Miten voin auttaa jouluna?

Mulle joulu syntyy monista pienistä jutuista. Glögin lipittelystä, niistä samoista Michael Bublen jouluisista biiseistä ja Äiti Pehkosen tekemästä lanttu- ja porkkanalaatikosta. Kerroin jo aiemmin, että tänä vuonna jouluvalmisteluni ovat jääneet työkiireiden alla vähän taka-alalle, mihin olen koettanut suhtautua armollisuudella, ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.

thumb_PC080997_1024Juuri äsken huomasin, että villakoirat juoksentelevat taas nurkissa ja kämppä näyttää kaatopaikalta. Himmensin valot, sytytin pari kynttilää ja tadaa – täällähän onkin ihan kivan näköistä!

Olen myös iloinnut, että työni puolesta olen päässyt fiilistelemään joulua, sillä teen Yle Puheelle kolmeosaisen jouluohjelman pyhien ratoksi. Kaivan tätä tehdessä aina tonttulakin esiin ja nautin jokaisesta hetkestä. Niin Loviisasskin tällä jouluisella juttukeikalla vieraillessani, kun nappailin tuottajani kanssa myös näitä kuvia.

Noh, pieniä ei-niin-miellyttäviä sattumuksiakin on käynyt. Loviisasta sain nimittäin mukaani eräältä jouluihmiseltä vinkin lämmittää glögiä ja siirrellä sitten kattilaa huoneesta toiseen, että kotiin tulvisi joulun tuoksu. Minähän tein työtä käskettyä. Paitsi että unohdin sen hemmetin glögin sinne hellalle ja piiiiitkää hetkeä myöhemmin havahduin en suinkaan joulun, vaan palaneen käryyn. Usko tai älä, myös glögin voi polttaa pohjaan. Ihan sillä tapaa käkkäräksi kakkaraksi niin, että kattila menee käyttökelvotomaan kuntoon… Kaikki instastoryjani seuraavat tietävät, mistä puhun.

thumb_PC080970_1024Mutta siihen tärkeinpään perinteeseen, jonka olen itse rakentanut ja joka tuo minulle todellisen joulumielen. Olen jo monta vuotta putkeen hankkinut Hope ry:n kautta jonkun jeesiä tarvitsevan perheen lasten joululahjalistan ja hoitanut hankinnat vanhempien puolesta. Voin kertoa, että toiveet ovat usein pieniä ja vaatimattomia: meikkejä, elokuvalippuja ja sen semmoista.

Toisinaan olen toimittanut lahjakassin Hopen toimistolle, toisinaan vienyt perille perheisiin. Joskus vanhemmat, usein perheen äiti haluaa porista pitkät tovit tilanteestaan ja tarinat ovat olleet aika rajujakin. Toisinaan en tiedä, mitä taustalla on tapahtunut, eikä se mulle kuulukaan. Tunteet ovat aika ristiriitaisia. Totta kai tulee hyvä mieli, että voi ilahduttaa lapsia, joilla joulu ei ehkä muuten olisi suoraan satukirjasta. Toisaalta tunnen näinä hetkinä myös ihan valtavaa riittämättömyyttä siitä, ettenkö tosiaan voi auttaa tämän enempää.

thumb_PC080974_1024

thumb_PC081114_1024Jostain syystä mulle on jo pienenä iskostunut päähän ajatus siitä, että elämästä ei ikinä tiedä. Kukaan ei ole sen yläpuolella, etteikö joskus voisi tulla tarvetta avulle, pienemmälle tai isommalle. Jos on mahdollisuus auttaa, se kannattaa tehdä. Ikinä ei nimittäin tiedä, milloin itse on apua vailla.

nimmari

Kuvat: Kolme ylintä kuvaa nappasi mun tuottajani Yleltä, Hannele Kurkela

Energisempi kuin aikoihin!

Kaupallinen yhteistyö: Varalan Urheiluopisto

Parempaan saumaan tämä ei olisi voinut tulla. Miniloma arjesta ja pako ihan lähelle, mutta kuitenkin riittävän kauas. Yleensä aivojen käydessä ylikierroksille kaipaan yksinoloa, jolloin mielelläni laitan myös puhelimen ainakin osaksi aikaa pois ja keskityn ihan vain olemaan ja laskemaan kierroksia. Vähintään yhtä hyvin toimi kuitenkin myös puolentoista vuorokauden joogakurssi Varalassa Urheiluopistossa hyvän ystävän kanssa.

thumb_PC101272_1024Olen säännöllisen epäsäännöllinen joogailija, joka välillä hikoilee bikramissa, välillä ähisee astangassa. Toisinaan nautin joogaamisesta ja sen tuomasta vetreämmästä kropasta suunnattomasti, toisinaan ajatukset karkailevat tunnilla sinne tänne ja unohdan ylipäätään hengittää tukalissa pöllönkaula- ja kobranniska -asanoissa. Joogan hörhöpuoli menee mulla vähän yli, mutta pidän siitä, mitä se tekee kropalle ja mielelle.

thumb_PC091160_1024

thumb_PC091157_1024

thumb_PC091150_1024Mä en todellakaan ole mikään joogi, enkä taivu läheskään kaikkiin niihin mutkiin, joihin kokeneemmat joogailijat venyvät. Siksi olikin ihanaa huomata, että Varalan Jooga Cocktail -kurssilla oli mukana kaikentasoisia joogailijoita. Pari ensikertalaistakin oli tunnille eksynyt ja hyvin he näyttivät mukana pysyvän. Myös pidemmälle edelleet näyttivät tyytyväisiltä, ja saivat monipuolisen kattauksen joogaamisen eri muotoihin.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän osaan myös arvostaa muutakin kuin hiki päässä ja henkihieverissä tehtyä treeniä. Osasyy saattaa olla myös se, että kroppa ei enää toimi ihan tuosta noin vain samaan malliin kuin parikymppisenä. Harva se päivä kolottaa tai kivistää jostakin.

thumb_PC101238_1024

thumb_PC101240_1024

thumb_PC091171_1024

thumb_PC091140_1024

thumb_PC091137_1024Saavuttiin ystäväni Tiian kanssa Tampereen Varalaan tyylikkäästi akateeminen vartti myöhässä, sillä pitihän meidän kertaalleen pysähtyä Helsinki – Tampere -välillä. Puuh. Minä tarvitsin munkkikahvit, että balanssi pysyisi kohdillaan. Varmaan pikkujoulukauden ollessa parhaillaan käynnissä ei sitä huolta ole, että elämästä tulisi liian terveellistä. Myönnettäköön kuitenkin, että en muista, milloinka mulla on ollut viikonlopun jäljiltä niin hyvä ja energinen olo kuin nyt. Ihan kuin pari vuotta olisi lähtenyt iästä pois!

Perille saavuttuamme aloitettiin jooga- ja rentoutussessiot. Koko viikonlopun aikana harjoituksia oli yhteensä 390 minuuttia. Suhteellisen hyvä pläjäys siis. Tosin, ei yhtään liikaa. Aloitettiin treenit dynaamisella flow-joogalla, joka oli lauantain fyysisin treeni. Ehdittiin testata myös rauhoittavaa yin-joogaa, jolloin huomasin skipanneeni venyttelyt vähän liian usein. Pitkissä, 3 – 5 minuutin asennoissa kiristyksiä ja lihasjumeja paljastui siellä täällä. Mutta jo yksi puolitoistatuntinen teki supehyvää! Tein taas sadannen kerran itselleni lupauksen, etten enää skippaa kehonhuollosta!

Lauantaina myös rentouduttiin mindfullnessin ja äänimaljojen kanssa. Tosin tuolla mindfullness-tunnilla mulle taisi puolihuomaamatta puskea uni palloon, sillä tunnin jälkeen paljastui, että olin pariin otteeseen röhkäissyt kuorsauksenomaisesti, niin kuin tietenkin jokainen hieno neiti oikein tiukasti keskittyessään tekee…

thumb_PC091194_1024

thumb_PC091186_1024

thumb_PC091199_1024Saunan ja dinnerin jälkeen uni maistui paremmin kuin aikoihin ja naureskeltiinkin aamulla, että ehkä syy tähän vuodenaikaan vaivaavaan krooniseen väsymykseen ei välttämättä ole ainoastaan marras-joulukuun jatkuva pimeys, vaan yksinkertaisesti liian lyhyet unet. Sunnuntaina nimittäin virtaa riitti. Päästiin vielä mun lempparin, astangan pariin ja lopuksi koettamaan meditaatiota ja rentoutumaan toistamiseen äänimaljojen kanssa.

Se on muuten ihan ihmepuuhaa. Rentouttaa käsittämättömän hyvin. Olin kokeillut tätä kertaalleen aiemmin ja odotin molempien päivien äänimaljarentoutuksia hullun lailla. Homma perustuu siihen, että kellojen äänivärähtelyt pääsevät ihan kaikkialle kropassa, siis joka ikiseen soluun saakka, ja äänihieronta saa nämä kehon yli sata triljoonaa solua värähtelemään. Tämä taas perustuu samaan ideaan, kuin veden pinta värähdellessään liikkeen voimasta. Meillähän on kehossa valtaosa vettä, jota pitkin äänen värähtely voi kulkea. Ei oikeastaan tarvitse ymmätää fysiikkaa. Tämä tuntuu suorastaan hypnoottiselta.

Mä hymyilin koko kotimatkan ja sunnuntai-illan. Mieli oli ihan oikeasti rentoutunut ja kroppaa raukeea. Se venyi ja taipui aivan eri malliin kuin pari päivää sitten. Miksi ihmeessä mä olen taas viikkotolkulla skipannut joogatreenit? Pieni kivistys kertoi, että myös fysiikka oli kovilla ja uusia lihaksia tuntui löytyvän. Takareidet ainakin ihan juntturassa. Mutta mun ryhti taisi parantua himppusen? Fiilis ainakin oli sellainen!

thumb_PC101236_1024

thumb_PC101217_1024

thumb_PC101255_1024

thumb_PC091131_1024

thumb_PC091142_1024Seuraava Jooga Cocktail -kurssi järjestetään tulevana keväänä, ja jo tammikuussa Varalassa pääsee nautiskelemaan HyväOlo -viikonlopusta 26.-28.1.2018. Aika sopivasti tuohon gröhöm… tipattoman tammikuun finaaliin, eikö? Luvassa on rentoutumista, kehotuntemusta ja hyvää energiaa talven tuiverruksen keskelle, ja oman viikonloppuni perusteella uskallan todella suositella tätä. Valita voi, haluaako yöpyä paikan päällä Varalassa vai jossain muualla, ja tämä on muuten kurssi, jonne uskaltaa mennä yksinkin. Vink vink niille, jotka miettivät ensimmäistä matkaansa yksin, mutta eivät ihan vielä ole rohjenneet ulkomaille saakka. Ja ainakin itse ajattelin jossain vaiheessa raahata myös Äiti Pehkosen Varalan Urheiluopistoon jollekin kivalle treeniviikonlopulle! Nyt siis mattimyöhäiset joululahjojen ostelijat, mites olisi ystävälle tai äitille lahjakortti tuonne tehoviikonlopulle?

Energistä viikkoa!

nimmari

Mitä jos tunnen riittämättömyyttä kaikesta?

Ronja Salmi twiittasi muutama viikko takaperin: ”Tunnetko riittämättömyyden tunnetta? Mistä?”

Vastasin puoliläpällä: ”Ajanpuutteesta. Aikaa liian vähän erityisesti kaikelle.”

Vaikka twiitti oli tarkoitettu humoristiseksi, pieni totuuden siemen vastauksessani kuitenkin oli. Riittämättömyyttä nimittäin on ilmassa aika paljon. Pitäisi ehtiä sitä, tätä ja tuota ja sitten vähän sinne, tänne ja tuonne. Millään 24 tuntia ei riitä kaikkeen siihen, mitä haluaisi tehdä ja suorittaa ja siinä sitä sitten ollaankin oman riittämättömyyden kanssa napit vastakkain.

Tuija-1117-25Priorisointikysymyksiä, sanovat. Mutta miten ihmeessä laittaa järjestykseen asioita, joista kaikki tuntuvat erityisen tärkeiltä? Miten priorisoit nämä kaikki?

Juuri käynnissä oleva supertärkeältä ja mielekkäältä tuntuva työprojekti, josta et malta tai halua pysyä erossa.

Toinen samanmoinen.

Ja vielä kolmaskin.

Unikin nousee arvoon arvaamattomaan erityisesti näin marraskuussa, kun mikään ei tunnu olevan tarpeeksi. Väsyttää, kun pimeys painaa päälle jo neljältä.

Vapaa-aikaakin pitäisi olla. Olisi ihana mennä uimaan, salile, lukea, katsoa turhanpäiväisesti Netflixiä.

Entäpä ystävät? Yhdellä on synttärijuhlat, toinen sai lapsen, kolmas tarvitsisi juuri nyt tukea ja neljäs suunnittelee häitänsä. Entäpä ulkomailta juuri nyt Suomessa oleva ystävä tai hän, joka palasi tänne pitkäst aikaa? Miten se vuosittainen tyttöporukan pikkujoulu? Entäpä vanhojen Iisalmen tyttöjen tapaaminen?

Mihin väliin se tärkeä palaveri mahtuisi kalenterissa?

Entä milloin ehtisin käymään kotona Iisalmessa perheeni luona? Tai Tampereella siskoni luona?

Joulukin tulee. Joulukortit täytyy kirjoittaa ja postittaa viimeistään 12. Joulukuuta. Muutama lahja puuttuu vielä. Kävisinkö tänään ostamassa ne vai soitanko enemmin puhelut mummolle, Äiti Pehkoselle ja iskälle?

Kuittipino pöydännurkassa odottaa, että joku toimelias tarttuisi nippuun, eikä jättäisi kaikkea kirjanpitoruljanssia vuoden viimeisille päiville.

Koti on niin hyrskyn myrskyn, että joudun hyppelemään tavaroiden yli. Välillä noukin villakoiria vessapaperitukkoon, kun en jaksa/ehdi/halua imuroida. Käytävässä odottaa kaksi kassillista roskia, jotka unohdin viedä eilen ulos mennessäni. Naapurit varmaan kohta hermostuvat.

Ajatella, että meillä kaikilla on käytössä se sama kakskytneljätuntinen kuin Beyoncella, Madonnalla ja Lady Gagalla. Miten he ehtivät?

Ja mitäs jos ihan itse laskisin vähän rimaa juuri nyt? Luottaisin siihen, että asia kerrallaan elämä kyllä menee eteenpäin. Että se, mihin pystyn, on justiinsa riittävästi. Että jos tänään soitan iskälle, voin soittaa Äiti Pehkoselle vaikka huomenna ja viikonloppuna sitten mummolle. Ystävät ymmärtävät, ja onhan mulla heillekin ollut aikaa kaiken tän keskellä. Jokainen tärkeä tyyppi varmasti tietää mun ajattelevan heitä. Yhtenä yönä voin nukkua vähän vähemmän, mutta kaksi huonoa yötä putkeen laskee mun tehoja aika roimasti. Ehkä tänään menen uimaan, mutta skippaan sen perjantaiksi suunnitellun iltasalin ja otan silloin hetken itselleni joululauluja kuunnellen ja lahjoja paketoiden?

Mitä jos hoitaisi asian kerrallaan ja juuri siinä hetkessä ei miettisi yhtään mitään muuta? Mitä jos hyväksyis sen, ettei aika riitä tosiaan mitenkään kaikkeen, mitä haluaisi tehdä? Riittäisikö se?

Tuija-1117-21Ronjan ja mun twiittailu jatkui:

”Haha joo. Erityisesti kaikelle. Sitä mä oon välillä miettinyt, että mihin mä sen riittämättömyyden aina vertaan. Riittämätön suhteessa mihin?”

Mietin hetken ja vastasin: ”Varmaan sitä vertaa itseään kaikkiin muihin , tai kaikkien muiden ykkösominaisuuksiin. Siinä sivussa unohtaa sitten omat vahvuudet ja tuntee itsensä heikommaksi…”

Siinäpä se tulisin. Ehkä pahinta on verrata itseään kaikkiin näihin mukamas-superihmisiin. Välillä on syytä muistuttaa itseään, että jokainen on oman elämänsä supersankari. Muut näkevät meistä vain pinnan ja kuoren, kuten mekin heidän elämästään.

Mistä mä tiedän, miten monta meiliä Susanna Laineella on lukematta tai kuinka pahan kaaoksen Vappu Pimiän jouluostokset aiheuttavat? Ei mulla ole hajuakaan, miten monta yötä Anni Hautala on valvonut stressaten tai ovatko Marja Hintikan hermot superkireällä just nyt kaikesta härdellistä. (Kaikki nuo neljä ovat mielestäni näitä kaikkialle ehtiviä superihmisiä, jotka suoriutuvat hommistaan aina ihan just eikä melkein. Ihan vain esimerkkinä monista. Superihmisten listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä esikuvia on hyvä olla! Ronjakin kuuluu superihmisiin. Ja Anna Perho. Miten he kaikki vaikuttavatkin aina niin omaa elämäänsä hallitsevilta.)

Tuija-1117-27Ehkä kannattaisi ihan vain hengittää, nauttia niistä kiireisistäkin hetkistä ja lopettaa se pirunmoinen vouhotus. Rauhottaa kummasti, kun savu lakkaa turpuamasta korvista.

nimmari

Mekko: Twinset
Kuvat: Karkki / Valoon Photography