Tänne minä menisin

Lempilempiravintola Helsingissä on pieni, tunnelmallinen, kohtuuhintainen. Niin rento, että sinne voi mennä ihan omana itsenään, niin tasokas, että se sopii fiinimpäänkin iltaa. Omistaja, Medi on ihan huippu. ”Olen Medi, Mediheli”, kuten hän itse aina toteaa. Maailman hauskin ja sydämellisin mies, jolla on todellinen taito saada vieraansa viihtymään. Ihan kuin pala Italiaa löytyisi keskeltä Helsinkiä, Etu-Töölöstä, Ravintola Comasta.

thumb_DSC07775_1024

thumb_DSC07758_1024

thumb_DSC07750_1024

Tämä ei ole maksettu mainos. Tämä on rehellinen ylistys paikan risotoille, erityisesti tattirisotolle. Siitä ei ole paluuta. Yritän joka ikinen kerta tehdä poikkeuksen ja tilata jotain muuta, mutta päädyn aina tilaaman ainakin pienen annoksen tätä. Se on mah-ta-vaa.

thumb_DSC07795_1024

thumb_DSC07800_1024

thumb_DSC07811_1024

thumb_DSC07793_1024

thumb_DSC07829_1024

thumb_DSC07818_1024

thumb_DSC07828_1024

Mene tänne. Suosittelen.

nimmari

Anssi Kela

Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämältä suunta puuttuu, sä aina tartut tikkuun lyhimpään, se ei johda mihinkään… Millan ja monen muun Kelan hitin sanat on pyörineet päässäni jo useamman päivän. En mä turhaan antanut Anssille uutta lempinimiä, korvamatomestari. Sitä hän todella on.

Ihan käsittämättömän vastaanoton aikanaan saanut ja jo nyt tietynlaista kulttilevyn mainetta nauttiva Nummela-levy ohjaa tietenkin vahvasti käsityksiä Anssista, mutta kyllä miehen uraan mahtuu muutenkin aika paljon puhuttavaa. Harva kotimainen artisti on samaan tapaan nähnyt musiikkimaailman korkeimmat huiput ja toisaalta myös räkäiset pohjakivetykset. Sitä mä arvostan, että Anssi on selvästi pitänyt järjen päässä kaiken tuon myllytyksen keskellä ja myös oppinut noista koukeroista aika paljon.

Tuija-ja-Anssi-3

Vaikka tämänviikkoisessa haastattelussa liikuttiin välillä aika synkissäkin aiheissa, erityisesti kun mies alkoi puhua elämänsä turmiovuodesta 2003, jäi tästä aika kiitollinen olo. Vähän samaan tapaan kuin viime viikon Antti Reinin haastattelun jälkeen mietin nytkin, miten onnekas olen, että saan kuulla kokeneempien ja viisaampien tarinoita, ottaa oppia heistä.

Olen tosi onnellinen tästä ohjelmasarjasta. Toivottavasti se antaa ja opettaa jotain myös sinulle. Ensi keskiviikkona sitten Sunrise Avenuen Samu Haber.

Ja koko haastis löytyy täältä.

nimmari

 

Silotellusta arjesta ja täydellisistä mokkapaloista

Ei mene aina kuin Stömsössä. Blogien silotellusta arjesta puhutaan paljon  ja ihmetellään, mikseivät ihmiset halua paljastaa sotkuisia nurkkiaan ja hämäriä kaapinperukoitaan. Aika jännä, ettei ole itsellekäään tullut mieleen noita kuvailla tänne…

Paljastan nyt kuitenkin, millaista se kauniiksi siloteltu arki meillä mahtoi olla, kun päätämme poikaystäväni kanssa viettää arjen laatuaikaa kaksin ja sain hänet piiiiitkän keskustelun päätteeksi houkuteltua avukseni leipomaan. (Voit kuvitella keskustelun yhteisen leipomisen hyvistä puolista ja onnellisista muistoista…)

thumb_DSC08246_1024

Kuvittelin antavani HYVIN selkeitä ohjeita, kuten: ”Laita viisi desiä jauhoja astiaan. Lisää siihen ruokalusikallinen vaniljasokeria ja saman verran leivinjauhetta. Mittaa kuppiin 2 desiä maitoa…” Kunnes yhtäkkiä huomaan kaiken, niin maitojen kuin jauhojen olevan sekaisin samassa astiassa. Tajusin samoin tein, että minun olisi paras pyytää miekkoseltani apua ainoastaan tehtäviin, joissa on mahdotonta epäonnistua ja joita yksinkertaisesti ei voi tulkita väärin. Esimerkiksi ”Avaatko uunin luukun”. Loppu sujui ihan hienosti. Illan päätteeksi pellillinen strösselittömiä mokkapaloja odotti vain kuvaamista.

Mutta koska kyseessä on meidän isäntä, oli hän päättänyt hiipiä salaa pellillisen luo ja ihan oma-alotteisesti itse leikellä vielä kostean mokkapalalevyllisen hakkelustyylillä palasiksi. Siis veitsellä sahaten. Siten, että kaikki kovettunutkin kuorrutus varmasti repeäisi paikoiltaan. ”Tästä oli tarkoitus ottaa kuvia blogiin!”, parahdin ja repesimme samoin tein nauruun.

”Minä ihmettelinkin, miten se noin sotkuisesti leikkaantuu”, kuului selitys. Ei siinä hakkuun ja temmellyksen lomassa sitten tullut mieleen ensimmäisen viillon jälkeen kysäistä, että onko homman tarkoitus sujua tähän malliin. Ei suinkaan. Meidän isäntä hakkeloi koko pellillisen ja ihmettelee sitten, että miten siitä nyt tuonnäköistä jälkeä tuli.

Onneksi tulossa ei ollut vieraita. Hakkeloitu mokkis maistuu ihan yhtä hyvältä kuin kauniimpi puoliskonsakin. Ei tässä ole voinut kuin nauraa. Namskista.

nimmari