Pari sanaa palautteesta

”Moi. Onkohan kaikki hyvin, kun snäppisi ja blogitekstisi ovat vaikuttaneet viime viikkoina alakuloisilta? Yleensä tykkään seurata sua, kun iloisuus tarttuu, mutta nyt olet koko ajan ollut väsynyt, kiireinen ja stressaantunut.”

”Löysin Yle Puheelta ohjelman nimeltä Tuija Pehkonen. Aluksi ajattelin, että en kyllä tätä ohjelmaa taida jatkossa kuunnella. Jotenkin tyylisi aluksi ärsytti minua, koska kaikki oli sulle niin ihanaa, upeta jne… Jokin sinussa vaan ärsytti. Nyt kuitenkin oikeastaan kuuntelenkin sinua ihan mielelläni. Vieraasi ovat usein mielenkiintoisia ja osaat hienosti saada heidät avautumaan. Joten kiitos ohjelmastasi ja mukavaa alkavaa kevättä.”

thumb__DSC2435_1024

thumb__DSC2436_1024Julkista työtä tekevänä on saanut opetella siihen, että jokainen työtehtäväni on vapaasti arvosteltavissa. Niin ja minä ihmisenä olen myös arvosteltavissa siinä sivussa. Kuka tahansa voi kommentoida mitä tahansa työni jäljestä ja siinä onnistumisesta ulkonäkööni ja omiin mieltymyksiinsä liittyen. Jos yhtenä päivänä kuulostan tai näytän jotenkin erilaiselta, on takuuvarmaa, että joku siitä minulle mainitsee. Jos mokaan, homma on ihan sama. Suurin osa palautteesta toki perustuu vain kuulijan tai katsojan kulloiseenkin fiilikseen, eikä niissä sen kummemmin perustella, mikä tänään meni vikaan. Naama nyt sattui olemaan väärässä asennossa tai olemukseni vääränlainen.

Toisaalta, jos palautteiden mukaan itseään muokkaisi, ei myöskään kannattaisi olla iloinen ja hyväntuulinen. Se on epäaitoa ja ärsyttävää. Usein olen saanut kuitenkin lukea, että siihenkin tottuu ja siitä saattaa jopa alkaa pitää. Ja kommentoidaanhan sitäkin, missä seurassa ja kenen kanssa liikun. Sekin kun vaikuttaa käsityksiin juuri minusta ja tuntuu kertovan joillekuille paljonkin.

thumb__DSC2426_1024

thumb__DSC2432_1024Multa kysytään usein, millaista palautetta työstäni saan. Saan palautetta meilitse, blogin kautta, somessa, joskus harvoin jopa perinteisellä kirjeellä. Olen ollut tähän saakka onnekas, sillä suurin osa saamastani palautteesta on ihanaa, kannustavaa, rohkaisevaa ja tsemppavaa. Suurin osa saamastani palautteesta saa hymyn mun huulille ja motivoi tekemään lisää. Olen aina sanonut, että mun rooli mediassa lopulta on tuoda hyvää mieltä. Niin mä itse olen sen ajatellut ja sillä perusteella myös työtehtäviäni valikoin. Olen onnistunut, jos saan ihmisen hymyilemään. Tietenkään kaikki ei voi olla aina olla hempsankeikkaa eikä tarvitsekaan. Haluan myös herättää tunteita, saada ihmisen ajattelemaan ja ennen kaikkea tuntemaan. Toivon, että tekemiseni lopulta kuitenkin saisivat aikaan jotain hyvää, liikuttaisivat, koskettaisivat, naurattaisivatkin välillä.

Siksi joskus tuntuu epäreilulta lukea, miten naamani tai puheeni ärsyttää. Tai itseasiassa, jos totta puhutaan, kaikkein vaikeinta on suhtautua ihmisten analyysiin ja arvioihin yksittäisistä hetkistä ja niissä selviytymisestä. Miten juuri tänään suoriuduin ja miltä juuri tänään näytin ja kuulostin. Millaisen kuvan itsestäni juuri tänään annoin. Nimittäin vaikka herkkä tyyppi olenkin, pystyn suhteellisen hyvin blokkaamaan typerän, turhanpäiväisen kuran pois ja asettumaan sen yläpuolelle. Sen sijaan muistutukset siitä, että kaiken aikaa olen arvioinnin kohteena – hyvinä ja huonoina päivinä, väsyneenä, onnellisena, henkilökohtaisten kriisien keskellä, iloisena, surullisena, kiireisenä,  normaalina – tuntuvat joskus raskailta. Noina jokaisena hetkenä mun täytyisi pystyä suorittamaan työni parhaalla mahdollisella tasolla ja pysyä jotenkin tasalaatuisena. Ei se aina ole juhlaa.

thumb__DSC2444_1024

thumb__DSC2472_1024Itsehän olen työni ja sitä myötä julkisuuden valinnut. Tottakai olen ja rakastan mun työtä. Koen joka päivä olevani etuoikeutettu, että saan tehdä töitä, joista nautin. Silti jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia tässä ammatissa on piiiitkä lista. Tämän työn huono puoli taas on se, että kuka tahansa saa ja voi sanoa mulle mitä tahansa. Toivoisin kyllä, että ei saisi. Eihän tässä elämässä voi muutenkaan huudella ilmoille kaikkia aivopierujaan, pahoittaa toisen mieltä ja jatkaa tyynenä omaa matkaansa. Parempi olisi pulautella ääneen kivoja juttuja kanssaolijoista ja miettiä kaksi kertaa, onko kaikkea pahaa oloa ja ärsytystä tarpeen tuoda julki.

Kun menen töihin radioon tai telkkariin, en voi aloittaa kertomalla, miltä musta milloinkin tuntuu. Siksi koen ihanan vapauttavana, että täällä blogin puolella voin avata tuntemuksiani avoimemmin ja sanoa ääneen, mitä mistäkin jutusta todella ajattelen ja mitä mielen päällä on pyörinyt. Se, että kerron myös syvempiä ajatuksiani, ei tarkoita, että olisin alakuloinen tai stressaantunut. Se kertoo, että minussa on muitakin puolia kuin se työn kautta näkyvä. Näinhän se on vähän kaikessa. Hyvä muistaa, että usein se, mitä me nähdään on vai pieni osa koko totuudesta.

Pääsiäisterkuin

nimmari

Kuvat Martan ottamia. Tyyppi, joka nostaa mut ryteikön pohjalta silloin, jos palautteet tai oikeastaan ihan mikä tahansa tuntuu taakalta.

Paita: MosMosh
Farkut: Lindex
Koru: Edblad
Kengät: Pura Lopez

Kommentit
  1. 1

    Jonde sanoo

    Olet ihan mahtava tyyppi ja kuuntelen aina sun radio ohjelman. Kyl mäkin jossain vaiheessa ajattelin oletkohan vähän uupunut mutta hienoa että kirjoitat blogissa monista näkövinkkelistä sinunkin työstä ja kaikista tunteista. Ihan tarpeeksi saa katsoa blogeja missä kaikki aina niin hienoa 😊. Sun haastikset on mahtavia ja toivottavasti saat paljon töitä jatkossakin. Olet rohkea 😊. Ihanaa kevättä. T.Jonde

    • 1.1

      Tuija Pehkonen sanoo

      Ihanaa, kun kuuntelet ja ei huolta, en ole uupunut. Vaikka loma tähän saumaan tekeekin hyvää! 🙂 Kaikkea parasta!

      Tuija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *