Mikä nainen tämä Malmivaara!

Kuulun Levottomat-sukupolveen. Leffa mullisti maailmani rikkoessaan rajoja ja koetellessaan rohkeutta oikein huolella. Siihen aikaan ei seksikohtauksia tai muuta härskiä näytetty samaan tapaan kuin nyt. Ihmisiä ei oltu kyllästetty kaikella eroottisella tai häpeällisellä tai karmivalla. Se oli sitä aikaa.

Ehkä noista ajoista ja Levottomat -leffasta johtuu, että olen nostanut Laura Malmivaaran mielessäni suurten, aavistuksen pelottavien tähtien joukkoon. Ylväs, uljas, jollakin tapaa surumielinen, vahva, hyvin itsevarma. Jotenkin kuningatarmainen. Näin mä häntä olisin kuvaillut.

Tuija-Pehkonen-Laura-Malmivaara-010217

Nyt olemme samassa TTK-produktiossa, kun Laura tanssii parinsa Mikko Ahtin kanssa tulevan kevään sunnuntait suomalaisten sydämiin. Pääsin myös perehtymään näyttelijä-valokuvaaja-käsikirjoittaja-laulaja-Malmivaaran ajatuksiin tarkemmin Yle Puheen radioselfiessäni. Huomasin itsekin luokittelevani Lauran näyttelijälaariin (perisuomalainen ajatus, yksi ihminen voi tehdä hyvin vain yhtä asiaa…), mutta nainenhan on paljon, paljon muutakin. Itseasiassa hänellä tuntuikin ainakin tällä hetkellä olevan näyttelemistä suurempi palo esimerkiksi kuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Laura tunnustikin välillä potevansa tuskaa siitä, ettei koe kaikkien kollegoidensa tavoin suurta näyttelijäntuskaan elä ja hengitä vai sitä maailmaa.

Lisäksi selvisi, että Laura on nauravainen, lämmin, hauska. Hän itse tuntui kammoksuvan ilmaisua ”tasapainoinen”, mutta kyllä hänestä hehkui mieletön rauha ja onni. Eikä lainkaan pelottava tai kylmä! Päinvastoin. Voi että mä pidän siitä fiiliksestä, kun tapaan upeita tyyppejä ympärilläni ja ihastun heidän karismaansa!

Olen usein haastatteluiden jälkeen takki tyhjänä. En oikein osaa sanoa, miten ohjelma meni ja jututkin meinaavat unohtua. Tällä kertaa hihkaisin kuitenkin tuottajalleni: ”Tästä tuli mainio”. Joskus haastateltavasta huomaa, että tahtomattaankin tämä pitää yllä kuortaan, julkisuuspintaansa. Myönnän itsekin sortuvani tähän usein haastatteluissa. Esitin kuitenkin Lauralle toiveen juuri ennen haastattelua: ”Ollaanhan sitten rehellisiä ja puhutaan aidosti?” Ja tämän hän piti. Huikkasi mulle vielä haastiksen jälkeen, että hyvä kun muistutit.

Joskus se on pienestä kiinni. Kuuntelehan tämä tarina.

nimmari

ps. Ensi keskiviikkona vieraana Mikael Gabriel!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *