Sillä tää on uneton yö…

Yksi niitä raivostuttavia sunnuntaiöitä, kun nukkumatti on lähtenyt karkuun. Minne lie juossut unisäkki kourassaan, mutta edes tötteröhatun tupsua ei näy mailla halmeilla. Kello käy yli kolmen ja minä olen vieläkin valveilla.

kuva iisalmi

Ei, tämä ei ole jokaöistä, eikä minulla ole mitään hätää. Mutta kukapa meistä haluaisi tähän aikaan kukkua kotisohvallaan. (Sehän on ihan toinen juttu, jos rillutellaan baanalla ja saadaan snägärikiskalla kuningasajatus lähteä viettämään jatkoja. Silloin juhlat ovat tähän aikaan vasta alkamassa, eikä loppumisesta, saati unesta ole tietoakaan.)

Olen aina ollut herkkäuninen. Stressi, pienikin, tulee helposti uniin ja ylikierroksista on vaikea rauhoittua nukkumaan. Sunnuntaiöitä vihaan, vaikka sunnuntaipäiviä ja jopa aamuja (okei, aamupäiviä) olen oppinut rakastamaan. Puhutaan tästä myöhemmin lisää. Jonakin parempana päivänä. Tai yönä.

Kadehdin ihmisiä, jotka nukkuvat huolensa pois viisveisaten melusta, saati omista murheistaan. Minä kun mietin ja pohdin ja yritän yön pimeinä tunteina ratkoa kaikki maailman ongelmat. Ja kokemuksesta voin kertoa, että öisin en ole vielä elämänkuunapäivänä saanut yhden yhtä ongelmaa ratkottua. Harmaita hiuksia sen sijaan on tullut muutama.

pori tyhja

Senkin olen tähän ikään oppinut, että hermostunut noidankehä “aamulla väsyttää – nyt on pakko saada unta – huomisesta tulee helvetti” ei auta yhtään mitään. Siksi nousin nytkin syömään makaronimössöä, hedelmäsalaattia ja lukemaan sunnuntaihesaria. Jos en kerta saa unta palloon, niin yritetään nyt edes nauttia hetkestä. Parempi kärsiä huomenna tietäen, että oli jokin järkevä syy valvoa.

Sitä paitsi. Kuinka usein oikeastaan on aikaa kuunnella hiljaisuutta? Joku viisas on joskus sanonut, että hiljaisuudessakin kuulee paljon, kun vain muistaa kuunnella. (Pätee muuten aika hyvin myös ihmisten kanssa härvätessä tuo neuvo. Jos ei ihan ymmärrä, kannattaa usein kuunnella vielä vähän tarkemmin. Myönnän, että unohtuu usein minultakin.) Rentouttavaa yön hiljaisuus ainakin on, jos ei muuta. Vieressä tuhisevan poikaystävän uni kuulostaa, noh, jotenkin hyvin turvalliselta.

IMG_8625

Vielä hetken mä kuuntelen hiljaisuutta, surinaa, tuhinaa ja rapinaa. Luen vielä pari artikkelia ja sitten menen pötköttelemään. En ala jahdata Nukkumattia. Se pentele ei pyytämällä tule. Mutta odottelen rauhassa. Jossain vaiheessa se uteliaisuuttaan taas kurkistaa kulman takaa. Rauhassa siis. Peace.
Hyvää yötä, aamua, omaa aikaa.
nimmari
ps. Taidan ottaa vielä yhden mansikanmakuisen Brunbergin suukon. Ostin niitä ison laatikollisen Hulluilta Päiviltä. Lupaan, ettei viikon päästä ole yhtään jäljellä. Ehkä Nukkumatilta on tipahtanut makeannälässään sinne myös ripaus unihiekkaa.

Kuvat: Iisalmen illasta, Porin yöstä ja Helsingin aamuyöstä. Minun ottamiani, paitsi tuo jatkokuva, jossa halaan tiukasti ystävääni Aamukahvilla-blogin Henriikkaa. Kuvan otti joku jatkoilla mukana ollut kaveri. Hetki hämärtynyt, kuten kuvaajan henkilöllisyyskin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *