Jokainen on itse vastuussa onnestaan

Katselin tänään TTK:ta kotisohvaltani, tai oikeammin sängystä. (Mä en ole koskaan elämässäni omistanut sohvaa. Mulla on ollut aina fatboyt, lattiatyynyt tai juuri nyt K-tuoli ja vähän liian leveä sänky.) Olihan dramaattinen sunnuntai-illan lähetys, joka oli täynnä tunteita. Nähtiin kyyneleitä, yllätysputoaminen ja Kirsi Alm-Siiran pyörtyminen. Ihan karmea tilanne, joka lamaannutti ainakin minut hetkeksi. Eka ajatus oli tietenkin, että toivottavasti Kirsi on kunnossa ja mitähän sille kävi. Heti seuraavaksi mietin, että miten ne hoitavat tuon suorassa lähetyksessä, kun tilanteessa ei ajatus juokse edes näin tv-ruudun takaa.

pehkonen_leppilampi_selfie

Mä en voi muuta kuin ihailla, miten kylmän viileästi ja rauhallisesti Mikko otti homman haltuun ja juonsi porukan katkolle. Suorien lähetysten mies – sitä hän todella on. Nauttii siitä adreanaliinistä ja jännityksen tunteesta ja siitä, että on osa kokonaisuutta, hallitsee sen kuvion, on omiensa joukossa. Jotenkin noilla sanoin hän niitä fiiliksiä kuvaili. Miekkonen piipahti mulla siis keskiviikkona vierailulla.

Eniten mä jäin kuitenkin miettimään Mikon sanoja siitä, miten hän puhui oman itsensä löytämisestä. Siitä, miten on löytänyt identiteenttinsä ja rauhan tekemiseensä. Ei mikään helppo matka nimittäin.

pehkonen_leppilampi_selfie

Hän sanoi aika raflaavastikin sairastuneensa siihen, mitä mieltä muut ovat hänestä. Käsi pystyyn, kuinka moni muu on sairastunut samaan syndroomaan? Siihen, etttä yrittää olla sitä, mitä ajattelee muiden itsestään olettavan. Kun ennemminkin tulisi itse ottaa vastuu omasta onnestaan ja olemisestaan. Tulisi huolehtia siitä, että ympärillä on ne asiat, jotka ihmisen tekee onnelliseksi, ajattelivatpa muut siitä ihan mitä tahansa. Eivät nuo ole itsestäänselvyyksiä tai kakkupalasia meistä kenellekään, olipa kyse sitten ammatillisesta identiteetistä tai elämästä ja olemisesta ihan muuten vaan.

Miten se voikin välillä olla niin hankalaa keskittyä ja luottaa itseensä ja omaan tekemiseensä? Miten sitä niin kovin helposti unohtaa, että aina on joku,jota ei miellytä ja aina jollakulla on jotain ikävää sanottavaa. Mikon sanoja kuunnellessa tuli sellainen olo, että mies on todella käynyt aikamoisen tien tullakseen tuohon pisteeseen, jossa on nyt. Hän on voinut huonosti, kuten itse totesi. Eikä siihen kai mitään oikotietä olekaan. Pala palalta on vain rakennetta oma identiteetti, itsetunto ja lopulta se onnikin.

Mutta jestas, miten tyytyväinen ja kiitollinen mä olen aina, kun huomaan itsekin oppivani työni kautta ja tapaamistani ihmisistä. Ja huomaan sitä tämän radiohomman kautta aika usein. Huomaan käveleväni ulos duunipaikaltani hymy huulilla, aivot raksuttaen.

pehkonen_leppilampi_peace

Kuunteles Mikon haastattelu. Saatat yllättyä. Toivottavasti se avaa sinussakin jonkin pikkiriikkisen uuden ajatuksen. Onnea matkaan!

Ja hei tulevana keskiviikkona mun vieraaksi saapuu ehkä maailman symppiksin ukkeli, Juha Tapio. I-ha-na. Kuulolle keskiviikkona klo 13!

nimmari

 

Kommentit
  1. 1

    Tuijafani sanoo

    Ihanan pirteä ja ideoiva persoona oletkaan! Hyvä mieli tuli tämän lukiessa. Vähän on vaan sekavaa tekstiä kirjoitusvirheiden lisäksi… keskityppä siihen teksin tekoon…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *