Elimistössä ei ole kudosta tai toimintoa, jota uni ei vahvistaisi

Viimeisenä illalla, ennen nukkumaanmenoa tarkistan vielä sähköpostit ja Facebookin. Entä onkohan instagramissa tapahtunut jotain mielenkiintoista? Luettuani uusimman Tiedelehden (9/2016) laajan artikkelin unesta ja sen merkityksestä havahduin todella. Myös Helsingin Sanomat käsitteli aihetta kattavasti.

Saatan tällä pinttyneellä ja harmittomaksi ajattelemallani tavalla viivästyttää koko unisykliäni yön aikana. Tämä taas saa aikaan sen, että kullekin unisyklille jää vähemmän aikaa ja aamulla väsyttää, vaikka tuntimäärällisesti olisikin nukkunut riittävästi. Kyse ei siis ole vain määrästä vaan myös unen laadusta. Ja vaikutukset ovat kauaskantoisemmat kuin osaan kuvitellakaan.

fullsizerender-23
Uni uudistaa

Erityisesti älylaitteiden sinisen valon (myös tabletilta lukemisen), tiedetään vaikuttavan erityisesti REM-univaiheisiin. Älylaitteiden valo häiritsee melatoniinin, unihormonin eritystä. Rem-unen aikana aivomme järjestelevät tietoa ja tallentavat sitä. Rotat, joiden REM-uni estettiin, kuolivat 3-5 viikossa. Syynä oli immuunipuolustuksen romahtaminen. Uni auttaa meitä myös taistelemaan tartuntatauteja vastaan.

uni
Uni palauttaa
fullsizerender-38
Uni virkistää ja rauhoittaa

Iän myötä olen alkanut arvostaa unta ihan eri tavalla. Lasten kasvettua saan nukkua yöni rauhassa ja häiriöttä. En ole myöskään yökukkuja ja olen tietoisesti karsinut viikonlopuista iltamenoja, jotta saisin viikonloppuna levätä ja ladata akkuja. En siis kärsi useinkaan viikonlopun sosiaalisesta jet lagista.

fullsizerender-33

uni
Uni tekee meistä skarpimpia

Käsitys unen merkityksessä terveydellemme tunnetaan yleisesti, mutta nukumme silti liian vähän. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 17 prosentilla kansalaisista on jokin lääkärin toteama unihäiriö ja puolet aikuisväestöstä kärsii unettomuudesta.

fullsizerender-21
Uni tasapainottaa

Liian vähäisen nukkumisen vaaroista pelotellaan: muisti pätkii, elimistö ei pääse korjaamaan soluvaurioita eikä palautumaan, tunne-elämä menee sekaisin ja päätöksenteko vaikeutuu. Sairastumme helpommin ja ruokahalun säätely vaikeutuu, joka on yhdistetty lihomiseen ja kakkostyypin diabetekseen (erään tutkimuksen mukaan jo viikon kestäneet vähäiset yöunet johtivat insuliiniresistenssiin). Nukkuminen on siis tärkeää, jos mielit pudottaa painoasi tai ylläpitää normaalipainoa. Mielenterveyden ongelmiin liittyy usein myös uniongelmia.

fullsizerender-36
Uni tervehdyttää

fullsizerender-29

Nukkumista ei pitäisi nähdä jonain välttämättömänä pahana, joka rajoittaa elämäämme ja tekemisiämme. Unen tarve on yksilöllistä, mutta pienillä asioilla voimme varmistaa, että saamme vuorokauteen sopivan määrän tätä elämän eliksiiriä. En tahdo enää kuulua niihin 39 prosenttiin väestöstä, jotka menevät nukkumaan älylaitteen sinisessä valossa. Yllättävä on myös tieto, että kirsikkamehua aamuin illoin lasillisen nauttivat nukkuivat 34 minuuttia kauemmin.

fullsizerender-37
Uni pitää hoikkana

Laukkaavat ajatukset, tekemättömät asiat ja joskus murheetkin hankaloittavat aika ajoin nukahtamistani. Minulla on olemassa tähän yksinkertainen keino, johon olen turvautunut jo pitkään: saan tyhjennettyä mieleni stressaavista ajatuksistani kuvittelemalla itseni kävelylenkille tuttuun maisemaan. Lähden kulkemaan mielessäni reittiä eteenpäin, katsellen ympärilleni. Rauhoitun ja uni tulee yleensä ennen kuin olen päässyt lenkkini loppuun. Lampaita en sen sijaan ole koskaan osannut laskea.

fullsizerender-32
Uni voitelee

On siis osuvasti sanottu, että Elimistössä ei ole kudosta tai toimintoa, jota uni ei vahvistaisi. Ihmiset, jotka laiminlyövät nukkumista kuolevat nuorempina, mutta toisaalta näin käy myös liikaa nukkuville.

fullsizerender-34

Annetaan unelle sille kuuluva arvo ja ajatus. Ja vältetään sinistä valoa iltaisin. Ellei se sitten tule nukkumatin lyhdystä.

 

<3 Anna

 

fullsizerender-35

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *