Sori naapurit…

Jotkut asiat elämässä eivät vain muutu ja hyvä niin. Se, että ensimmäinen skumppalasillinen maistuu aina parhaalta. Että tyttöjeniltoja on aivan liian harvoin. Että kynsien lakkaaminen jää aina viime tippaan.  Ja, että kaikista ihanimpia ovat ne sinut läpikotaisin tuntevat tyypit, jotka ovat nähneet kaikista kamalimmat hetkesi ja pahimmat puolesi ja seisovat silti aina ja epäilyksettä vierelläsi. Ne, joille voi soittaa koska tahansa ja tiedät heidän aina vastaavan. Ja joiden kanssa volyymit nousevat aina samalle tasolle – ihan liian korkealle.

thumb_DSC08365_1024

Aikuisuuteen kai kuuluu myös se, että kun neljä mukamas kiireistä naista yrittää järjestää aikataulujaan yksiin, ei enää mitenkään voi nähdä jokaikisenä päivänä, eikä edes viikkona. Mutta silloin kun nähdään, on kaikki aina juuri siten kuin pitääkin.

Säälin vähän naapureita, jotka saivat kuunnella viikonloppuna kalkatustamme iltaseiskasta puolille öin välillä tanssitömähdysten, välillä karaokevetojen (okei, vedin Hanna Ekolan Vieläkö on villihevosia, mutta vain kerran!) tahdittamana.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Sunnuntai meni vähän puoliteholla, mutta menköön. Kinkerit olivat sen arvoiset.

thumb_DSC08321_1024

thumb_DSC08303_1024

thumb_DSC08368_1024

thumb_DSC08285_1024

Varpaat on ihan mössönä korkkareilla puikkelehtimisesta ja pääkin on vähän mössönä. Mutta enpäs tilannut pitsaa! Hah!

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *