Mitä jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä?

Mikä kumma siinä onkin, että me ihmiset porhalletaan eteenpäin niin karmeaa vauhtia, että unohdetaan hengittää, ajatella ja tuntea. Mikä kumma siinä onkin, että tajutaan pysähtyä vasta siinä vaiheessa, kun askeleet eivät enää kanna. Hengittää yritetään sitten, kun keuhkot on lysyssä ja henki ei kulje. Tunteet tunnustetaan, kun sydän on verilllä ja riekaleita.

Tuija-1117-22
Mikä ihme ja kumma juttu, että me tarvitaan muistutuksia elämän rujoudesta, rajallisuudesta ja julmuudesta, jotta muisteteaan nauttia niistä pienistä, ihanista arjen hetkistä, joita elämä on tulvillaan. Usein silloinkin, kun on huono päivä tai elämä murjoo, ympärillä on aika paljon kaunista. Moni asia on hyvin, mutta eihän me kaikelta touhutukselta ja tuohtumukseltamme muisteta katsoa. Ei me huomata muuta kuin omista korvista höyryävä savupilvi.

Olen katsellut Yle Areenasta Elossa 24h -dokkarisarjaa, joka kuvaa suomalaisten sairaaloiden elämää vuorokauden ajan. Muistan jo ekan tuotantokauden jälkeen vuosi takaperin, miten pysäyttäviä ihmiskohtaloita ja toisaalta rohkaisevia tarinoita ohjelmassa kuvattiin. On oikeastaan aika vaikea edes kuvailla, miten alkukantaisia tunteita tarinat herättävät. Ja syvää kiitollisuutta siitä kaikesta, mikä elämässä on juuri nyt hyvin.

Tänään satuin törmäämään ystäväni facebook-seinällä tähän kirjeeseen, jonka on kirjoittanut 27-vuotias, pian kuoleva nainen. Tasaisin ajoinhan tämänkaltaisia jaetaan tuolla netissä, mutta jostain syystä nyt tuo kolahti.

Ehkä siksi, että olen viimein toteuttamassa yhtä omaa, suurta unelmaani ja matkaamassa itsekseni pidemmälle reissulle. Ehkä siksi, että viimein pitkän työputken jälkeen sain viettää monta onnekasta päivää pikkuruisen siskonpojan luona ja muistutin itseäni, että nuo hetket ovat miljoona kertaa tärkeämpiä kuin työkiireeni. Ehkä siksi, että jouluna näin Äiti Pehkosen kenties onnellisempana kuin koskaan. Ehkä siksi, että oma elämäni on ollut viimeisen vuoden aikamoista hullunmyllyä. Ehkä siksi, että viimein olen yritän viimein opetella keskittymään enemmän hetkiin ja olemaan jatkuvasti piiskaamatta itseäni tulevaan.

Tuija-1117-23Jostain syystä olen miettinyt, miten sitä oikein eläisi, jos eläisi viimeistä päivää? Mitä asioita arvostaisi, ketä kaipaisi, kenen kanssa haluaisi aikansa viettää, mitä katuisi? Mitä sinä tekisit, jos huomista ei omalla kohdallasi enää olisikaan?

Jostain syystä olen halunnut ja yrittänytkin kiinnittää huomion kaikkiin niihin pienenpieniin asioihin, jotka maistuvat, näkyvät ja tuntuvat ihan mahan pohjassa saakka.

… Siihen, miten kiva on käpertyä sänkyyn muhkean peiton alle katsomaan Netflixiä kaikessa rauhassa.

… Miten hyvältä puolitoista ällömakeaa muffinsia voikaan maistua.

… Miten hauskaa on nauraa ystävien kanssa niin paljon, että koko ravintola kääntyy katsomaan, jatkaa siitä, mihin puoli vuotta sitten jäätiin ja unohtaa, että välissä on hurahtanut hetkeäkään.

… Miten itsekseen huomaa hymyilevänsä, kun katsoo siitä viikon vanhaa videota maailman rakkaimmasta siskonpojasta.

… Miten mieltä lämmittää, kun kaverit järjestelevät sun puolesta majoitusta tulevalle reissullesi.

… Miten kiva on suunnitella hyvän ystävän häistä ja heittää ilmoille varovainen ajatus siitä, että ehkä jonain päivänä minäkin…

… Miten älyttömän hauskaa on juoda lemppariskumppaa ystävän kanssa ja päivittää miesasiat ajantasalle.

… Miten kivalta tuntuu istua meikkituolissa toisen ihmisen laitettavana ja tällättävänä.

Tuija-1117-26
Voisin kirjoittaa listaa loppupäivän. On etuoikeus elää. Jestas, tää maailma on ihan mahtava paikka.nimmari

Mekko: Twinset
Saappaat: Zara
Kuvat: Valoon Photography

Armollisuutta ja rohkeutta vuodelle 2018

Eihän se vuodenvaihde mitään konkreettista uutta sivua elämässä käännä, mutta tuntuu hyvältä välillä nollata kovalevyä. Ketäpä ei houkuttaisi ajatus puhtaasta pöydästä, uudesta alusta, uusista mahdollisuuksista? Mitä tulee niihin konkreettisiin uudenvuodenlupauksiin, niin taidan skipata tältä vuodelta. Sen sijaan, että aloitan tiukan kuntokuurin tai lopetan sokerin, olen tehnyt ylipäätään elämässäni lupauksen, että yritän olla rohkea elämää kohtaan ja armollinen itseäni kohtaan. Varsinkin tuon jälkimmäisen opettelu on aika tavalla kesken.

Kyllä mä edelleen olen se tyyppi, joka piiskaa itseään eteenpäin, eikä juuri pysähdy nauttimaan työn hedelmistä. Lisää, enemmän, kovemmin, paremmin, mä huudan usein itselleni pääni sisällä. Mikään ei ole tarpeeksi ja aina voi vaatia itseltään vielä vähän enemmän. Viime aikoina olen miettinyt, että ehkä olen välillä liiankin ankara itselleni. Eikö joskus voisi kohdella itseään kuin hyvää ystävää, taputtaa olalle silloinkin, kun kaikki ei suju justiin oppikirjan mukaan. Kaikkihan me välillä mokaillaan ja lepsutaan.

kuva 1Ja mitä siihen rohkeuteen tulee, niin sitä mä olen paljon miettinyt viime aikoina. Olen aina ihaillut rohkeita ihmisiä ja arvostanut rohkeita päätöksiä. Olen aina ajatellut itse olevani se turvallisuushakuinen keskitien kulkija, ehkä vähän väheksynytkin omaa rohkeuttani. Minua kun ei benjihypyt tai laskuvarjot kiinnosta ja epävarmuus ylipäätään saa mut tuntemaan oloni ahdistuneeksi – koski se sitten ihan mitä tahansa.

Sitten kumautin vähän itseäni, muistutin armollisuudesta, kielsin itseäni tiukasti olemaan vertailematta muihin ja käskin katsomaan tilannetta sivusta.

kuva 4

kuva 3Joku viisas on joskus sanonut, että rohkeus ei tarkoita sitä, etteikö pelottaisi. Se tarkoittaa sitä, että yrittää ja tekee siitä huolimatta.

Ja hetkinen, mähän olen se tyyppi, joka irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan ja hyppäsi tyhjän päälle. Mä olen se tyyppi, joka pyörittää nykyisin arkeaan yrittäjänä, vaikka epävarmuus on aina kammoksuttanut. Mä olen se tyyppi, joka vihasi juoksua ja otti kuitenkin vastaan haasteen puolimaratonista. Mä olen se tyyppi, joka lähti kiipeämään vuorelle, vaikka kärsiikin korkeanpaikankammosta. Mä olen se tyyppi, joka on lähdössä yksin kuukaudeksi Australiaan. Eikös mussa siis ole rohkeutta aika paljon jo nyt? Mitä jos taputtelisin itseäni vähän olalle ja olisin hetkisen ylpeä.

Aika pian mä saan opetella näitä molempia juttuja, rohkeutta ja armollisuutta ihan kaikessa rauhassa, omissa oloissani. Suuntaan ihan justiin kohti Australiaa ja lomaa ihan itseni seurassa! Kyllä mua jännittää tuo reissu ihan himputisti, ja vaikken konkreettisia uudenvuodenlupauksia ole tehnytkään, tuntuu hyvältä katsella mennyttä ja tulevaa pienen välimatkan päästä. Summata kaikkea tapahtunutta ja rakentaa mielessään pohjaa uudelle, tulevalle.

kuva 2Vuosi 2017 muistutti elämän yllätyksellisyydestä. Siitä, että mikään ei ole varmaa, paitsi epävarmuus. Työn alla on vielä oppia nauttimaan siitä jännittävyydestä, jota elämän yllätykset tuovat mukanaan. Toivottavasti vuosi 2018 tuo mukanaan jos nyt  ei varmuutta – sitä kun ei taida tässä elämässä saada mistään – niin kykyä nauttia hetkistä ja olla murehtimatta mennyttä tai tulevaa. Vähän lisää armollisuutta ja rohkeutta olla jatkossakin rohkea. Näitä toivon minulle, kiitos. Toivon myös, että vuosi 2018 tuo mukanaan ainakin unelmieni seikkailun maailman toisella puolella ja paljon uusia ajatuksia.

nimmari

Kuvat otti supersupertaitava Janita Autio.
Vaatteet: Second Female / Dots…

Vuosi 2017 kuvina

 

Tämä oli hyvä vuosi ja tapahtumarikas vuosi. Vuonna 2017…

… Vietin uskomattoman villin ja hauskan kesän, eikä huono sää haitannut menoa laisin.

DSC_7664

26177609_10156893510127542_1967330683_o

IMG_7473

… Matkustin Pariisiin, Rhodokselle, Barcelonaan ja Jenkkeihin.

thumb_DSC00182_1024

thumb_PA140089_1024

thumb_image00049_1024

…Tein paljon haastiksia. Työntäyteinen vuosi.

tuija_kansi

… Töiden seurauksena join enemmän kahvia kuin koskaan.

thumb_725A9562_1024

… Lämmittelin vanhan harrastukseni uinnin, ja löysin siitä itselleni todellisen henkireiän.

valipalaa

… Tein telkkariohjelmia. Vuoden aikana nähtiin Suomen ihanimmat häät, Tuija Tähtien Kanssa, Kesäterassi ja Rankat Duunit.

RD_small-17

tanssii-tahtien-kanssa-2017-ryhmakuva

thumb_IMG_8015_1024

… Tein Yle Puheelle keskusteluohjelmaa, jossa sain kuulla käsittämättömän hienoja tarinoita.

thumb_DSC_0189_1024

thumb_tuija_lenita_selfie2_1024

tuija_granlund210617

… Sain olla mukana tekemässä uskomattoman upeita tapahtumia. Juonsin ja puhuin enemmän kuin koskaan.

24946232_10156824400317542_2049257823_o

IMG_5257

… Löysin Porvoosta aasitilan, mun paikan rauhoittua.

thumb_DSC00550_1024

… Muutin uuteen kotiin.

Tuija-koti-0617-9

Tää elämä on ihan käsittämättömän hieno juttu ja nää hetket on ainutlaatuisia. Toivottavasti niitä on tulossa paljon lisää! Tervetuloa 2018!

nimmari