Veikka Gustafsson

Tämä haastattelu alkoi alusta saakka ihan toisin kuin olin suunnitellut. Olin intoa puhkuen odottanut monta päivää, että pääsen tapaamaan Veikka Gustafssonin ja kysymään häneltä kuolemalla leikittelystä. Janosin kuulla, miksi kukaan ikipäivänä haluaa asettaa itsensä vaaraan ja leikkiä hengellään. Sellainen kuvahan meillä tavallisilla ihmisillä on Annapurnalle ja Mount Everestille ilman lisähappea kiipeävistä hurjapäistä. Lisäksi ajattelin, että haastan miestä vähän hänen kommenteistaan Huippujengiä kohtaan. Että miten ammattikiipeilijä on sortunut niinkin tylyihin, melkein vähätteleviin kommentteihin.

thumb_Tuija-ja-Veikka-4_1024

Veikka teki kuitenkin heti alkuun selväksi, ettei ihan itsekään ymmärrä, miksi on laittanut itsensä kaikkiin niihin tilanteisiin, missä elämänsä varrella on ollut. Ettei hän enää lähtisikään noihin maailman kolkkiin. Että ikä ja elämä ovat muuttaneet miestä. Lisäksi hän kertoi, ettei vuoristokiipeilyyn liittyvässä viihteellistymisessä pidä siitä, että vaaroja korostetaan niin kovin. ”Se saa meidät vuorikiipeilijät näyttämään ihan idiooteilta”, hän totesi.

Meinasin jäädä sanattomaksi. Mies puhui ihan muuta kuin odotin. Ei lainkaan ennalta-arvattavaa. Kuten ei sekään, että vuorella menehtyneistä ystävistä puhuttaessa Veikka tuntui melkein vihastuvan. ”Miten ihmeessä he saattoivat tehdä virheitä, jotka johtivat, mihin johtivat!”

Ei meille silti ongelmia tullut, vaikka haastiksen suunta muuttuikin lennosta. Ei kai tämän herran kanssa puhumisesta voikaan tulla. Juttuja kyllä riitti. Olisi riittänyt useammaksikin tunniksi. Mua harmitti päästää Gustafsson tunnin jälkeen pois. Olisi ollut vielä niin paljon kuultavaa ja opittavaa.

Yksi asia, yksi kommentti jäi kaikista vahvimmin päähäni tästä haastattelusta. Kysyin Veikalta unelmista luopumisesta. Siitä, kun on kuukausia, vuosia valmistautunut reissuun ja määränpää häämöttää muutaman sadan metrin päässä. Että miten vaikeaa se takaisin kääntyminen siinä tilanteessa oikein on. Mies vastasikin (taas yllätyksekseni), ettei se ole kovin vaikeaa. ”Kun tilanteesta riisuu kaiken turhan, ylimääräisen, niin kyse on mäelle kiipeämisestä. Silloin kääntyminen ei voi olla kovin vaikeaa.” Niimpä. Ei ole vaikeaa kääntyä pois ja jättää kapuamatta vuorelle, jos oma henki on vaarassa. Jos matkaan ja kiipeämiseen sen sijaan on ladattu arvoja, odotuksia, toiveita menestyksestä, julkisuudesta ja kunniasta, voi kääntyminen olla hankalampaa.

Aina välillä elämässä havahtuu ihan yksinkertaisiin, pieniin asioihin, huomaa oppivansa, tajuavansa. Siitä minulle oli kyse tuossa hetkessä. Tajusin, että noinhan oikeastaan kaikista asioista ja tilanteista tulisi ajatella. Myös niistä elämää suuremmista jutuista. Mistä niissä asioissa oikeastaan pohjimmiltaan on kyse ja mikä on päälle ladattua turhuutta, omia toiveita, epävarmuuksia tai odotuksia.

Tätä mä jään pohtimaan vielä hetkeksi. Pään yläpuolella taitaa hohtaa lamppu juuri nyt. Toivottavasti sä saat Veikan haastattelusta samanlaisen fiiliksen. Kuuntelemaan pääsee täältä.

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *