Jutan elämänopeista

Olen aiemminkin nostanut hattua tälle naiselle. Ihailen Jutan suorasanaisuutta, päämäärätietoisuutta ja ahkeruutta. Sitä, että hän on pystynyt säilyttämään pehmeytensä menettämättä vahvuuttaan. Sitä, että hän on elämälle kiitollinen edelleen – kaiken kokemansa jälkeen.

thumb_DSC_0726_1024

Vai kuinka moni nelikymppinen voi sanoa käyneensä läpi edes puoliksi saman kuin Jutta ja säilyneensä silti täyspäisenä? Yhtäkkinen julkisuus, leskeys, avioero, taloudellinen ahdinko. Yritys rakentaa elämää milloin kahvikoneiden, milloin vaatebisneksen varaan. Lopullta miljoonabisneksen, Fitfarmin aika ja työtä tauotta. Tähän väliin mahtuu aikamoisia mutkia, miljoonien mälläystä ja monta kivistä oppia kantapään kautta.

Kaiken tämän jälkeen Jutta on säilyttänyt uskonsa elämään ja ennen kaikkea kiitollisuuden, mistä meillä jokaisella lienee opittavaa.

Tunti sunnuntaista Jutan tarinalle, jonka pääset kuulemaan täältä. Kuulisin mieluusti, millaisia ajatuksia sinulle heräsi tästä?

thumb_DSC_0729_1024

Kiitollisuutta!

nimmari

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Moi!

    Oli kyllä yksi inspiroivimmista haastatteluista, joita olen kuullut! Ylipäätään olen pitänyt ohjelmastasi Tuija, koska on ihan mahtavaa kuulla menestyneiden ihmisten tarinoita, joissa ei epäonnistumisiakaan peitellä. Ne ovat niin luonnollinen, jopa välttämätön osa jokaisen elämää, että kiva kun niistäkin uskalletaan puhua. Olen itse asiassa ollut niin innoissani ohjelmastasi, että käytän sitä tällä hetkellä kirjoittamani kandidaatin tutkielmani ainestona. Olen aina pitänyt tarinoista, joita on joka puolellamme ja ohjelmassasi ne ovat erityisen inspiroivasti tarjottuina. Kiitos siitä! 🙂 Ja Jutta vaikuttaa kyllä sellaiselta super-naiselta, ettei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta. Tuli todella inspiroitunut olo omankin elämän suhteen. Ei oikein edes sanat riitä kuvaamaan sitä, kuinka vaikuttunut olen hänen tarinastaan. Kiitos, että sain kuulla sen! Ja oikein lämpöistä joulun odotusta Sinulle! <3 T. Toinenkin jouluhullu 😀

    • 1.1

      Tuija Pehkonen sanoo

      Heih Nora.
      Kiitos ihanasta palautteesta! Ja hei tsemppiä kandin vääntämiseen! Olen ihan otettu, että olen päässyt mukaan aineistoosi!
      Ihanaa joulunaikaa! 🙂
      Tuija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *