Vuoden 2015 tilinpäätös

Olen monta kertaa havahtunut siihen, että vuosi takaperin en ikimaailmassa olisi osannut ennustaa elämän nykytilaa. Ehkä parasta tässä kaikessa onkin, ettei koskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Välillä sitä miettii, miten kaikki kurjimukset mahtuvat yhteen ja samaan vuoteen, että eikö sinne väliin mahtuisi kivojakin asioita. Toisinaan taas melkein pelottaa, kun asiat rullaavat kuin itsestään. Ylämäkiä, alamäkiä, yllättäviä täyskäännöksiä. Yhtä vuoristorataahan tämä on.

thumb_DSC07367_1024

Tämä vuosi on ollut minulle ennen kaikkea yllätysten vuosi. On tapahtunut paljon isoja asioita ja olen tehnyt paljon isoja päätöksiä. Pääni sisällä olen joutunut käymään melkoisia kamppailuja. Olen miettinyt, mitkä asiat minulle todella ovat tärkeitä ja millä oikeastaan on merkitystä. Olen vuoden aikana voittanut itseni monellakin tapaa. Toisaalta olen ollut itselleni lempeämpi kuin koskaan. Sekin on tuntunut hyvältä.

Vuonna 2015 täytin kolmekymmentä. Vietin maailman ihanimmat synttärijuhlat. Olin onnellinen jokaisesta vieraasta ja huomasin illan aikana miettiväni moneen otteeseen, miten ihania ihmisiä olen saanut ympärilleni. Äiti Pehkonen oli mukana juhlimassa, mikä lienee syynä siihen, että jatkot ja jatkojen jatkot jäivät pitämättä. Riensin Jaskan Grillin kautta kotiin ja heräsin seuraavana aamuna tyytyväisenä ja onnellisena avaamaan ihan hurjaa kasaa lahjoja. Pieni hedari, mutta kunnon kankkusesta ei tietoakaan. Huomasin myös omistavani enemmän shampanjapulloja kuin ikinä. Ystäväni tuntevat minut ja makuni. (Yhtä pulloista olen pantannut tätä iltaa, uuden vuoden juhlia varten. Kuvat kertovat kyllä.)

Löysin uuden kodin. Sellaisen sopivan, jossa on hyvä olla. En tiedä, onko se sisustusinspistä vai pesänrakennusviettiä, mutta ei ole mennyt päivääkään, ettenkö miettisi mitä kaikkea kivaa kotiin haluaisin. Tälle ei näy loppua.

Irtisanoin itseni NRJ:ltä, rakkaasta työpaikasta, jossa olin viettänyt kuuden vuoden ajan varmaan yhtä paljon aikaa kuin kotonani. Harkitsin, mietin, soudin ja huopasin. Päätös vahvistui ajan kanssa, vaikka tuntuikin suurelta. Se tuntui kuitenkin oikealta ja jälkikäteen on helppo todeta sen sitä olleenkin. Olen aina ajatellut, että elämä ja asiat kyllä järjestyvät, kun niitä sopivasti vähän järjestelee. Niin nytkin. Toivon, että ensi vuonna kohdalleni tulee yhtä kivoja työprojekteja kuin tähänkin saakka. (Suoraan sanottuna, minuun saa mieluusti ottaa yhteyttä töiden tiimoilta, oli se sitten radiota, TV:tä, somea, mediaa, viestintää, juontamista, puhumista.) Jotain ensi vuodesta onkin jo tiedossa. Niistä lisää sitten, kun lomatunnelmat ovat haihtuneet päästä.

thumb_DSC07364_1024

thumb_DSC07358_1024

Vietin kuukauden Perussa, Huippujengin kanssa. Kiipesin, opin uutta, koin koti-ikävää, voitin itseni. Tästä olisi miljoona sanaa sanottavana, mutta maaliskuu ja Maikkari kertovat sitten kuvien kanssa enemmän. Sain tehdä myös toisen TV-proggiksen, kun pääsin juontamaan myös maaliskuussa alkavaa Suomen Ihanimmat Häät -ohjelmaa. Parasta on ollut, että olen oppinut uutta, kehittynyt. Kaikista siisteintä duunihommissa on se, että kasvaa, oppii.

Rakastuin. Ihan korviani ja varpaanpäitä myöten. Ei siihen ole juuri lisättävää. Olen hypellyt vaalenapunaisissa hattarapilvissä ja toteuttanut kaikki ne kliseet, jotka aiemmin ovat saaneet vähän oksennusta kurkunpäähän. En kerro enempää, jottei sinun tarvitse kakoa. Mutta ihanaahan se on, tiedät sanomattakin.

Rohkeuden vuosi, sitäkin tämä on ollut. Ja ennen kaikkea onnellinen vuosi. Sen tulen muistamaan vuodesta 2015. Ai että, en malta odottaa tulevaa! Toivottavasti vuosi 2016 tuo mukanaa miljoona uutta, ihanaa yllätystä!

 

Ihanaa, kuplivaa vuotta 2016! Ja ennen kaikkea, ei muuta kuin hilirimpsis ja illan karkeloita kohden!

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *