Kun opettaja loikkasi yrittäjäksi

vegetreenari-bloggaaja

Moi! Siirryin vastikään toisesta blogiyhteisöstä tänne Kauneuden ja terveyden blogiyhteisöön. Ajattelin, että olisi ehkä aika esitellä teille lukijoille itseni. Olen helsinkiläinen kahden lapsen äiti ja ammatiltani hyvinvointialan yrittäjä. Vapaa-ajalla käyn treenaamassa Tfw Helsingin salilla ja puuhastelen lasten kanssa kaikkea leipomisesta metsäretkiin.

Vegetreenari-blogin synty

Perustin Vegetreenari-blogini pari vuotta sitten sähköiseksi ruokakirjaksi itselleni. Koin, että terveellisiä kasvisruokaohjeita liikunnallisille ihmisille ei ollut tarjolla, joten aloin itse kehittelemään niitä. Ensimmäinen ruokakirjani Vegeä liikkujan kasvisruokaa, ilmestyi viime syksynä. Toinen ruokakirjani, Juures arjen voimaruokaa ilmestyy nyt syyskuussa ja antaa inspiraatiota juuresten monipuoliseen käyttämiseen raaka-aineena. Reseptiikan lisäksi jaan blogissani ravitsemusasiaa ja hyvinvointivinkkejä.

Juures-kirjan kansi

Opettajasta yrittäjäksi

Olen peruskoulutukseltani kasvatustieteen maisteri, kotitalouden opettaja. Opettajan töitä olen tehnyt valmistumiseni jälkeen yhteensä noin viisi lukuvuotta kolmessa eri peruskoulussa. Valmistuttuani sain huomata, että vakituisen työn saaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Viran vei usein kokeneempi opettaja tai minulle tarjottu työ oli äitiyslomasijaisuus, minkä päätyttyä jäin nuolemaan näppejäni. Koin, että oli raskasta pienten lasten äitinä aloittaa aina uudessa työpaikassa ja opetella koulun käytännöt. Elämä toi eteeni vaikeita aikoja myös henkilökohtaisessa elämässä ja tuolloin pohdin paljon ja hartaasti, että mitä minä oikesti haluan elämälläni tehdä. Päätin tehdä peliliikkeen ja kouluttautua lisää ja luoda itse itselleni työpaikan. Kaipasin haasteita ja vapautta ja halusin sellaisen työpaikan, missä voisin hyödyntää monipuolista osaamistani. Näin minusta siis tuli yrittäjä, tryer in english.

Ihana, kamala yrittäjyys

Yrittäjyys on tuonut minulle valtavasti iloa ja onnistumisen kokemuksia, mutta myös huolta ja riittämättömyyden tunnetta. Olen saanut tutustua huikeisiin ihmisiin ja päässyt kokemaan asioita, jotka eivät opettajan työssäni olisi olleet mahdollisia. Kaipaan ajoittain tuttua ja turvallista työyhteisöä ja työskentelyä nuorten kanssa ja sitä tunnetta, kun työpäivän sisältö oli ennalta määritelty. Yrittäjällä on suuri vastuu itsensä ohjaamisesta ja työn aikatauluttamisesta. Yrittäjän täytyy osata priorisoida töitään ja sanoa joskus myös työtarjouksille EI vaikka se pelottaisikin.

Vegekokki-Elixir
Vegekokkina Elixir-ohjelmassa.

Bloggaaja, valmentaja, ruokakirjailija, ruoka-alan ammattilainen, niillä sanoilla esittelen itseni ammatillisesti. Kouluttaudun parhaillaan personal traineriksi Personal trainer akatemialla, sekä opiskelen yrittäjyyttä aikuiskoulutuksena. Vuoden loppuun mennessä nämä koulutukset ovat toivottavasti kunnialla hoidettu ja voin keskittyä täysillä työn tekoon. Tykkään siitä, että minulla on monta rautaa tulessa, mutta nyt tuntuu, että on aika vähän rauhoittaa ja karsia töitä ja pitää tauko ainakin ruokakirjojen tekemisestä.

Täytän pian 35-vuotta ja voin todeta, että matkalle on mahtunut iloa ja surua, epätoivon hetkiä ja autuasta onnea, valvottuja öitä ja seesteisiä sunnuntaiaamuja, elämää sen kaikissa väreissä. Kokemukseni tekevät minusta juuri sellaisen henkilön ja valmentajan, kuin nyt tällä hetkellä olen ja olen siitä kiitollinen. Osaan kohdata ihmiset kokonaisina ja auttaa heitä monipuolisesti elämän eri osa-alueilla. Koen, että minulla on valmentajana paljon annettavaa ja on ollut hienoa huomata, että voin auttaa ihmisiä löytämään heidän omat voimavaransa ja ohjata heitä heidän matkallaan. Keskeneräisiä me kaikki olemme ja hyvä niin.

Mozart terasse Pula

Mitä haluaisit lukea blogistani?

Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa blogini sisältöön! Haluaisitko lukea asiasisältöä vai kaipaatko ennemminkin reseptiikkaa? Mitä liikuntaa, ravitsemukseen ja kasvisruokaan liittyviä aiheita haluaisitte blogistani lukea? Kommentoi alle, kiitos!

                                                                            Ihanaa syksyä!

                                           Seuraatko minua jo instagramissa? #vegelinda

 

screenshot-2016-11-09-09-44-46

 

Kommentit (4)
  1. Kasvissyöjän proteiininsaanti, parhaat kasviproteiinijauheet ja reseptiikkaa myös!

    1. Toteutetaan!
      -Linda

  2. Olisi kiva kuulla, miten lähdit liikkeelle, kun ryhdyit yrittäjäksi. Olen itse valmistunut luokanopettajasu vuosi sitten. Kuluneen lukuvuoden valmustumisen jälkeen opetin yksityisessä päiväkodissa eskarilaisia. Sitten oli rohkeasti hypättävä siitä kelkasta, vaikka töitä tarjottiin jatkossakin – haluaisin ehdottomasti kerryttää kokemusta myös koulussa. Olen kuitenkin jo 38-vuotias, kahden lapsen äiti myös ja tehnyt yli 10 vuotta uraa tanssinopettajana, joka oli ensimmäinen ammattini. Tuntuu vaikealta olla tässä välitilassa, kun vakituista paikkaa ei tunnu irtoavan kokemuksen puutteen vuoksi – vaikka olen saanut jopa ylistystä pedagogisesta osaamisesta. Olisi jännittävää kokeilla itsensä työllistämistä, mutta miten lähteä liikkeelle?

    1. Hei Jonna! Työtilanteeni on muuttunut, aloitin maaliskuussa 2020 Espoon työväenopistolla vakituisena kotitalouden suunnittelijaopettajana. Tosin ilman yrittäjänä keräämääni kokemusta (some, valokuvaus, markkinointi ja reseptiikka) en olisi tätä työtä uskoakseni saanut. Eli kannustan vahvasti yrittäjyyteen, jos se tekee mahdolliseksi tehdä sellaista työtä mistä nauttii! Itse lähdin yrittäjäksi koska koin, että en saanut muuten tehdä työtä mistä pidän, sellaisia vakansseja ei ollut auki mitä hain tai jäin kakkoseksi tms. Aluksi minulla oli sivutoiminen opettajan työ yrittäjyyden ohella, mutta jossain vaiheessa tein töitä yrittäjän täyspäiväisesti. Syy miksi hain palkkatyötä oli se, että en kestänyt epävarmuutta toimeentulosta. Nykyisessä työssäni saan tehdä juuri niitä asioita mistä pidän yrittäjähenkisesti (omat kurssit pitää markkinoida eikä minulla ole kiinteää työaikaa, mutta siten että joka kuukausi kilille kilahtaa palkka. Tsemppiä! -Linda

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *