Näinkö tää elämä meneekin?

Olin siskoni perheen luona muutaman päivän Tampereella. Jossain välissä mua alkoi naurattaa. Samaan aikaan kun syötin kauravelliä kymmenkuiselle kummipojalleni, kerroin siskolleni suu vaahdossa viime viikonlopun tapahtumapläjäyksen. Sitä velliä oli muuten ympäriinsä. Totesin vain jossain vaiheessa ääneen, että tähän on tultu. Mä täytän ihan pian kolkytkaks ja olen edelleen tai ehkä oikeammin taas kerran tilanteessa, jossa mulla ei ole vakkarityötä, ei perhettä, ei velvollisuuksia, ei vastuuta muusta kuin itsestäni. Mä viiletän mennä ja tulla oman mieleni mukaan, kun siskollani taas on pikkuinen suloinen vauva, perhearki ja vellit pitkin pöytiä ja lattioita. Eihän tän elämän näin pitänyt mennä. Onneksi olen yhden asian tässä elämässä oppinut. Ei näitä asioita kauheasti kannata lähteä vertailemaan. Elämä menee polkujaan, eikä siihen aina voi itse vaikuttaa, millaisiin tilanteisiin ajatutuu. Siihen sen sijaan voi, miten niihin tilanteisiin ja tuntemuksiin sitten suhtautuu. Ja onneksi sitä suuntaakin poluilla voi aika usein muuttaa.

Tuija-asut-0617-1412 vuotta sitten, parikymppisenä mä olisin ennustanut, että mullakin on perhe, iso kerrostaloasunto ja järkevä työpaikka. Silloin pidin yli kolmekymppistä ikäloppuna ja ajattelin, että suurin osa elämän hauskuudesta olisi jo takanapäin. Ainoastaan illalliskutsuja ystäväperheiden kanssa ehkä. No ei menneet neiti Pehkosen ennustukset ihan nappiin.

Vaikka toivonkin elämääni paljonkin noita tasoittavia asioita, perhettä ja vakautta, mä jäin myös miettimään, miten paljon olen nauttinut elämäni hetkistä juuri nyt ja juuri tällaisena. Välillä olen painanut duunia puolilleöin viikkotolkulla ja unohtanut vapaapäivät. Välillä olen rimpsutellut ja humpsutellut ei kaksi, ei kolme, vaan neljä kertaa viikossa. Kunhan ei jää tavaksi, niin ei takuuvarmasti haittaa. On ollut niin hauskaa, että päässä on jyskyttänyt vielä seuraavanakin päivänä. On ollut ihania kohtaamisia, keskusteluita, uusia tuttavuuksia ja vanhojakin. On kippistelty syystä ja syyn vierestä. Elämälle!

Tuija-asut-0617-13

Tuija-asut-0617-12Ikinä ei tiedä, mitä kulman takana odottaa. Elämällähän on aina tapana yllättää sekä hyvässä että pahassa. Siksi yritän nauttia juuri niistä asioista, joita nyt voin tehdä ja joista iloita. Voin lähteä extempore matkalle itsekseni tai viettää päivän kotona rötväten ja leivoksia syöden. Voi rillutella ja hullutella niin paljon kuin kunto kestää. Ja nyt taas on tuon viimeksimainitun aika.

Tänään suuntaan Suomen Turkuseen, Ruisrockiin tietenkin. Rimpsuttelut saavat siis tänä viikonloppuna luvan jatkua. Haluan nähdä ainakin Kygon, Stormzyn, Kaija Koon, Alman, Kasmirin, Sonnyn, Pariisin Kevään ja Anatuden. Erityisesti Anatuden! Olen vielä vähän kahden vaiheilla, suuntaanko kotiin jo sunnuntaiaamupäivästä vai jaksanko jatkaa maanantain puolelle saakka. Mutta sunnuntainahan siellä on aivan järjettömän kova kattaus. Mac Miller, Jenni Vartiainen, Vesala, Milky Chance, Travis Scott… Äsh. Ihan liikaa kovia. Keikatkin menevät päällekäin.

Tuija-asut-0617-15

Tuija-asut-0617-16Ja parastahan tässä on se, kun festarihumuun pääsee mukaan, niin puolet keikoista unohtuu ja kotiin raahaudutaan silti hymyssä suin ja tyytyväisenä. Mä laitan tavoitteeksi nähdä edes kolmanneksen suunnitelluista. Ja pitää ihan törkeän hauskaa! Käsi ylös, kuka muu tulossa Ruissiin?

Täältä tullaan Turku ja festaririlluttelut!

nimmari

Mekko: KappAhl (saatu tv-kuvauksiin)
Kuvat: Karoliina Jääskeläinen

Munasta on moneksi

Onhan se aika hulluakin, että me eletään maailmassa, jossa rentoutuakseen täytyy sulkea itsensä hetkeksi kaiken ulkopuolelle. Mutta niin se nyt vain tuntuu olevan. Myönnän, myönnän. Välillä mulla on taipumusta mennä Äiti Pehkoselta perintönä tulleeseen kaaostilaan, jossa vähän itseään lietsoen hujeltaa kiireessä paikasta toiseen ja unohtaa, että kaiken kyllä ehtii ajallaan, kun vain keskittyy yhteen asiaan kerrallaan.

thumb_DSC00065_1024Ihailen tyyppejä, jotka ovat aina tilanteesta riippumatta jotenkin tyynen rauhallisia ja kyllä mä itsekin yritän opetella tuota zen-tilaa. Mutta ei se helppoa ole.

Siksi mä ilahdun joka kerta, kun löydän tapoja rentoua ja pysähtyä kaiken keskellä. Teen aina muutaman mua rauhoittavan hengitysharjoituksen iltaisin. Käyn välillä säännöllisen epäsäännöllisesti joogailemassa. Yritän viettää kotona mahdollisimman paljon aikaa ihan hiljaisuudessa, ei telkkaria tai musaa taustalla pauhaamassa. Pidän puhelinta usein äänettömällä.

Tai sitten menen kellumaan rentoutusmunaan.

thumb_DSC00061_1024

thumb_DSC00070_1024

thumb_DSC00076_1024Eka kerta meni ihmetellessä. Mitä kummaa täällä tulisi tehdä? Missä asennossa täällä ollaan? Entä jos nukahdan, hörppään vettä ja hukun? Olenko friikki, kun makoilen alasti suolavedessä? Entä jos joku paukkaa sisään?

Toisella kerralla torkahdin monta kertaa. Enkä hukkunut. Nautin ja rentouduin aivan äärimmilleen. Ja kolmatta kertaa jo odotin. Jotenkin mä vajosin täällä tosi syvään rentouden tilaan.

Ihan hullun kallistahan tämä on, jos totta puhutaan. Yksi kerta (90 minuuttia) maksaa 67euroa. Toki paketteina ja kokeilutarjouksena edullisempaa. Ja toisaalta en näin äkkiseltään keksi, mihin parempaan tarkoitukseen rahansa voisi laittaa kuin rentoutumiseen. Mä olin kuin löysä makaroni, kun tulin täältä ulos. Mieli oli ihan tyhjä ja olo rauhallinen. Mulle tää sopi. Tän paikan missiona onkin pysäyttää ajatusten harhailu ja palauttaa fokus. Ja parasta tää on juuri silloin, kun et millään meinaa löytää sitä ylimääräistä puolitoistatuntista aikaa tälle. Silloin tämä kannattaa.

thumb_DSC00063_1024

thumb_DSC00061_1024Puhun siis Float Kallion kelluntapaikasta, jossa voi käydä rentoutumassa parimetrisissä kelluntamunissa, joiden pohjalla on suolavettä. Sitä vettä on siis ehkä nelkytsenttiä ja suolaa niin paljon, että se kelluttaa ihan hassulla tavalla. Kroppa lepää ja mieli samoin. Paikka on ihan älyttömän kaunis ja seesteinen. Mutta onhan se nyt ajatuksena ihan hullua, että maksaa päästäkseen reiluksi tunniksi pimeään huoneeseen alasti suolamunaan makoilemaan.

Joskus tosin kannattaa kokeilla ihan sekopäisiltäkin kuulostavia juttuja. Toimii.

nimmari

Sometauolla vai somekoukussa?

Vietin viikko sitten juhannusviikonlopun kokonaan ilman somea ja oikeastaan aika lailla ilman puhelintakin. Saaressa mökkimaisemissa juoksevan veden ja sähkön ulottumattomissa pieni breikki tästä maailmasta teki niin hyvää. Huomasin samoja fiiliksiä kuin aiemmin keväällä Rodoksella lomaillessani, kun päätin etten koko viikon aikana mene kertaakaan lukemaan meilejäni.

thumb_image00123_1024Tää informaatioähky on niin katastrofaalisen täyteläinen, että ainakin mun aivoille tekee tosi hyvää antaa hetki lepoa ja happea. Ja mä myönnän, tunnustan ja häpeän, oon ihan jatkuvasti ja kaiken aikaa kännykässä kiinni. Vilkuilen meilejä, instaa ja facebookkia. Välillä snäppään ja välillä twiittaan.

Samaan aikaan, kun musta on hauska pysyä menossa mukana ja seurata mitä ympärillä tapahtuu, mua ahdistaa, miten ison osan päivästäni käytän turhuuteen ja ”eimihinkään”. Välillä mietin, että onko mun huonomuistisuutenikin informaatioähkyn syytä. Ehkä aivot yrittävät epätoivoisesti viestittää, että riittää jo. Ei enempää (turhaa) tietoa, kiitos.

thumb_image00119_1024On helppo käyttää tekosyynä tätä duunia. On niin kovinkovin tärkeää tietää, mitä kukakin milloinkin tekee ja oman brändinrakennuksen ydin on tietenkin somessa. Sehän on maailman isoin emävale tietenkin. Vaikka moniin soppareihin kuuluukin nykyään omat somepykälänsä ja markkinointikanavana instat ja twitterit toimivat mitä parhaiten, niin kyllä vain media-alallakin näyttää porskuttavan myös tyyppejä, jotka eivät somea edes halua käyttää. Miksiköhän mun sitten täytyy ja miksi mä haluan? Ja mitä siitä oikeastaan lopulta saan?

thumb_image00109_1024

thumb_image00112_1024Isoja keloja, joita on aikaa miettiä lomalla. Ajattelin aloittaa myös oman somevieroituksen ihan asteittain. Että jos aina päivän silloin tällöin pitäisi somevapaata. Ja välillä haastaisi omia ajatuksiaan siitä, mitä ja miksi haluaa somettaa. Ja FOMOsta ei varmaan tarvitse mainita sanakaan. Ihan ka-ma-la tauti. Tarttuu muhunkin aina silloin tällöin. Inhimillistä, eikö? Eihän sulla muuten sattuis olemaan mitään kikkavitosia sometaudin taittamiseen?

nimmari