Kuinka minusta tuli futisfani?

Mä muistan mun ensimmäisen ja sen kaikista vahvimman futismuiston kuin eilisen. Pelasin lapsuudessani Iisalmen tyttöjoukkueessa. Ikää ei ollut kovin paljoa, eikä taitoja tainnut olla sitäkään vähää. Joukkueeseenkin ajauduin vähän vahingossa, koska Teija-serkkuni pelasi. Olipa sitten jotain yhteistä tekemistä. Ei tullut Teijasta Ronaldoa, mutta ei kyllä minustakaan. Suoraan sanottuna olin aika surkea pelaaja. Pallonkäsittelytaidot olivat minimaaliset ja esimerkiksi puskemista en uskaltanut edes yrittää. Peleissä mä kuitenkin sain taistella mukana. Noihin aikoihin kaikki pääsivät vuorollaan kentälle.

tuija_aki

Ja yhdessä pelissä, Iisalmen vehreällä nurmikentällä meidän joukkue taisteli toista vastaan. Mulla ei tietenkään ole hajuakaan, mikä joukkue oli vastassa tai edes minkä värisissä he pelasivat. Jotenkin etäältä muistan, että meillä olisi ollut päällä mustaa ja pinkkiä. Vai olikohan se vihreää? Taisin liioitella tekstin alussa kehaistessani muistiani.

Joka tapauksessa olimme kaaosmaisessa tilanteessa vastustajan maalilla. Ihan siinä edustalla, iskuetäisyydellä. Jokainen huiski sinne tänne palloa kohden tai lähituntuville. Kukaan ei osunut. Siellä se jossain vieri. Ihmisiä oli hurjasti ja tunteet kuumenivat. Kaikki huusivat. Kunnes minä otin tukevan askeleen, puristin kaikki voimani ja potkaisin elämäni kyllyydestä pallon kohti maalia! Sain osuman, jalkani kosketti palloon, mutta vain aavistuksen. Juuri sen verran, että ehdin nähdä pallon lipuvan maaliviivan sisäpuolelle ja jonkun huiskaisevan sen samoin tein pois. Tuomari ei nähnyt tilannetta, eikä tainnut nähdä kukaan muukaan. Ainakaan kukaan ei sanonut mulle mitään. Ei hurrannut, ei taputellut selkään, ei harmitellut. Peli jatkui, vaikka mä olin juuri tehnyt maalin – ainakin periaatteessa. Mun päässä myllersi. Olin tehnyt elämäni ensimmäisen (ja tähän saakka viimeisen) maalin, mutta kukaan ei ollut huomannut sitä.

Tuosta riipaisevasta hetkestä syttyi rakkauteni jalkapalloon, kuningaslajiin. Lajiin, joka yhdistää kansoja ja josta voi puhua missä tahansa päin maailmaa matkustaakin. Aina löytyy joku, joka pelaa; joku, joka kannattaa; joku, joka fanittaa Littiä tai Hyypiää. Yhteisöllisyys – sitä se luo meille tavallisille turriaisille monessakin mittakaavassa.

Tuija-Pehkonen-Aki-Riihilahti-120417

Kuka tahansa voi valita  joukkueensa ja suunnata kentän laidalle. Siellä ei katsota ikään, ulkonäköön tai mihinkään muuhunkaan. Siellä kaikki huutavat joukkueen nimeen, välillä vähän liiankin ärhäkkäästi. Siellä mä olen monet kerrat karjaissut lähestulkoon asiattomuuksia tuomareille ja kiljunut sitäkin suuremmin maalin syntyessä. Siellä mä olen tuntenut suuria tunteita. Kentän laidalla saa ja pitää elää.

Tiedän kyllä, että todelliset jalkapallofanit tunnustavat vain yhtä ainoaa joukkuetta ja vannovat sen nimeen. Mulla suosikkijoukkueita on useampia. Tuleekohan turpiin, jos mainitsen ne kaikki? HJK, KuPs ja FC Lahti? Kaikkiin on syntynyt tunneside, jota ei oikein saa katkaistua. Sitä paitsi, parempi kannattaa useita, niin onnistumisprosentti on isompi. 😉 Olen aina myös ajatellut, että jokainen saa kannattaa juuri niin paljon ja niin monia joukkueita kuin hyvältä tuntuu. Futiksen puolella on säännöt rangaistuksineen, kannatuskulttuurissa on vapaampaa

Mä haastan sut ja ystäväsi käymään juuri alkaneella Veikkausliigakaudella katsomassa yhden matsin. Anna mahdollisuus. Se riittää. Aurinkoisena päivänä homma toimii parhaiten. Ja katsomossa pitää syödä. (Tuostakin saattaa tulla noottia to-del-li-sil-ta jalkapalloihmisiltä. He keskittyvät matsiin, eivät oheistoimintaan.)

Ei kai mun tarvitse edes muistuttaa, että matseissa ei tarvitse katsoa ainoastaan palloa, vaan myös niitä pelaajia… Aaauwink aaauwink!

HJK:n toimari, eläkeläisfutaaja, supermies Aki Riihilahti kävi mun vieraana Yle Puheella. Puhuttiin tietenkin jalkapalloilusta ja suomalaisesta jalkapallokulttuurista. Mutta puhuttiin myös paljon muusta, kuten isyydestä, esikuvana olemisesta ja johtamisesta. Akia olis kuunnellut enemmänkin. Täältä se löytyy kokonaisuudessaan.

nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *