Getting back in shape again

Monet ovat kysyneet miten olen päässyt kuntoon raskauden jälkeen, niin ajattelin kirjoittaa postauksen aiheesta.

Minttu Kauneus ja Terveys

Raakaversio viikon takaisista Kauneus ja Terveys -lehden kuvauksista, Photo: Milka Alanen MUA: Katja Arolinna

 

Uskon, että sillä on eniten merkitystä, mitä olen tehnyt ennen raskaaksi tuloa. Kun pohjatyö on tehty hyvin ja pitkäjänteisesti, ei tarvita mitään ihmetekoja päästäkseen muutamasta ylimääräisestä kilosta eroon.

 

Toki myös geeneillä on iso merkitys siinä paljon painoa tulee raskauden aikana ja miten nopeasti siitä pääsee eroon. Painoni nousi noin 12 kg raskauden aikana ja niistä taisi olla 4 jäljellä kun pääsin sairaalasta kotiin. Peili on mielestäni paras mittari, enkä käy kovin usein vaa’alla. Raskausaikana painoa seurataan joka lääkärikäynnillä, joten silloin olin hyvin perillä missä painon suhteen mentiin.

 

Raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana minulle ei maistunut kuin roskaruoka, mutta siitä eteenpäin söin normaalisti. Teen aina ruoan itse ja syön terveellistä ja puhdasta ruokaa. Näin tein myös raskausaikana, annoskoot tosin olivat isompia. Leipää teki mieli paljon enemmän kuin normaalisti, mutta muita erityisiä mielitekoja ei ollut. Karkit on paheeni ja niitä söin luvattoman paljon myös raskausaikana.

 

Minttu

Tämänhetkinen lempiruokani, avokadopastaa ja grillattua kanaa.

 

Jos jonkin vinkin antaisin, niin se olisi varmasti se, että pitää mahdollisimman hyvää huolta itsestään jo ennen raskaaksituloa. Raskausaika ja varsinkin viimeinen kolmannes oli ainakin itselleni melko tukalaa aikaa, joten hyvä peruskunto auttoi jaksamaan. Raskaana  ei kuulu laskea kaloreita ja oman kehon kuuntelu on erityisen tärkeää. Omalla kohdallani puhdas ja monipuolinen ruoka antoi lisää energiaa ja teki varmasti masuasukillekin hyvää.

 

Minttu

 

Ruokavaliolla on paljon isompi merkitys kuin treenillä jos haluaa pudottaa painoa. On tärkeää myös syödä tarpeeksi ja huolehtia riittävästä vitamiinien ja hyvien rasvojen saannista.

 

Jos joskus, niin raskauden ja synnytyksen jälkeen täytyy olla armollinen itselleen. Urheilu on minulle elämäntapa ja olin odottanut kovasti, että pääsen taas rakkaan harrastukseni juoksun pariin. Minulle oli kyllästymiseen asti puhuttu rauhallisen aloittamisen tärkeydestä ja hyvä niin. Liian nopeasti tai liian kovaa aloittamisella synnytyksen jälkeen voi olla vakavia seurauksia.

 

Minttu

 

Muutama viikko synnytyksen jälkeen oloni oli jo normaali ja sain lääkäriltäni luvan aloittaa urheilun kevyesti. Luvan saamiseen vaikutti lääkärin tarkastuksen lisäksi se, että olen aina urheillut. Kroppani kesti jo kevyen rasituksen synnytyksen jälkeen. Näissäkin asioissa on tärkeää kuunnella omaa kehoa ja myös konsultoida lääkäriä.

 

Kävin lenkillä pari kertaa viikossa, osan matkasta kevyesti hölkäten ja osan kävellen. Muutamia viikkoja myöhemmin aloitin tekemään vatsalihaksille lyhyitä staattisia pitoja, jotta saisin lihaksia heräteltyä. Nyt 4 kuukauden jälkeen vatsalihakset ovat palautuneet takaisin omalle paikalleen ja olen alkanut tekemään myös rutistuksia suorille vatsalihaksille.

 

Minttu
Urheilen tällä hetkellä noin kolme kertaa viikossa. Käyn joko lenkillä tai teen lyhyen lenkin ja sen perään kuntopiirin ulkona. Pelkkä lenkki on yleensä 75 minuuttia tai sitten juoksen 30 minuuttia ja teen perään kuntopiirin. Teen liikkeitä oman kehon painolla ja lyhyillä palautuksilla.

 

Esimerkki kuntopiiristä:

1 min askelkyykkykävely

1 min punnerrus

1 min lankkupito vatsalihaksille

1 min kyykky sivulle

1 min jalkojen ja käsien nosto samaan aikaan

1 min linkkuveitsiliike vatsalihaksille

1 min ojentajapunnerrus

1 min selkälihasliike, vastakkaisen käden ja jalan ojennus

 

Siirryn suoraan liikkeestä toiseen ja kun koko kierros on tehty läpi, pidän minuutin palautuksen. Teen yleensä kolme kierrosta.

 

Niin kuin sanottu, näissä asioissa ei kannata tehdä niin kuin joku muu tekee. Tärkeintä on kuunnella itseään ja kehoaan ja mennä sen mukaan, mikä itselle tuntuu hyvältä.

 

MAHTAVAA MAANANTAITA KAIKILLE!:)

 

 

Many of you have asked me how I got back into shape after pregnancy, so I decided to make a post about that.

 

I believe that mostly it depends on what I’ve done before I got pregnant. You don’t need a miracle to get rid of a few extra kilos if you have done the ground work beforehand.

 

Sure, genes and how much weight you put on during pregnancy affects how quickly you get rid of it afterwards. I put on 12kg during pregnancy and was left with 4 by the time I left the hospital.  The mirror I think is the best indicator. I don’t step on the scales very often. During pregnancy the weight is being checked every time you go to the maternity clinic, so then I was more aware of where I stood weight wise.

 

In the first trimester I only felt like having fast food, but after that I ate as normal. I always cook myself and eat healthy and pure food. I did this during pregnancy also, only the portions were bigger.  I felt like having bread a lot more than normal but other than that I didn’t really have any cravings.  Sweets are my weakness and I ate an awful lot of them when I was pregnant.

 

My advice would be to look after yourself and get into shape as much as possible before getting pregnant. Pregnancy, and especially the third trimester, was kind of a strain for me, but a good base helped. During pregnancy you shouldn’t count calories and it is very important to listen to you own body.  Pure ingredients and a varied diet gave me energy and was probably also good for the baby.

 

Diet is more important than exercise if you want to loose weight.  It is also important to eat enough and make sure you get enough vitamins and good fats.

 

If you ever have to give yourself some slack, it would be after pregnancy and birth. Sports for me is a lifestyle and I was looking forward to getting back into my favorite hobby, running. I had been told over and over again how important it is to start easy and I am glad. Starting off too quickly or heavy after birth can have serious consequences.

 

A few weeks after birth I felt I was back to normal and my doctor gave me the go ahead to slowly start exercising. The decision was made partly because of the fact that I have always been sporty. My body was strong enough to take a little bit of strain after birth. You really have to listen to you own body and consult a doctor when it comes to these things.

 

I went jogging a couple of times a week, partly walking and partly jogging gently. A few weeks later I started doing short static exercises for my belly, just to wake the muscles a little bit. Now after four months my abdominal muscles are back in their normal place and I’ve started to do sit ups for the straight muscles also.

 

Now I exercise about three times a week. I either go jogging or I go for a short jog followed by circuit training outside. Jogging is normally 75 minutes or I jog 30 mins plus circuit training. I do exercises using my own body weight with short brakes only.

 

Here is an example of what my circuit training looks like:

1 min walking lunge

1 min push ups

1 min plank, abs exercise

1 min side squat

1 min superman exercise

1 min jackknife, abs exercise

1 min tricep push ups

1 min bird dog exercise

 

I move from one exercise straight to the next one and when the whole cycle is done I take a one minute break before I go on and do another two cycles.

 

Like I said before, when it comes to these things you shouldn’t just do like someone else does. The most important thing is to listen to yourself and your own body and go with whatever feels good.

 

 

HAVE AN AWESOME MONDAY EVERYBODY!:)

 

 

Kommentit
  1. 1

    Taru sanoo

    Heii, sulla on tosi ihana blogi! Voisitko tehdä postauksen sun päivän ruokavaliosta niin että sais itsellekin reseptivinkkejä :))

  2. 2

    Katja sanoo

    Kiitos todella paljon minua koskettavasta postauksesta:-) , yritän seuraavaksi tuota treeniohjelmaa jos sillä saisin kiloja putoamaan. Voisikohan ton juoksemisen korvata vaikka pilateksella ? Entä miten toi avokadopasta eikö se lihota? siis onko siinä vehnää? Netistä löytyy kauheesti ristiriitaista tietoa saako laihduttaja syödä viljoja ja perunaa vai pitääkö juuri ne jättää kokonaan pois. Imetän vielä nuorinta lastani ja syön säännöllisesti aamupalaksi kaurapuuron ja iltapalaksi ruisleipää mutta saisinko parempia tuloksia ilman viljaa, kun painoni ei nyt vaan tipu kun aina tulee sorruttua johonkin herkkuihin. Olen myös yrittänyt korvata herkuttelua raakakakuilla mutta ne maistui ihan saippualta:-)

    • 2.1

      minttuvirtanen sanoo

      Itse uskon ennemmin siihen, että kaikkea kohtuudella, niin mieli ja keho kiittää:) Sokeri on varmasti se pahin vihollinen, joten sitä yrittäisin karsia ruokavaliosta. Helpommin sanottu kuin tehty! Käytän itse gluteenitonta pastaa ja olen todennut sen ainakin vähemmän turvottavaksi. Pilates on hyvä vaihtoehto. Pääasia, että liikkuu. Tsemppiä sinne treeneihin!

  3. 4

    Martie Lubbe sanoo

    Thank you so much for sharing so much about your life with us. It is good to know that you like sweets a lot,because I exercise,try to stay on track with eating healthy, but sometimes chocolate and a nice piece of cake calls my name. If I do eat something sweet, I try not to eat any sugar for the next few days and I also exercise then even more.Do you use any sugar in your coffee/tea on a daily basis or do you prefer a sugar substitute? Love your blog since day one.
    Fondest regards to you,little Robin and Kimi
    Martie

    • 4.1

      minttuvirtanen sanoo

      I don’t use sugar in my coffee but I’d rather choose real sugar than sweetener:)

  4. 5

    Maria sanoo

    Minä myös toivoisin vaihtoehtoa juoksulle; ” tärinä”liikkuminen aiheuttaa vatsanseudun kipuja (on todettu pysyvä juoksun estävä sairaus).
    Nopeasti olet kyllä hoikistunut ja varmasti on näin kuten totesit että liikunnallisuus ja geenit vaikuttavat palautumiseen synnytyksen jälkeen.
    Edellisestä ristiäispostauksesta vielä: Hienot herkut ja juhlat ja Ace on oiva nimi, viittaa menestyjään. Kertoisitko onko ylimmässä kuvassa kimin ja päivänsankarin lisäksi Kimin veli ja alemmassa kenties Robinin ukki kanssanne 🙂 ?

  5. 6

    Maija sanoo

    Kiitos Minttu aivan ihanasta blogista, lukijalle välittyy sinusta todella lämmin ja fiksu kuva 🙂 Ja sinun kuntopiirisi tulee kyllä itselläni kokeiluun, olenkin kaipaillut hyvän kuntopiirin perään jota voi tehdä juuri niin kuin sinä, heti lenkin jälkeen. Kiitos siis myös siitä! Mahtavan aurinkoista kesää toivottaa Maija

  6. 7

    Tinttu sanoo

    Noh nyt oli helppo lukea! 😉 Itselläni on 10 päivää vanhempi tyttö kuin sinulla, mutta en ole vieläkään aloittanut rankkoja treenejä. Kilot ovat kyllä lähteneet ihan vain kärryttelemällä usein ja reippaasti 🙂

  7. 8

    Daria sanoo

    Hi Minttu. Great post. Very much like to read your entries. I am a fan Kimi. I apologise, but my English is weak. I hope that I didn’t make many mistakes. Greetings from Poland for you, Kimi and Robin. I am waiting for the next entry.
    Kisses :* :* :*

  8. 9

    sanoo

    Love your latest post! Please write more on fitness and food. The recipe for avocado pasta looks really good! Could you please give us the recipe? Just wondering if you drink any kind of shakes before or after workouts?

  9. 10

    Tinde sanoo

    Kiva blogi ja ihania jutunaiheita! Kertoisitko millaisia olivat ne staattiset vatsalihasliikkeet, joita teit synnytyksen jälkeen herätelläksesi lihakset? Synnytin 2 kk sitten ja vatsa on ihan lössö enkä tiedä miten saisin vanhat kunnon lihakset takaisin ruotuun? 🙂

  10. 11

    johanna matilainen sanoo

    Kiitos taas Minttu!
    Hyvää kesäkuun ensimmäistä viikkoa 🙂

  11. 12

    Tina sanoo

    I love your blog entries about sport! 🙂
    Will try those curcuit workouts this evening.

    I´m actually suprised that you ”only” do sports 3 times a week.
    Your body looks as if you would do it on a daily base. 🙂
    Do you also like to do sport like football, badminton, volleyball?
    And do you train with Kimi and Mark from time to time?

    Guess your little one will also be a sporting ace one day with those genetics. 🙂

    Your pics are awesome. Cant wait for the summer to arrive here in Germany.

    Have a good week.

  12. 13

    Sandra sanoo

    Minttu, you are very natural in blogging, keep it up, your posts are very interesting to read, I especially love that they are quite long with photos 🙂 Good Luck to you and your precious Ice family and good luck to Kimi for the rest of the season!!! Sandra from Czech republic

  13. 14

    Miia Kristiina Siimestö sanoo

    Moi. Olet tosi hyvässä kunnossa. Kun vertaa kuvaasi Seiskan tähtityttönä ja miltä näytät tänään on tapahtunut huikea muutos. Niin kysymys kuuluukin että miten? Onko fitness ja juoksu upean kuntosi salaisuus?

  14. 15

    Sue sanoo

    Hi Minttu, your blog is great 🙂 I would like ask you, I need lost weight from arms…can you post something about it? thank you so much…kisses

  15. 16

    Blondi sanoo

    Kiva kun kerroit tästä asiasta postauksessasi. Vinkit tulevat varmasti käyttöön. Millä perusteella muuten vastaat kommentteihin kun osaan vastaat ja osaan et? 🙂 mukavaa kesän alkua!

    • 16.1

      minttuvirtanen sanoo

      Hyvä jos sait vinkkejä kirjoituksestani! Kommentteja tulee niin paljon, että välillä ei kerkeä kaikkiin vastata.

  16. 17

    sanna sanoo

    Heippa,

    Kiva postaus! 🙂 Mutta pisti silmään tuo adidaksen takki, mistähän se mahtaa olla? Näyttää huippu hienolta! Pakko saada! 🙂

    Mukavaa kesää!

    • 17.1

      minttuvirtanen sanoo

      Kiitos:) Takki oli kuvauslainassa, niin en valitettavasti tiedä mistä se on. Jos otat yhteyttä suoraan Adidakselle, niin he osaavat varmasti kertoa.

  17. 18

    Taru sanoo

    Moi Minttu!
    Teetkö personal trainerin muun elämän ohessa? Olisko sinulta mahdollisuus ostaa tehokasta kuntoiluohjelmaa? Onnea pienestä pojastasi, lapset ovat parasta maailmassa, itsekin tytön 4v äitinä tiedän 🙂

    • 18.1

      minttuvirtanen sanoo

      Moikka! Tulevaisuudessa varmasti on mahdollista. En ole vielä suorittanut opintojani loppuun, niin en vielä tee ohjelmia. Lapset ja perhe on kaikki kaikessa<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *