Maailman tärkeimmät vieraat

Mulla oli vähän aikaa sitten kotonani maailman arvovaltaisimpia vieraita, kun siskoni ja hänen pikkuinen poikansa, mun kummipoika, tulivat kyläilemään. Uskotko, että ostin kaupasta niin paljon ruokaa noita kahta päivää varten, että mun oli tilattava taksi, että sain ne kannettua kotiin? Myönnän, meni vähän överiksi ja hävettikin, mutta mulla ei ole usein yökyläilijöitä. Huomasin selitteleväni taksikuskillekin mitä sun sattuu, vaikka tuskin häntä haittasi mua kuskata, olipa syy mikä tahansa.

Miten ihmeessä sitä yksivuotiaan menoa jaksaisikin katsella tauotta ja jatkuvasti? Huima tyyppi. Jotain hurjaa aikuisuuden tuntua siinä on, kun voi kutsua itseään tädiksi ja lennättää pikkuista kullanmurua ylös, alas ja ympäri.

thumb_PB040771_1024Tietenkin mä saan nautiskella vain ne parhaat palat, koska olen täti, en äiti. Mutta kyllä mä haluan ihan kauheasti olla ihana täti tälle pienelle. Sellainen, että hän kysyy kotonaan, että milloin pääsisi taas Tuija-Tätin luo hemmoteltavaksi. Sitten me syödään täällä kaikkia maailman herkkuja ja leikitään kaikki maailman leikit. Kunhan nyt hän vähän ensin kasvaa.

Nyt hän melkein jo seisoo omin avuin ja ottaa muutaman hassun, haparoivan askeleen, jos vain saa ottaa sormesta ihan pikkiriikkise tukea. Hän rakastaa mennä portaita ylös ja alas, uudestaan ja uudestaan. Hän on ihan kuin pieni ihminen. Toistelee sanoja vähän sinne päin, mutta kuitenkin. Musta tuntuu, että hän sanoi ”Tuija” pari kertaa. Tai se taisi olla ennemminkin ”Uia” tai ”Ua”. Mutta mua hän takuulla sillä tarkoitti.

Sydäntä riipii, kun alkuun hän vierastaa mua niin kovin. Ajattelen aina tällöin, että pitäisi käydä sittenkin useammin. Kaikista rakkaimmille pitäisi vain jostain löytyä sitä aikaa. Raivata tilaa elämään jostain muusta, turhasta. Ei sinne Tampeeelle nyt kovin pitkä matka ole kuitenkaan.

thumb_PB040781_1024

thumb_PB040803_1024Illalla me sitten leikittiin jo hienosti lenskaria. Aamulla vierastutti uudestaan. Puuro ei maistunut mun lusikasta alkuunkaan, mutta siitäkin selvittiin. Vesimelonin kanssa sujui paremmin. Sitä hän voisikin syödä kilotolkulla.

Koska kaikissa asioissa on kaksi puolta (monissa ehkä enemmänkin), on pakko myöntää, että vaippatalkoot tekevät mulle vähän pahaa. Nimenomaan se kakkaosasto siis. Tässä huomaa, että tuo pieni suloinen otus on kuitenkin ihminen. Vähän kuin aikuinen minikoossa. Se siitä, riittänee tästä aiheesta. Uskon, että tiedät mitä tarkoitan.

Mä kuvasin viikonlopun aikana videoita ja kuvia vaikka kuinka. Nyt mä unohdun töiden lomassa katselemaan niitä pitkiksi toveiksi. Hän on mulle maailman suloisin tätin oma kummipoika.

thumb_PB050838_1024Sydän pakahtuu.

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *