HM x Balmain x Hässäkkä x Balmain x HM

HM:n ja Balmainin yhteistyömallisto tuli ja meni. Pääsin eilen illalla piipahtamaan ennakkomyynnissä ja mulla oli tietenkin tarkka ajatus, mitä kaikkea ihanaa hamstraisin itselleni. Fail. Epic fail.

unnamed-2

Stokkan Hullujen Päivien perusteella olen pitänyt itseäni kokeneena alennusryysääjänä. En pidä enää. Jäin totaalisesti parempien, kokeneempien, nopeampien hamstraajien jalkoihin. Jäin myös ilman suosikkejani. Paljettikirjaillut mustat paitikset sekä törkeän siistit nahkahousut koristavat nyt jonkun muun vaatekaappia. Minä nielen kyyneleitä edelleen. Se oli taistelu ja minä olin häviäjän puolella.

Erityisen tuskaisalta tappio tuntuu siksi, että onnistuin kyllä nappaamaan itselleni neljä vaatekappaletta. Kolme niistä oli väärän kokoisia. Nuo kolme kaunotarta palautin tänään tippa linssissä takaisin ja kävin samalla kurkkaamassa tyhjillään ammottavia hyllyjä. Ei enempää Balmainia minulle. Tyhmästä taktiikasta ja hitaista kintuista kärsii koko vaatekaappi. Kiroan mielessäni, mutten sentään viitsi kirjoittaa sitä tähän.

Tuntui, että tuo HM:n taistelu oli kirsikka kakun päälle hässäkkäviikon jälkeen. On ollut työkeikkaa, palaveria, juoksentelua paikasta toiseen, vaikka mitä. Onneksi takuuvarman paon arjesta tarjosi uusi James Bond, jonka kävin katsomassa. Malttini ei riitä juurikaan yli puolitoistatuntisiin elokuvanäytöksiin, mutta Bond tekee tähän poikkeuksen. Pakko katsoa, aina.

EA0B2956

IMG_0094
EA0B2843

nimmari

 

 

 

Ps. Se kultainen Balmain-paita, jonka rohmusin HM:ltä… Se on täydellinen!

James Bond -kuvat:
Pasi Murto

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *