Pari riviä päiväkirjastani…

Mieti virheitä ja hankalia asioita sillä tapaa, että tuntuvatko ne merkityksellisiltä vielä viiden vuoden päästä? Jos eivät, asioita on turha jäädä vatvomaan. Ystäväni antoi hyvän neuvon, vaikkakin totesi heti perään, ettei itsekään pysty sitä aina noudattamaa. Vaikeahan tätä on toteuttaa niissä hetkissä, kun on asiat ovat juuri päällä ja tilanne käynnissä. Jutut tuntuvat merkityksellisiltä ja hyvinhyvin tärkeiltä myrskyn ytimessä tunnekuohun keskellä.

thumb_PA030035_1024Eikä tuo taida muuttua, oli ikä mikä tahansa. Luin mun vanhoja, nuoruuden tunnekuohuissa kirjoitettuja päiväkirjatekstejä ja nauroin kippurassa ja ääneen. Elämä on ollut aikamoista draamaa kutos- ja seiskaluokan kieppeillä. Mä nimittäin todella olen listannut päivittäin tuntemani pojat paremmuusjärjestykseen ja laittanut perään plussat ja miinukset. Selvästi olen ollut täsmällinen, mutta suhteellisen tuulispäinen jo tuolloin. Lista nimittäin vaihtui päivittäin. Lisäksi raportoin puheluista milloin Samille, milloin Antille, milloin uintileirin pojille. Välillä tyypit olivat ihan tyhmiä ja välillä aivan ihania.

Vaikka nyt kirjoitukset saivat mut nauramaan vedet silmissä, oli tämä hyvä muistutus mulle itselleni siitä, miten pienetkin asiat usein juuri silloisessa hetkessä tuntuvat maailman suurimmilta.

”Olin just uintiharkoissa ja näin siellä yxiä poitsuja joita oon nähty ennnekin ja sanonu niille pari sanaa. Me juteltiin Miian kanssa ulkona ja ne pojat tölläs meitä koko ajan. Sit me meinattiin lähtee niin ne huuti, et älkää menkö vielä. Ja sit myö mentiin jutteleen niille, ne sano että ovat Peltosalmelta jne.
Boys! <3″

”Voi, mähän oon ihan hullu. Me ollaan nyt yläasteella ja meijän luokalla on maailman ihanin poika. Mä en oo ollu ikinä keneenkään niin lätkässä. Mä en oo puhunu sille sanaakaan ja se on eri ryhmässä ku mä. Sitte se ei kiinnitä muhun mitään huomioo. Ei kyllä muihinkaan. Mut tänään se katso mua 2x ja hipas mua yhesti. Se on IHANA! Mä tiiän, tää kuulostaa ihan hullulta minustakin, mutta vaikka ei olla puhuttu sanaakaan, mä oon varma, et meillä ois ihanaa yhessä. MÄ OON VARMA!”

thumb_PA030038_1024Ja mä vannon, että oon ollut ihan elämää suurempien tunteiden vallassa myös tuolloin. Olen kirjoittanut järisyttävän riipiviä runoja ja biisien sanoja. En voi käsittää, että mä olen ollut tuohon aikaan kaksitoista!

Ehkä tää auttaa miettimään joinain hankalina hetkinä, miten tragikoomisilta omat tunnemyrskyt voivat hetkeä myöhemmin tuntua. Jos aika auttaa teini-iän tunnekuohuihin, se auttaa varmasti myös aikuisiän tunnekuohuihin.

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *