Joulukilluttimia kaivamassa

Tänä vuonna olin myöhässä – pahoin. Mulla on kyllä taipumusta myöhästelyyn, mutta joulun kanssa olen yleensä hyvin tärmällinen, jopa etuajassa. (Fiilistely alkaa heinäkuun kieppeillä. Tänä vuonna sekin pääsi Perun reissun takia käyntiin vasta syyskuussa.) Jouluvalot ehdittiin sytyttää Turussa ja joulukatu avata Helsingissä. Minä vasta hääräilin varastossa ja tuskailin painavan joululaatikon kanssa. Joulukatastrofi! Viimein sain raahattua laatikon ylös, kaivoin jouluhörhellykset esiin ja pääsin nauttimaan. Nautin jokaisesta hetkestä, kun kaivan koristeita yksi kerrallaan, nautin jokaisesta muistosta, joita esineet tuovat mieleen.

jouluinen

Joka vuosi ajattelen, että joulukodistani tulee tyylikäs, valkoisen ja hopean sävyistä täyttyvä, vienosti kanelilta tuoksuva, vanhan ajan tunnelmaa varovasti, kuitenkin ajan hengessä toistava koti. Mutta ei, niin ei käynyt tänäkään vuonna. Jotenkin kaikista omistamistani ihanista, kauniista joulutavaroista muodostuu yhdessä sekasoppa. Vähän samanlainen kuin joissain perheissä joulun aikaan riisipuuron kanssa syötävä sekahedelmäsoppa, jossa luumu näyttelee vahvasti pääroolia. Ei siinä ole päätä eikä häntää, eikä ainakaan mitään tyylikästä, vaikka hyvin soppa maistuu minullekin.

Tänäkin vuonna asettelin taas vanhat, tutut Aarikan tontut paikoilleen (minulla on pakkomielle ostaa näitä joka joulu vähintään yksi lisää), ripustin minimuumimukit tiskipöydän ylle (kyllä, olen todella hankkinut sellaisia) ja asettelin joulutähden loistamaan ikkunalaudalle (se on oikeasti kaunis).  Vähän punaista sinne, vihreää tänne. Ah, tuo roikkuva lumiukko sopiikin ikkunan kahvaan ja sydämen malliset koristeet oveen. Tästä sekamelskasta huolimatta huomasin taas, että joulukrääsää on mielestäni aivan liian vähän. Tämä koti tarvitsee lisää kynttilöitä, koristeita, jouluvaloja, kaikkea Hyvää Joulua -huutavaa.

IMG_8834

Poikaystävä ei kotiin tullessaan edes huomannut koristuksia. Sekin kertoo, että niitä on liian vähän. Jouduin erikseen mainitsemaan, että: ”Katsoppas, siinä on nyt kahdeksan punaista tonttua pöydän vieressä. Söpöjä, eikö totta?”. Eivät ilmeisesti niin kovin söpöjä hänen mielestään. Pyh.

Jouluun on onneksi vielä sopivasti aikaa. Ehdin hankkia minikuusen, sopivan kulhon kauniille lasisille Berliinistä roudatuille joulupalloille sekä jonkin ihanan kukka-asetelman. Ja ehkä vielä sen kauniin mustan kynttelikön, joka ei laisinkaan sovi tämänhetkiseen koristukseen. Tosin ei näytä sopivan mikään muukaan, joten väliäkös tuolla. Joulumieltä täältä löytyy riittämiin. Se on tärkeintä.

Ihanaa aikaa tämä. Nautitaan!
nimmari

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *