Rohkeutta on…

Mä olen aina ihaillut rohkeita ihmisiä. Sellaisia, jotka kyllä pelkäävät, mutta uskaltavat silti. Sellaisia, jotka eivät ainoastaan uhoa, vaan tekevät. Sellaisia, jotka uskaltavat olla omia itsejään, vaikka saavatkin arvostelua osakseen. Sellaisia, jotka jatkavat, vaikka kohtaavatkin ihan mahdottomia vastoinkäymisiä. Sellaisia, jotka uskovat itseensä silloin, kun kukaan muu ei usko. Ja mikä tärkeintä, sellaisia, jotka pitävät huolta omistaan silloinkin, kun kaikki muut häipyvät paikalta.

viivi1

Lisäksi mä katson äimistynein, ihailevin silmin ihmisiä, jotka ihan konkreettisesti voittavat itsensä kerta toisensa jälkeen. Rohkenevat tehdä asioita, jotka tuntuvat iiiihan liian hurjilta monien – usein myös heidän itsensä mielestä. Ihmettelevä ihailuni johtuu varmasti osiltaan siitä, että itse mä en juurikaan uskalla. Mä en ole extreme-haahuilija, en suinkaan. Oikeastaan olen aika nössö. Viimeksi voitin itseni Heurekassa, kun kävin polkaisemassa muutaman metrin hirvittävän itsetsemppauksen jälkeen siellä katon rajassa keikkuvalla polkupyörällä. Siis sillä, joka on jotenkin tasapainotettu niin, ettei sillä todellakaan voi kaatua. Edelläni polki arviolta kahdeksanvuotias pikkupoika, jota pyöräily nauratti. Ja silti mun piti pitkät tovit keräillä itseäni sekä ennen että jälkeen suorituksen. Voisi varmaan aiheesta sanoa, että melko harvoin saan todella voitettuani itseäni fyysisesti. Mieluummin katson muiden hullutuksia ja hihkun vieressä.

viivi_tuija_areena (1)

Pumpasen Viivi sen sijaan ei useinkaan jää vierelle katselemaan. Itse asiassa siinä vaiheessa, kun moni vielä kuuntelee ohjeita, hän on jo hoitanut hommat kotiin. Hän on nimenomaan se tyyppi, joka syöksyy päätä pahkaan tekemään niitä hirvittävyyksiä, joita itse vain kauhistelen äimänä. Viimeksi hän esimerkiksi ylitti Atlantin purjehtien, mitä saadaan pian seurata tv-ohjelmassa. Hän on suorissa Posse-lähetyksissä ihan käsittämätön väkkärä ja sitä hän oli mun vieraanankin. Erehdyin vielä yllyttämään ennen lähetystä, että neito voi sitten tarinoida vapaasti, sillä meillä on kokonainen tunti yhteistä aikaa. Siihen tuntiin sain suuni ehkä kolme kertaa auki, kun Viivi puhua pulppusi. Kuuntele vaikka. Koko meidän haastattelu löytyy täältä.

Keskiviikkona jatketaan taas Yle Puheella klo 13. Vieraana on mun lapsuuden sankari, hiihtäjälegenda Jari Isometsä sopivasti Lahden MM-

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *