine.

    Take care.
    Kim

  5. 5

    sanoo

    itse syön välillä karkin korvikkeena mangoa, sorbettia tai pakastettuja viinirypäleitä 🙂 Varsinkin mango on sen verran makeaa, että sen jälkeen ei tee edes karkkia mieli

  6. 6

    sanoo

    Minttu: I have been off refined sugar for more than a year, and I also gave up diet Coke (which was my big addiction) about 6 or 7 months ago. I thought it would be very hard, but it was easier than I anticipated. I set my mind to think ”just for today, I will not eat any sugar or drink any soda.” Then, the next day I did the same, and soon a week had passed and then a month. Now, I will have sweets occasionally (but never soda). However, the way sugar makes my digestive system feel I really don’t desire to eat them often. I replaced both sugar and soda with lemon infused water when I had a craving and that worked for me. Give it a try. You will feel much better physically.

  7. 8

    johanna matilainen sanoo

    Kiitos Minttu!
    Jännittäviä aikoja on teille tulossa. Iloja ja vastoinkäymisiä, kun Robin päättää onko tämä hänen mielestään hyvää syötävää 🙂

    Hienoja kokemuksia ja hyvää alkavaa viikkoa!

  8. 9

    Sara sanoo

    Hei.
    Minä yritän päästä sokerikoukusta eroon niin että sallin itselleni yhden karkkipäivän viikossa (karkkipussi tai pieni suklaalevy) sekä viikonloppuna jäätelön. Muuten normiarki melko tarkasti terveellistä ruokaa syöden. Ja paljon vettä. Toimii mulla!
    Itselläni on neljä lasta ja olen myös tehnyt heille aina ruoat itse. Kun keittää ison kattilallisen porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia kerralla ja pakastaa jääpalakuutioissa tai pienissä minigrip pusseissa saa helposti parin viikon ruoat pakkaseen. Yhden pienen perunan keittää nopsasti kasvisten kaveriksi ennen ruokailua.
    Kiitos kivasta blogista. On mukava lukea sinun maanläheisiä ja järkeviä ajatuksia elämästä.

  9. 10

    Miia Kristiina Siimestö sanoo

    Karkkihimoon auttaa se että tekee itselleen karkkipäivän esimerkiksi lauantain. Olen lukenut että Kromi auttaa sokeriaineenvaihduntaan tasapainottavasti ja siten ehkäisee namuhimoa. Kun tekee kielletyn sallituksi niin siksi karkkipäivä toimii. Kiitos hyvistä jutuista. Luomupuuroa ei voita mikään. Sitten noista lisäaineista mm.antiperspirantit sisältävät alumiinia ja se on kehollemme myrkkyä. Siksi itse olen siirtynyt deodoranttien ja antiperspiranttien sijaan tuoksuöljyihin ja ilman alumiinia sisältäviin deodorantteihin. Niitäkin on olemassa esim. Life- myymälässä. Ihana kuva sinusta ja Robinista. Kimille sisua näyttää että Suomalainen osaa ajaa !

  10. 12

    Paula.tukonen@gmail.com sanoo

    Oon ennen ollut aivan järkyttävä karkin syöjä! Mutta oon päässyt sokerista eroon raakasuklaan ja muiden raakaherkkujen avulla 🙂 Ne ovat niin tuhteja ravintopommeja ettei niitä edes voi syödä kuin pari palaa ja makeanhimo on jo tiessään. Lisäksi niiden valmistaminen on ihanan terapeuttista ja rentouttavaa 🙂 nykyään syön karkkia enää pari kertaa kuussa, koska en halua mistään luopua kokonaan. Ja totta tosiaankin, olo on paljon virkeämpi ja iho huimasti paremmassa kunnossa, kun sokerista on erossa 🙂

  11. 13

    Niina sanoo

    Itselläni toiminut seuraava: korvaa yksi karkin syönti/annos kerta viikossa makeilla hedelmillä, niin kuin joku edellä mainitsi, tai proteiini/välipalapatukalla ja pidä tähtäimessä se seuraava päivä, jolloin karkki on sallittu.

    Myös olen kuullut opiskelukavereideni sanovan, että luontaistuotekaupassa myytävät kromivalmisteet ovat auttaneet heitä kun ovat pyristelleet irti kovasta makean himosta. Kromi kuulemma kadottaa sen ”karkkihampaan” kokonaan.

  12. 14

    sanoo

    Minulla kesti kolme viikkoa päästä sokerikoukusta irti. Kahden viikon kohdalla vieroitusoireet olivat todella kovat ja sain jopa kiukkukohtauksia, jotka jälkikäteen tuntuivat todella lapsellisilta. En ollut ennen tajunnut, kuinka kovasti sokeri vaikuttaa aivoihin! Minulla oli ennen tapana pitää kerran viikossa karkki&vapaan syömisen päivä. Lisäksi käytin paljon sokeria kahvissa. Nyt olen 8. viikkoa täysin ilman herkkuja, roskaruokaa tai sokerikahvia. Pyrin juomaan vähintään 3 litraa vettä päivässä, se ihmeesti auttaa. Olen huomannut suuren muutoksen ihossani, aikuisiän akne alkaa viimein hellittää! Mielihalut eivät ole kadonneet minnekään, koko ajan päässäni pohdin, mitä kaikkia herkkuja söisin, jos voisin. Mutta olen päättänyt tsempata ainakin hetken, jotta saisin kehon koostumusta muutettua.

    Mitä tulee tuohon ruoan laittoon, niin itse syön aika lailla samalla tavalla kuin sinä. Pyrin kokkaamaan yhdellä kertaa monen aterian tarpeet. Kun pilkkoo vaikka perunaa tai bataattia valmiiksi annosrasioihin, on ne helppo vain laittaa uuniin/kattilaan. Samoin lohen pilkon aina valmiiksi annospaloihin ja paistan tarpeen mukaan. Yhdellä kokkauskerralla on helppo valmistaa vaikka neljä annosta kanaa&riisiä&vihreitä papuja ja syödä sitten purkillinen kerrallaan. 🙂 Tsemppiä treeneihin ja syömisiin! 🙂

  13. 15

    Anna sanoo

    Yksinkertainen vinkki sokeririippuvuuden poistoon on se, että jättää karkit ostamatta. Ja hävittää kotoa kaikki karkkipiilot 😀 Mulla tekee nykyisin karkkia mieli tosi harvoin ja olo on parempi 🙂

  14. 16

    LeAnn sanoo

    Mielenkiintoinen kirjoitus. 🙂
    Tuo karkkihimo on tuttua, nyt kuitenkin olen ollut puolisen vuotta karkkilakossa sekö oikeastaan osaksi herkkulakossakin kiitos lapsien, jotka minut uutena vuotena haastoivat. 😉 Alku oli aikamoista totuttelua, mutta rooibostee on ainakin minulla auttanut sekä ostin nyt Clipperin lakritsiteetä. Nyt kesällä salli kaksi jäätelöä viikossa lomalla, mutta sekin rauhoittuu taas syksyllä. Myös erilaiset pähkinät ja kuivatut hedelmät auttavat. Enää ei tee edes mieli jogurtticasheweita. Eli tehokasta ollut. 🙂
    Lakkoa on vielä puoli vuotta edessä, mutta luulen, että jokapäiväistä herkuttelua tuskin enää otan takaisin. Nyt tuntuu niin paljon paremmalta. 🙂

  15. 17

    Heidi sanoo

    Moikka Minttu!

    Kannattaa syödä joka aterialla proteiinia, pitää nälkää pois hyvin ja mielihalut napostelulle voisivat vähentyä. Toinen on, että lisää ruokaa. Jos illalla aina sortuu makeaan, niin silloin yleensä päivän energiansaanti liian niukkaa. Siinä muutama ajatus.

    • 17.1

      sanoo

      Olen samaa mieltä, että makeanhimo illalla kertoo energiavajeesta. Eikä ole pelkkä mielipide. Sitä on tutkittukin.
      Ruokavaliotasi kun katselen, niin mielestäni siinä on aivan liian vähän energiaa. En tiedä imetätkö, mutta jo sen perusteella kun liikut kaloreita pitää lisätä. Varmasti makeanhimo helpottaa. Illalla luonnonjogurtti ja pähkinät esim olisi hyvä vastaisku makeanhimolle. Lisäksi kromia purkista vaikka tupla-annos! Tsemppiä

  16. 18

    ihmettelijä sanoo

    Helpointa itselleni on ollut jättää ne herkut kauppaan! Ne houkuttelevat enemmän jos tiedän että ne ovat ”käden ulottuvilla” kaapissa. Joskus kun mieleni tekee karkkia, syön jotain raikasta purkkaa 🙂

  17. 19

    Maija sanoo

    Olisi kiva saada aikaiseksi ja kokeilla itse näitä smootheja ym. Jotenkin sitä vaan on saamaton ja ehkä myös tuota samaa, että en ole kokkikolmonen. En ole luomuintoilija. Joskus tuntuu, että se saa ylihypetystä, en tiedä.

    Mutta, kivan jutun taas kirjoitit:)

    T. Maija

  18. 20

    Sanna sanoo

    Sokerikoukusta olen itse päässyt opettelemalla syömään erilaisia omenoita ja enemmän pähkinöitä kuin se suositeltu kourallinen päivässä. Syön ehkä kaksi kertaa päivässä pähkinäjogurttiaterian. Tällä hetkellä välttelen myös viljatuotteita ainakin hetkellisesti ja leivän tilalle olen ottanut riisikakut. Vatsa oli ärtynyt ja näillä konstein se nyt rauhoittunut. Syön muuten säännöllisesti ja terveellisesti. Tuli mieleen että jospa et kuitenkaan syö iltaa kohden tarpeeksi kun pikkunälkä yllättää ja alkaa karkkia tehdä mieli. Ehdotan että lisäisit vielä niitä pähkinöitä ja omenia? Kiitos kivasta blogista

  19. 21

    Claudi sanoo

    Cute pic of you and Robin! ♥

    Just don´t buy any sweets then you don´t get tempted to eat them! 🙂

    Then again I don´t think that some sweets here and there hurt anybody!

  20. 22

    Katja sanoo

    Hei Minttu ja kiitos ruokapostauksesta:) kaikki muu näyttää varsin herkulliselta ja suurin piirtein minulla on samanlainen ruokavalio mutta tuota viherjuomaa en kyllä saisi millään alas 😀 joten olenkin luopunut viherjuomista, raakakakuista ja pähkinöiden tilalla syön usein manteleita tai kuivattuja marjoja/hedelmiä. Makeanhimoni on pohjaton eikä niinkään karkit vaan suklaa ja olen intohimoinen leipuri ja se näkyy ikävä kyllä minussa. Painonpudotusyritys ei vaan onnistu, herkkuja tulee leivottua ihan hurjasti ja mikä sen mukavampaa kuin kahvitella ystävien kanssa joku ihana täytekakku/marjapiirakka kahvipöydässä.

  21. 23

    Martie Lubbe sanoo

    Hi Minttu
    Thanks for this interesting blog post. It’s good to know that a person is not alone in this struggle to eat less sugar.I try to stay away from sugar as much as possible,but my love for chocolate sometimes gets the better of me.In the evening,especially when watching TV, I sometimes eat a square or two.I find that when I’m stressed about something, I tend to eat more sugary foods.When I don’t feel stressed I don’t feel the need to eat or drink sugary things.So by controlling my stress levels I also control my need for sugar.Some days are better than others.
    I make my green smoothie with 2 cups of baby spinach, a splash of almond milk, a half of an avocado and about 1/2 cup of grape juice and blend till smooth. The grape juice makes this smoothie taste great.
    Thank you for a wonderful blog.
    Martie

  22. 24

    Sinna sanoo

    Maca-jauheen aloituksen ’sivuvaikutuksena’ oli itselläni sokerinhimon katoaminen. Kesti muutaman päivän huomata, että mikä on muuttunut. Ahaa elämys tuli kuitenkin, kun karkkikippo ja sipsikulho notkuivat vauvajuhlissa nenän edessä, eikä tehnyt lainkaan mieli!

  23. 25

    Tapio Alanko sanoo

    Hei!

    Itsekin painin sokeriaddiktion kanssa ja yrittänyt löytää keinoja sokerin käytön vähentämiseksi.
    Olen huomannut, että pelkkä päätös ei riitä vaan pitää olla hyvä suunnitelma kuin treeneissäkin. Ehkäpä siinä toimiikin sama malli kuin treenaamisessa eli hiljalleen vähentää käyttöä pitemmän ajan kuluessa ja totuttelee pois siitä, kuten treeniä taas lisätään asteittain ja totutellaan sen rasittavuuteen ja tuomaan ”kipuun”.

    Toinen asia, jota juurikin kokeilen, on siirtyä käyttämään kuivattuja marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä esimerkiksi makeisten sijaan. Näyttää toimivan ja samalla saa vielä lisää hyviä aineita elimistöön. Esim. kuivatut karpalot ovat oikein hyviä makeisten korvikkeita. Eivät siis maistu samoilta kuin tuoreet, vaan makeilta.

    Hyviä treenejä!

    Tapsa

  24. 26

    Emppuli sanoo

    Tiedän, että karkin syönti kerran viikossa vaatii liian paljon päättäväisyyttä, mitä ei minulta löydy, joten tässä mun vinkit mitä kannattaa kokeilla, jos silti haluaa viikolla herkutella;
    syö joka ruualla vatsansa täyteen, joka ruualla täydentää ateriaa leivällä. Muistaa syödä riittävän usein, jotta ei kerkiä kunnon nälkä tulemaan eikä sorru karkkeihin.
    Jos kuitenkin syö karkkia, kannattaa käyttää mittasuhdetta 1karkki per 1vesilasi, maha täyttyy vedestä eikä jaksa syödä montaa karkkia 🙂

  25. 27

    Susanna sanoo

    Hei Minttu,
    Kiva lukea blogiasi ja huomata että aina meillä naisilla on samat ongelmat :), ollaan sitten missä tahansa tai eletään miten tahansa. Itse olen aikoinani taistellut paljon karkin kanssa. Oli todella vaikea päästä siitä eroon. Onneksi personal trainerini on erittäin tietäväinen ravinnon suhteen ja miksi kroppaan esim iskee karkkihimo. Pointin sisäistettyäni, olen saanut karkin himon kuriin. Eli kun syö liian vähän päivän aikana proteiinia niin se kostautuu juuri noin kuten kirjoitit. Itse lisäsin aikoinani annosmäärää ja kokoa päivässä huimasti niin eipä tee enää karkkia mieli. Muutoksen huomaa kiinteämpänä kroppana ja ihon kiinteytenä, sekä myös mielen virkeytenä.
    Karkin syönti voi olla myös ns.tunnesyömistä eli sitäkin kannattaa miettiä.
    Kokeilehan siis samaa kuin minäkin :). Itse noudatan kanssa erittäin tarkkaa ruokavaliota ja panostan puhtaisiin raaka-aineisiin sekä itse valmistan ruokani. En ole myöskään mikään kokkaamisesta kiinnostunut ihminen, mutta nämä syömäni ruuat erittäin yksinkertaisia.
    Meillä kanssa pieni poika 3kk, ajattelin itse tehdä kuten sinäkin ja noudattaa hänellä puhtaan luomuruuan linjaa.
    Tuo aamusmoothiesi oli mielenkiintoinen, taidanpa kokeilla 🙂

  26. 28

    Johanna sanoo

    Hei Minttu!

    Kokeilehan Fitlinen Restoratea. Auttaa pääsemään eroon makeanhimosta <3 Samalla palauttaa niin fyysisesti kuin henkisesti, saat hyvät (syvät) unet ja poistaa kuonaa. Täydellinen purkki siis! 🙂

  27. 29

    Susanna sanoo

    Lisäys vielä äskeiseen: tärkeää tuossa karkin karttamisessa myös tarkka ateriaväli, sillä jos verensokeri pääsee liian alas niin iskee silloinkin se karkkihimo.

  28. 30

    lottaliisa sanoo

    menin häviämään leikkimielisen vedon ystävien kesken – panoksena vuosi karkkilakkoa. purkkaa sain syödä. se tepsi paremmin kuin hyvin – eihän sitä kehdannut ystävilleen häviöstä ruikuttaa ja olisi ollut liian noloa olla noudattamatta sopimusta 😀 kun en erityisemmin ole kakuista ja leivonnaisista koskaan välittänyt jäi yltiösokerit pelkkään purkkaan ja satunnaiseen pullaan. alun muutaman viikon henkisten ja fyysistenkin kramppien jälkeen valui vuodesta vahingossa huomaamatta kolme. kunnes hävisin taas.. panoksena karamellin syönti. nykyään syön milloin haluan sillä jo pätkiksen kokoisen patukan tai parin kolmen karamellin jälkeen alkavat kaikki herkut maistua lähinnä pahalle. hetken opettelun jälkeen osaan lopettaa vielä kun on hyvä olo eikä paha maku suussa. yllättävä kyllä ei jatkuva ja jokapäiväinen himo ole vuosien varrella enään palannut vaikka vapaasti olenkin itselleni jäätelöt ja namit sekä herkut hankkinut aina mieliteon sattuessa. ostoksien loput lähinnä happanee kaappeihin.

  29. 31

    Noora sanoo

    Vaikuttaa todella pieneltä tuo ruokamäärä mitä syöt, sekä monelta aterialta puuttuu proteiini. Kannattaa ihan vaikka laskea kalorit, jotta tietää paljonko niitä todella tulee. Puhdasta ruokaa syödessä voi olla jopa yllätys, että vatsa täyttyy yllättävän hyvin liian pienelläkin ravintomäärällä ja juuri se voi kostautua illalla. Olet kuitenkin aktiivinen ja liikut niin tarvitset ehdottomasti reilusti ruokaa. Kokeilemalla löytää itselle sopivan määrän missä paino ei lähde nousuun eikä laskuun (jollei sitä erikseen tavoittele) ja energiaa riittää koko päiväksi, eikä nälkä vaivaa missään vaiheessa. Itse olen tällä hetkellä dieetillä ja välillä jopa ongelmana syödä riittävästi kun tuntuu, että vatsaan ei mahdu ja silti paino putoaa! Niin ja tuo protsku, ihan minimi on 1g per protskua päivässä per kehon painokilo, mutta urheilevalla mieluummin 2g per kilo! Yksi keino myös kokeilla hillitsemään makean nälkää on jättää hedelmät (banaanit) pois, koska ne nostaa nopsaan verensokerin ja jos elimistö oppii kaipaamaan sitä, niin hiilarin-/ sokerinhimo voi yllättää helpommin! Jos se ei vaikuta niin sitten banaanihan voi toimia hyvänä palautukseen treenin jälkeen, joskin senkin kanssa pitäisi ottaa jotain proteiinia. Hyvää kesää ja toivottavasti makeanhimo hellittää, muutenhan ruokavalio on oikein terveellinen 🙂

  30. 32

    Mira sanoo

    Täällä 5,5kk poikavauvan äiti 🙂 Meillä aloitettiin soseiden maistelu jo 3kk jälkeen neuvolan luvalla. Itsekin alkuun mietin kovasti noita purkkiruokia, mutta ovat kätevä apu itsetehtyjen rinnalla. Varsinkin kun valmistajilla on isot resurssit tutkia tuotteen alkuperää ja mitä purkkiin menee, voi huoletta antaa purkkisosettakin. Itse pyrin ostamaan aina lähituottajilta jolloin tietää alkuperän 🙂 Nyt on pari viikkoa maisteltu puuroa ja lihaakin. Ja kovin on innokas syömään pikkumies:) Jos löydät hyviä ohjeita vauvanruokien valmistukseen, niin kirjoittele niistäkin tänne:)

  31. 33

    Sportygirl78 sanoo

    Hei Minttu! Ja ihan ensimmäisenä: kiitos miellyttävästä ja ihanasta blogista. Kirjoituksesi ovat todella hyviä, mielenkiintoisia ja sopivan ytimekkäitä. Aivan ihana lukea siis kirjoituksiasi! Kuvasikin ovat todella upeita, olet todella kaunis! Tzemppiä kovasti karkista eroon pääsyyn, se ei todella ole helppoa, tuttu tunne 🙂 Ja jännä, että sitä tekeekin mieli juuri illalla. Itse ihan aloin pohtimaan ja miettimään kunnolla, että miksi ihmeessä illalla on pakko mennä ”karkkikaapille” ja huomasin, että mieleni teki karkkia aina silloin, jos minulla ei ollut kunnolla tekemistä. Näin ollen olenkin sitten alkanut tekemään ylimääräisiä venyttelyitä ja menemään hyvin aikaisin nukkumaan ja kappas, eipäs ole tullut syötyä enää karkkia… 🙂

    • 33.1

      minttuvirtanen sanoo

      Kiitos paljon ja mukavaa, että seuraat blogiani! Ihan hyvä vinkki. Täytyykin alkaa pitämään itsensä kiireisenä iltaisin:)

  32. 34

    Susi sanoo

    Hi,
    When our girls started on solids we cooked it all ourselves, the travelling wasn’t a problem. I used icecube trays to freeze the food and then took it with us…Enjoy this time, we loved it, watching the girls discover different textures and flavours

  33. 36

    Jansku1234 sanoo

    Kokeileppa makeanhimoon Kromia lisäravinteeksi ! 🙂 Se tasapainottaa sokeriaineenvaihduntaa, netistä löytää paljon tutkimustietoa ja kokemuksia 🙂

  34. 37

    sanoo

    Suosittelen Chiansiemenvanukkaita! Vähän kun laittaa joukkoon vielä maapähkinävoita tai esim. raakakaakaojauhetta, niin siitä tulee samalla makea ja maistuva, mutta myös täyttävä ja terveellinen välipala. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *