Työkuviot juuri nyt

Hyvä viikko ollut tämä. Ei tosin paketissa vieläkään. Terkut Turkusesta, jonne saavuin juuri junalla. Huomenna on työpäivä, juontohommia. Jostain syystä keikat ovat viime aikoina kuljettaneet minua ympäriinsä muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle, jossa kaikki usein tuntuu tapahtuvan. Muistan kyllä vanhoina (hyvinä) Iisalmen aikoina, miten se ärsytti, että kaikki tapahtuu siellä jossain ”pääkaupunkiseudulla”.

thumb_DSC00021_1024

Maailmankaikkeus on hassu. Niin se vain vastailee, kun sinne huutelee. Juuri kun ehdin sanomasta, että tarvitsisin ehkä vähän lisää töitä syksylle ja että kesälläkin voisi kenties tehdä muutakin kuin lomailla. Neljä päivää ja hupsista. Kalenteri onkin mukavasti täyttynyt. Ai että, mä haluaisin kertoa, mitä kaikkea on luvassa, mutta kuten aina tällä alalla, niin nytkin täytyy olla ihan hys hys. Vielä toistaiseksi. Kerron kyllä heti, kun vihreää valoa näytetään, enkä saa sopimusrikesakkoja niskaani.

Sen verran voin jo sanoa, että radiohommat jatkuvat kesätauon jälkeen Yle Puheella. Se on mahtava uutinen. Pari tyyppiä minulta onkin kevään telkkariproggisten myötä ehtinyt jo kysellä, että kiinnostaako se radio nyt enää laisin. Ai että kiinnostaako? Sehän on mun suuri rakkaus! Enää ei se ihan kaikista suurin, sillä ukkeli taitaa mennä ohi, jos tässä asioita ryhdytään arvottamaan. No okei ja pari muutakin asiaa kiilaa siihen eteen. Mutta heti siinä rakastettavien työasioiden kärkipäässä vanha kunnon radio kuitenkin tököttää jähmeästi. Onneksi saan sitä tehdä jatkossakin.

Ja kyllä mä uskallan myös sanoa, että jotain töllöttimenkin puolella on tulossa. Häähumu AVAlla saa jatkoa vähän (tai paljon) uudistetussa muodossa. Ja nyt sinetöin huuleni, etten mölyä enempää. Sanotaan näin, että hihkun kyllä piakkoin muistakin jutuista, joita on luvassa. Pian mä kerron. Lupaan.

thumb_DSC00250_1024

Mutta kyllä elämässä parasta (ja pahinta) on se, ettei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Aurinkoa tyypit ja onnea siis! Sitä tarvitaan aina. Ja ääneen lausuttuja toiveita ja unelmia, joita voi alkaa toteuttaa!

nimmari

ps. Nuo Kate Spaden sydänkakkulat sain muistaakseni naistenpäivän aikaan piristykseksi. Toimivat aika hyvin silloinkin, kun haluaa ilostuttaa muidenkin päivää. Saavat jähymyilemn ja ovat i-ha-nat!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *