Suosikkiaamupalani X 4

Smoothiebowliin voi käyttää mitä vain kaapista löytyvää marjaa tai hedelmää.

Aamupalalla päivä käyntiin

Aamupala on mun päivän suosikkiateria ja pyrin päivittäin heräämään sen verran aikaisin, että minulla on aikaa syödä se rauhassa. Teen usein pienen joogaharjoituksen ennen aamupalaa, jolla herättelen kroppaa uuteen päivään ja saan nesteet kropassa liikkeelle. Minulla on tapana juoda kahvi vasta aamupalan jälkeen ja juon mieluiten tummapaahtoista suodatikahvia tai vahvaa espressoa..

Ruokarytmi vaikuttaa moneen asiaan

Hyvä ruokarytmi on erityisen tärkeää, jos liikut tavoitteellisesti ja se auttaa tutkitusti myös painonhallinnassa. Ruoansulatuskin toimii optimaalisesti silloin, kun sille antaa tasaisin väliajoin töitä eli syö ruokaa. Aterioita ei kannata skipata, vaan pyrkiä syömään säännöllisesti noin 2-4 tunnin välein.  Jos et tunne nälkää, niin siihen voi myös opetella, usko pois! Kun syö jonkin aikaa säännöllisesti, suurinpiirtein samaan aikaan joka päivä, niin elimistö oppii jo odottamaan ruokaa ja nälän tunne tulee kellon tarkkuudella.

Suosikkiaamupalani x4

Tässä neljä energisoivaa ja maistuvaa lempiaamupalaani sinulle kokeiltavaksi. Mikä näistä on sinun aamupalasuosikkisi?

  1. Vihersmoothie, tofukokkelia tai munakokkelia leivällä (ohje alla).
  2. Banaaniletut marjojen tai hedelmien kanssa (joko kananmunasta tai kikhernejauhoista).
  3. Tuunattu kaurapuuro (ohje alla)
  4. Smoothiebowl. (ohje alla)
aamupala
Tofuscramble& toast
aamupala
Vihersmoothie
aamupala
Banaaniletut, maapähkinävoita ja hedelmiä.
aamupala
Tuunattu kaurapuuro
aamupala
Smoothiebowl

Terveellisempi munakokkeli

1 annos / 2 annosta aamupalan lisukkeena

2 kananmunaa

2 kananmunan valkuaista

1 dl maitoa

2 tl öljyä

1/4 tl suolaa

ripaus mustapippuria

(ruohosipulia)

2 tl öljyä paistamiseen

Vatkaa munien rakenne rikki kierrevatkaimella. Lisää joukkoon maito, suola ja öljy. Kuumenna paistinpannu, kaada sille öljyä. Kypsennä munakokkelia miedolla lämmöllä välillä lastalla hämmennellen. Munakokkeli on valmista kun se oon hyytynyt- älä anna ruskistua! Viimeistele mustapippurilla ja ruohosipulilla. Tarjoile munakokkelin seurana paahto- tai ruisleipää.

Tuunattu kaurapuuro

1 annos

1 1/2 dl kaurahiutaleita

3 dl vettä tai maitoa

ripaus suolaa

Lisäksi:

2 rkl (suklaanmakuista) proteiinijauhoa

1/2 maitoa

1 rkl maapähkinävoita

1/2 banaani

1 tl kookoshiutaleita

1 tl seesaminsiemeniä

Valmista kaurapuuro pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kuuman puuron joukkoon proteiinijauhe sekä maito. Kaada puuro lautaselle ja viimeistele annos maapähkinävoilla, banaanilla ja siemenillä.

Puolukkainen smoothiebowl

1 dl puolukoita

1 banaani

3 rkl proteiinijauhetta/puhtikaurajauhetta

1 1/2 dl luonnonjogurttia/soijajogurttia

1 dl nestettä (esim. kookosvettä, tuoremehua tai vettä)

pinnalle:

siemeniä, marjoja, mysliä, hedelmiä jne.

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada kulhoon ja koristele marjoilla ja siemenillä.

Virkeää päivää! 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *