Miksi mulla on aktiivisuusranneke?

Ei siitä kovinkaan kauaa ole, kun ylitin itseni ja kävin juoksentelemassa puolimaratonin. Noh, kaksi vuotta, mutta aika kuluu niin siivillä. Sittemmin innostus juoksuun ei ole laskenut, mutta alati vanhenevan kropan rajoitukset alkavat pikkuhiljaa näkyä ja tuntua. On polviongelmaa ja sitä sun tätä ja tuota. Ja juoksu ei nyt perinteisesti ole se kaikista lempein urheilumuoto. (Mitä ihmettä muuten ylipäätään tapahtuu kolmenkympin rajapyykin ylityksen jälkeen? Ennen sitä sai treenailla miten sattui ja kuinka halusi. Nyt on jatkuvasti jokin paikka rempallaan ja vesijuoksu näyttäisi vaikuttavan kaikista sopivimmalta lajilta…) Siksipä mua jännittikin lähteä juoksemaan Naisten Kymppiä, kun 30-40 minuuttiset lenkit on olleet mulle jo pitkän aikaa niitä kaikkein sopivimpia.

thumb_13313813_10154850912497542_715522160_o_1024

Etukäteisjänskätyksestä huolimatta kymppi taittui mukavasti. Mä pidän näistä matalan kynnyksen tapahtumista, jonne kaikki ovat tervetulleita. Tahti oli tosi leppoisa ja lönköttelin minivauhtia ruuhkan keskeltä maaliin onnellisen tyytyväisenä. Ai että, miten kunnon hiki hyvässä seurassa saakin olon kohentumaan koko päiväksi!

Mulla oli juostessa myös kädessäni Sonyn SmartBand2 -ranneke, johon olen jäänyt muutamassa päivässä ihan koukkuun. Mähän olen hurahtelija niin treenilajien, ruokavalioinnostuksen kuin vähän kaiken muunkin suhteen. Olen joko totaalisen innoissani tai en ollenkaan. No nyt olen muutaman päivän kuljeskellut rannekkeen kanssa yötä päivää ja huomaan jatkuvasti tarkkailevani askelmääriäni, sykettä, kalorinkulutusta ja erityisesti unenlaatua. Ja vaikka aktiivisuusrannekkeen mainitseminenkin saa hämärän hymynkareen tiettyjen tapausten johdosta suupieliin, on tämän käytössä öisin ihan järkeäkin.

thumb_13340421_10154850913752542_856285151_o_1024

thumb_13340740_10154850915167542_2011965206_o_1024

Olen jo aiemmin paljastanut olevani yöstressaaja. Aikuisemmalla iällä olen oppinut tuntemaan itseni ja kroppani ja tiedän jo, ettei minun kannata huonon yön sattuessa jäädä pyörimään sänkyyn. On parempi nousta ylös vaikka kirjoittamaan tai lukemaan. Nyt nappaan aamuisin ensimmäiseksi puhelimen käteen ja tsekkaan rannekkeeseen linkittyvästä lifelogista, montako tuntia olen nukkunut ja paljonko tästä on ollut syvää (eli hyvää) unta. Sinällään hauskaa, että olen nyt entistäkin enemmän kännykkäkoukussa, vaikka rannekkeella voi mittailla myös esimerkiksi sometteluun ja pelaamiseen käytettyä aikaa… Näiden osioiden käyttöä vasta harjoittelen! 😉

Mulla on aikanaan ollut sängyssä unenlaatua mittaava Beddit-laite, joka asennettiin patjan alle. Nyt ranneke tekee saman ja paljon helpommin. Tosin olen jo muutamassa yössä huomannut saman, minkä Bebbit tallensi pari vuotta takaperin nauhalle. Uneni on aika levotonta ja vaihtelevaa. Tiedän jo syynkin. Se on elämän epäsäännöllisyys. Uniguruksi ristimäni Tuomisen Vesa nimittäin patisteli minua kovasti jo tuolloin säännöllisyyteen unen ja tietenkin kaiken muunkin elämän suhteen. Samaan aikaan nukkumaan, samaan aikaan ylös. Siitä on hyvä elämä tehty. Mutta se on myös helpommin sanottu kuin tehty. Nyt itsensä tsemppaaminen ja pienten kehitysaskeleiden seuraaminen tuntuu kuitenkin vähän helpommalta ja konkreettisemmalta.

thumb_13324325_10154850916492542_1538635627_o_1024

thumb_13288696_10154850911247542_1926932057_o_1024

Opettelen pikkuhiljaa, ja olen edelleen itselleni armollinen. Vaikka tästä pystyy seurailemaan omaa palautumistaan ja vaikka mitä, otan askeleen kerrallaan. Nyt ensin uni on syynissä. Seuraava vaihe voisi olla sometuksen ja puhelimen näpräämisen vähentäminen. Babysteps.

nimmari

ps. Arvaa, oliko kamera messissä juostessa? Kuvat nappailtu siis Xperia-puhelimella. Juoksuseurana hyvä ystävä Heidi.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *