Vuosi musiikkia

Kirjoitin aiemmin tilinpäätöstä viime vuodestani. 2015 oli hyvä vuosi, edeltäjäänsä parempi, henkisesti kasvattava ja yllätyksiä täynnä. Vuoteen mahtui paljon ystäviä ja unohtumattomia hetkiä. Ajattelin jakaa vielä muutaman makoisimmista, musiikin kera.

Malesia
Alkuvuodesta matkasin ystäväni kanssa Malesiaan lomailemaan, lepuuttamaan silloin aika kireällä olleita hermojani ja palauttelemaan suhteellisen äärimmilleen venytettyä jaksamistani. Minä riensin matkaan jo viikon etuajassa, sillä tuntui, että tarvitsin hetken ihan itsekseni. Matkan ensimmäiset päivät luin, söin ja nukuin. En avannut meiliboksia kertaakaan, enkä edes ajatellut töitä. Vietin omaa, rauhallista aikaa ja elin jopa lähestulkoon somepimennossa. Kun ystäväni saapui paikalle, olin elämäni iskussa ja valmiina yhteiseen lomaamme. Olimme jo etukäteen päättäneet, että yöpyisimme tasokkaissa hotelleissa, nauttisimme olostamme ja kärvistelisimme sitten jälkikäteen. Niinhän siinä sitten kävi. Piipahdimme lomailemassa muutaman päivän muun muassa Gayan saaren paratiisissa, enkä vastaavaa ole vielä nähnyt. Teemabiisiksi reissullamme muodostui tämä:

Tuparit
En ole mikään pakkojuhlien (aaaargh, vihaan jopa tuota sanaa) ystävä. Joulu on toki poikkeus tästä, mutta Uudet Vuodet, halloweenit ja juhannukset jäävät minulta usein puolihuomiolle ihan tarkoituksella. Sen sijaan vappu sai viime vuonna ihan erityisen merkitysen, kun kutsuin ystäviäni uuteen kotiini viettämään tupareita. Nykyinen poikaystäväni (silloinen deitti) sai myös kasteensa ystävieni edessä, kun tapasi samalla rytäkällä koko konkkaronkan. Muistan vieläkin hetken, kun hän soitti ovikelloa juhlien jo ollessa hyvässä vauhdissa ja asteli sisään kohteliaasti Veuve Cliquot -pulloa minulle ojentaen. Koko tuo rääväsuinen, puhelias, kovaääninen ystäväporukkani hiljeni. Silmänräpäyksessä oltiinkin kuin huopatossutehtaassa, ei bileistä tai rennosta tunnelmasta tietoakaan. Minä yritin jatkaa rikki menneen pakastimen lokeron kanssa taiturointia, annoin sanattomia merkkejä ystävilleni ”Puhukaa, hyvät ihmiset”. Ei sitä montaa minuuttia kestänyt, mutta kyllä kello tuollon mateli. Nyt tilanne tietenkin naurattaa. Miekkoseni pääsi hetkessä mukaan porukkaa, mutta jestas minkä tempun ystäväni järjestivät! Hiljaisuuden vallitessa taustalla soi muun muassa tämä biisi:

Vika lähetys
Viimeisen lähetyksen NRJ:llä yhdessä rakkaan työparini Lauran kanssa teimme heinäkuun puolenvälin kieppeillä. (Neidin tubetusta voi muuten seurata täältä!) Haikeus leimasi koko viikkoa ja arvasinhan minä sen jo etukäteen, että tulisin poraamaan kuin Bosch konsanaan. Itkeä pillitin ja vollotin niin maan viimeistä päivää, että silmät olivat turvoksissa vielä seuraavalla viikolla. Hieno tie NRJ:llä tuli päätökseensä ainakin tuolta erää, mutta sitäkin enemmän haikeutta teetti se, etten enää tulisi tekemään päivittäin töitä yhden parhaan ystäväni kanssa. Ei enää päivittäistä naljailua, kiukuttelua tai näsäviisastelua. Noh, olihan se paljon muutakin. Naurua, välillä jopa huuto(nauru)a, juoruja, superideoita, tehotunteja, yhdessä jaettuja iloja, suruja ja onnistumisia. Ai niin, ja teknistä tukea. Sitä minä todella kaipaan edelleen päivittäin. Laura oli meistä se, joka puhui koneiden kieltä, minä taas hepreaa, mitä näihin asioihin tuli. Jotenkin mulla vain on aina ollut taito saada koneet käryämään pelkällä läsnäolollani. En enää edes muista, mikä oli viimeisen lähetyksemme viimeinen biisi, mutta jotenki tämä biisi ehti muodostua tunnariksemme. Laura olisi ehkä eri mieltä. Hänestä oli raivostuttavaa, että lauloin aina mukana toista ääntä (juu, sitä ei varsinaisesti kappaleessa ole, mutta kehittelin ihan itse omanalaisen) ja tanssahtelin viehkeästi. Aina. Minulle tästä tuli vuoden 2015 kesäbiisi ja yhteisen Kultakerhomme tunnaribiisi:

Tunnari
Ai niin. Ja olihan meillä ihan omakin tunnari. Jestas. Ryhtini taisi taas parantua himppusen ja rinta röyhistyi. Kyllä mä olen tästä jotenkin tosi otettu ja ylpeä. Herra Palefacen arvoa ei sen kummemmin tarvitse korostaa. Hän on mestari lajissaan ja tehnyt siis meille ihan oman tunnarin. Onhan tää nyt siisti:

Kolmekymppiset
Synttäreitäni vietettiin melkein kuukausi myöhässä, sillä varsinaisena juhlapäivänä kipusin Perun rinteillä kohti vuoren huippua Huippujengin kanssa. Tämä ei ainakaan vähentänyt juhlien arvoa. Pimenevät syysillat ovat ehkä vuoden tunnelmallisinta aikaa ja itse ajattelinkin, että Groteskin terdella juhlistettiin paitsi vanhenemista, myös turvallista kotiinpaluuta ja kesän päättymistä. Seitsemisenkymmentä ihanaa juhlijaa takasi tunnelman ja kaiuttimista pauhasi muun muassa tämä biisi: (Biisistä löytyy muuten myös törkeän siisti Alex Mattson remix. Suosittelen kuuntelemaan.)

Apua. Mulle meinaa tulla itku silmäkulmaan ja tippa linssiin. Laitan nyt porakoneet kaappiin ja ryhdyn rakentamaan vuoden 2016 soittolistaa.

Parasta viikkoa. Laulellen se menee paremmin.
nimmari

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ajatuksia herättävä postaus ja pelkästään positiivisessa mielessä. 🙂
    Kaikkea hyvää tulevaan vuoteesi Tuija! <3

    • 1.1

      Tuija Pehkonen sanoo

      Kiitos Reetta! 🙂 Kaikkea parasta sullekin tähän vuoteen! 🙂

      Tuija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *