Pieniä suuria oivalluksia

Olin vähän aikaa sitten vieraana radion aamuohjelmassa Yle Puheella, jossa Pekkisen Juuso tenttasi minua. Tenttasi niin tulevasta ohjelmasta kuin minusta, elämästäni ja ajatuksistani. Aika jännittäväähän se oli olla täysin toisen armoilla, tiskin väärällä puolen. Okei, ehkä opettavaistakin vähän ymmärtää, miltä jännittävistä vieraista välillä tuntuu. Juuso kyseli ajatuksiani viime kesän hypystä tuntemattomaan, irtisanoutumisesta ja siihen liittyvistä tuntemuksista.

Jäin miettimään puheitamme ja erityisesti keskusteluamme siitä, mitä olen oppinut oravanpyörästä hypättyäni. Aika paljon olen ehtinyt miettiä asioita, tehnyt huomioita niin itsestäni kuin elämästä ylipäätään. Olen ehtinyt miettiä, miten maailma on muuttanut minua ja millaiseen suuntaan haluaisin vielä kehittyä.

_DSC0075

Herra haastoi minua toteamalla jotakuinkin: ”sinulla täytyy olla vahva usko itseesi ja kykyihisi, kun uskalsit tehdä tällaisen hypyn”, johon vastasin toki näin olevan, mutta ennen kaikkea uskovani elämään (mikä klisee…), että se kantaa. Jotenkin olen järkeistänyt ajatukseni siten, että jos hommani median parissa loppuvat, on minun keksittävä jotain muuta. Tietenkin toivon, ettei näin käy. Tuntuisi kuitenkin hassulta yrittää hampaat irvessä pysyä jossakin työssä tai tietyllä alalla, jos minulle ei sieltä paikkaa löydy. Toisekseen mua on heikkoina hetkinä (ja kyllä, niitäkin on ollut – onneksi tosin harvassa) lohduttanut ajatus siitä, että näin kolmekymppisenä mulla on vielä arviolta kolmekymmentäviisi vuotta tehokasta peliaikaa työelämässä jäljellä. Kyllä sieltä ehtii oman paikkansa vielä kaivaa moneen otteeseen.

Mä koen, että malttamattomista malttamattomimmalle on tehnyt hyvää tämä ajatustyö, jota olen saanut ja joutunut muutosten myötä tekemään. Kaksi viisautta olen matkan varrella oppinut. Perusasioistahan ne usein ovat nuo mahtipontiset viisaudet, mutta usein yksinkertaisten asioiden käsittäminen ja sisäistäminen on kaikista kimuranteita.

Päätöstä tehdessäni mietin paljon elämäni arvojärjestystä. Mietin, mitkä asiat minulle todella ovat tärkeitä ja miten aikani käytän. Mietin, ovatko nämä minkäänlaisessa linjassa keskenään. Mietin, miten haluaisin aikani käyttää optimitilanteessa ja olisiko juttujen järjestäminen siihen malliin edes teoriassa mahdollista. Mietin, millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi. Tekemättä jättäminen ei ole yksi niistä. Eikä pelkääminen.

Kirjoitin NRJ:ltä lähtiessäni facebookkiin mulle poikkeuksellisen pitkän päivityksen. Pituus johtui siitä, että halusin jotenkin ainakin yrittää vaientaa pöhinää ja kuiskuttelua lähtöni ympärillä. Tuo status päättyi näin: ”Mä lähden siks, että mulla on tosi vahva tunne, että kaipaan jotain uutta. Paikoilleen jääminen ja jämähtäminen on aina pelottanut mua. Ihailen rohkeita ihmisiä ja yritän itsekin kasvaa sellaiseksi. Liika suunnitelmallisuus ei kuitenkaan takaa elämässä mitään. Ei tätä hommaa voi suunnitella. Sen olen oppinut. Mä tein tän siks, että haluan olla onnellinen. Haluan mieluummin harmitella sitä, että olen tehnyt hullunrohkeita päätöksiä ja uskonut itseeni liian paljon kuin vähän. En halua miettiä, miksen uskaltanut mennä eteenpäin. Mun mielestä klisee siitä, että muuton on mahdollisuus, pitää tosiaan paikkansa. Uskon, että just nää päätökset tekee mut onnellisemmaks, mitä oon ollut ja johtaa lopulta johonkin hyvään.”

_DSC0065

Kyllä mä edelleen allekirjoitan kaiken tuolloin sanomani. Ei asioita tapahdu, eikä muutosta tule, jos ei välillä aseta itseään ihan pakkojamaan ja epämukavuusalueelle. Ehkä moni yllättyi tästä siksi, ettei päätös heidän mielestään sopinut minulle. Tuija kun on se ”neljän kalenterin koukussa elävä suunnitelmallisuuden aakkostäti, joka hoitaa kaiken aina tästämällisen tunnollisesti”. No en sitten ollutkaan ja ihan hyvin on siitä huolimatta mennyt. Aikani mulla menikin, että opin luottamaan elämään ja tarttumaan hetkiin, mutta mitä sillä on väliä. Nyt olen alkanut oppia.

Toinen asia, jonka tämä kaikki on opettanut liittyy siihen, mikä menee samaa tahtia kuin tuleekin. Rahaan. Perun reissussa viime elokuussa yksi reissulaisista totesi pitkän rupattelun päätteeksi: ”Aika ja rahahan ovat oikeastaan sama kela. Että kun toista on enemmän, toista on aina automaattisesti vähemmän”. Tadaa, mikä itsestäänselvyys. Mutta mä jäin miettimään sitä. Mietin ja mietin ja mietin ja lopulta hyväksyin, että vaikka molempia tarvitaan, olen tällä hetkellä valmis tinkimään enemmän siitä raha-osuudesta kuin ajasta. Miten helpottavalta tuntui, kun oikeasti hyväksyin ajatuksen, että tarvitsen nyt enemmän aikaa itselleni, ja juuri tässä hetkessä minun ei kannata edes yrittää ylläpitää paksua lompsakkaa tai ainakaan kantaa siitä ressiä mukanani.

Ehkä pieniä asioita, itsestäänselvyyksiä monelle, mutta minulle nuo asiat ovat olleet Isoja Ajatuksia. Ymmärtää, että haluan tässä vaiheessa elämääni vähän hellittää liian tiukan kalenterin kanssa, antaa aikaa vähän enemmän itselleni ja läheisilleni. Että se on juuri nyt tärkeintä. Se, että kalenterini on linjassa arvojärjestykseni kanssa. Hyväksyä, että tämä voi tarkoittaa ihan mitä tahansa tulevaisuuteni kannalta ja samalla luottaa siihen, että kaikki järjestyy ja että saan tehdä vielä duunien saralla mielekkäitä, hienoja juttuja.

Ja tässä vaiheessa elämää, puoli vuotta irrotuksen jälkeen todettakoon, että tässähän sitä sinnitellään edelleen. Kyllä mä jännitän, mitä elämä eteen tuo, mutta yritän suhtautua siihen odottaen, innolla!

nimmari

Ps. Okei teen nyt vielä tunnustuksen. Muutama valaistunut ajatus ei nimittäin ole poistanut maallisia haluja minusta. Kyllä mun tekee mieli ostella ja humputella edelleen. Olen mä viimeisen vuoden aikana lotonnut enemmän kuin koskaan. Ei mua varsinaisesti haittaisi vaikkapa 13 ylimääräistä miljoonaa tilillä. Ja siis kyllähän pienempikin voitto lämmittäisi! Tai saisimpa arvasta edes omani pois!!!

Kuvat: Superihanan Martan ottama. Yritettiin taistella yli kahenkympin pakkasessa, mutta joskun on parempi luovuttaa ja jäädä sisälle. Kissa muuten puras mua. Tuli ensin kyöhnäämään ja kehräämään ja juuri, kun ajattelin meidän ystävystyneen, se nappasi. Pysyn edelleen koiraihmisenä.

Kommentit
  1. 1

    linnea sanoo

    Sun ajatuksia täällä blogin ja snäpin puolella on ihana seurata ja samaistua niihin!
    -15v

    • 1.1

      Tuija Pehkonen sanoo

      Ihan huippua, että jaksat seurailla, Linnea! 🙂
      Muksaa viikkoa sinne!

      Tuija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *