Miksi laihuus on niin kiinnostavaa?

Olin viikonloppuna Keventäjien kauppakeskuskiertueella Vantaan Jumbossa. Ständillä mukanani oli koulutettu ravitsemusasiantuntija Pia, jonka kanssa kävimme päivän aikana muutaman mielenkiintoisen keskustelun. Pia kertoi mm. tutkimuksesta, jonka mukaan naiset, joiden painoindeksi on 19 ovat tyytyväisimpia kehoonsa. Aloin pohtia, miksi laihuus on niin kiinnostavaa?

En tiedä miten tutkimus oli tehty(enkä sen jäljille yrityksistä huolimatta päässyt). Oliko siinä kysytty tyytyväisyydestä omaan kehoonsa niiltä naisilta, jotka olivat tuossa painoindeksissä 19, vai naisilta, jotka ajattelivat olevansa tyytyväisiä kehoonsa, jos vain painaisivat sen verran että indeksi olisi 19. Oli miten oli. Jos vain painoindeksia kytätään mittarina tyytyväisyydessä omaan kehoon, ollaan hakoteillä.

Normaalipaino sijoittuu indeksille välille 18,5-25. Tämä tarkoittaa, että indeksiluku 19 on naisilla normaalipainon alarajoilla. Lähellä alipainoa. Minulla, 174 senttisellä tuo indeksiluku 19 tarkoittaisi noin 57 kilon painoa. Hui! Olen joskus painanut tuon 57 kiloa ja omalla ruumiinrakenteellani muistutin luurankoa. Ja en voi sanoa olleeni silloin itseeni tyytyväinen.

FullSizeRender 500
Viime viikolla kuvasimme jumpan Kauneus & Terveys -lehteen A-lehtien studiolla Helsingissä. Lehti (ja siinä oleva villasukkatreeni) ilmestyy 7.12.

FullSizeRender 498

Olen muutenkin sitä mieltä, ettei painoindeksi kerro kovinkaan paljoa, vaikka joskus se voi hyvä mittari ollakin. Painoindeksi ei ota millään tavalla huomioon sitä, mistä keho koostuu.

Paljon lihasta omaava voi painaa enemmän, kuin saman kokoinen, paljon rasvaa kehossaan kantava. Lihas painaa enemmän kuin rasva ja keho voi olla hyvin timmi, sopusuhtainen ja hoikka, vaikka painoindeksi näyttäisi jopa ylipainoa.

Toisaalta painoindeksi voi kertoa humpuukia myös näennäisesti hoikalle. Painoindeksin lisäksi mittaisin ainakin vyötärön ympäryksen mittanauhalla. Nimittäin joskus painoindeksi voi vielä olla normaalialueella, mutta vatsaontelon sisälle on kertynyt liikaa rasvaa.

Olet ehkä kuullut puhuttavan ns. laihoista läskeistä. Tämä selviää mittaamalla vyötärön ympärysmitan (naisilla suositus alle 80cm). Vaikka siis paino ei olisi kovin korkea, mutta vatsanseutu pullistelee, voi kyseessä olla vyötärölihavuus(omenalihavuus, keskivartalolihavuus).

Painoindeksi 19

Takaisin tuohon alkuperäiseen huomioon. Painoindeksiin 19. Monelle täysin saavuttamattomaan kehon olomuotoon. Miksi sidomme tyytyväisyyden niin tiukasti johonkin painolukemaan? Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin: (Kunhan vain painaisin 57 kiloa). Onni ei tule noiden numeroiden myötä. Tyytyväisyys itseä kohtaan ei ole sidottu painoindeksiin.

Itse painan lähes kymmenen kiloa enemmän kuin tuo 19 painoindeksi kohdallani tarkoittaisi. Ja olen tyytyväinen! Minä haen vahvaa kehoa, jossa painon sijaan tärkeämpää on se, miten kehoni toimii ja mistä se koostuu. Miten kehoni jaksaa ja miten se voi.

Haluan jalat, jotka jaksavat juosta ja kyykätä. Siksi ne jalat omaavat lihasmassaa reilusti. Haluan ryhdikkään olemuksen, jossa ei ole tärkeää se, kuinka pieneltä ja laihalta näytän.

FullSizeRender 486

FullSizeRender 499

Kun olin parikymppinen, oli vallalla hyvin hoikka naisihanne. Tai ainakin minä ihannoin laihuutta. Olen ollut huomaavinani, että nykyään urheilullinen, kurvikaskin, terveen näköinen naisvartalo, jossa on myös lihasta ja voimaa, on tavoiteltu(enkä puhu nyt mistään rasvattomasta fitness-vartalosta). Olen tästä iloinen. Treenaamaalla (ja syömällä!) nimittäin voi saada  itselleen lihasta, itseluottamusta ja hyvää oloa, mutta pelkän laihuuden tavoittelu johti ainakin omalla kohdallani vain ahdistukseen ja pettymyksiin.

Ja toisaalta, miksi kulkea ihanteiden perässä, kun voi olla tyytyväinen siihen, mitä on? Onneksi oman kehon hyväksymisestä puhutaan nykyään niin paljon ja esikuvina on tavallisia hyvinvoivia naisia, joita ei ihailla pelkän kehon ulkomuodon vuoksi.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: Miten saada itsensä tuonne pimeään?

FullSizeRender 497

Kommentit (3)
  1. Moi Anna :), sattui silmään sun Insta-päivitys ja päädyin lukemaan blogiasi. Hyvä kirjoitus! Tässä linkki kertomaani ohjelmaan, jossa oli tuosta BMI-tutkimuksesta. Ehkä pääset sen avulla jäljille?

    https://areena.yle.fi/1-4271255

    1. annasaivosalmi
      14.11.2017, 11:35

      Kiitos Pia!

      Käyn katsomassa ohjelman, niin ehkä olen taas viisaampi 🙂

      T. Anna

  2. Miten saada 18 000 instaseuraajaa? - Anna Saivosalmi
    15.11.2017, 19:40

    […] Lue myös edellinen postaukseni: Miksi laihuus kiinnostaa? […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *