Vuoden 2015 tilinpäätös

Olen monta kertaa havahtunut siihen, että vuosi takaperin en ikimaailmassa olisi osannut ennustaa elämän nykytilaa. Ehkä parasta tässä kaikessa onkin, ettei koskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Välillä sitä miettii, miten kaikki kurjimukset mahtuvat yhteen ja samaan vuoteen, että eikö sinne väliin mahtuisi kivojakin asioita. Toisinaan taas melkein pelottaa, kun asiat rullaavat kuin itsestään. Ylämäkiä, alamäkiä, yllättäviä täyskäännöksiä. Yhtä vuoristorataahan tämä on.

thumb_DSC07367_1024

Tämä vuosi on ollut minulle ennen kaikkea yllätysten vuosi. On tapahtunut paljon isoja asioita ja olen tehnyt paljon isoja päätöksiä. Pääni sisällä olen joutunut käymään melkoisia kamppailuja. Olen miettinyt, mitkä asiat minulle todella ovat tärkeitä ja millä oikeastaan on merkitystä. Olen vuoden aikana voittanut itseni monellakin tapaa. Toisaalta olen ollut itselleni lempeämpi kuin koskaan. Sekin on tuntunut hyvältä.

Vuonna 2015 täytin kolmekymmentä. Vietin maailman ihanimmat synttärijuhlat. Olin onnellinen jokaisesta vieraasta ja huomasin illan aikana miettiväni moneen otteeseen, miten ihania ihmisiä olen saanut ympärilleni. Äiti Pehkonen oli mukana juhlimassa, mikä lienee syynä siihen, että jatkot ja jatkojen jatkot jäivät pitämättä. Riensin Jaskan Grillin kautta kotiin ja heräsin seuraavana aamuna tyytyväisenä ja onnellisena avaamaan ihan hurjaa kasaa lahjoja. Pieni hedari, mutta kunnon kankkusesta ei tietoakaan. Huomasin myös omistavani enemmän shampanjapulloja kuin ikinä. Ystäväni tuntevat minut ja makuni. (Yhtä pulloista olen pantannut tätä iltaa, uuden vuoden juhlia varten. Kuvat kertovat kyllä.)

Löysin uuden kodin. Sellaisen sopivan, jossa on hyvä olla. En tiedä, onko se sisustusinspistä vai pesänrakennusviettiä, mutta ei ole mennyt päivääkään, ettenkö miettisi mitä kaikkea kivaa kotiin haluaisin. Tälle ei näy loppua.

Irtisanoin itseni NRJ:ltä, rakkaasta työpaikasta, jossa olin viettänyt kuuden vuoden ajan varmaan yhtä paljon aikaa kuin kotonani. Harkitsin, mietin, soudin ja huopasin. Päätös vahvistui ajan kanssa, vaikka tuntuikin suurelta. Se tuntui kuitenkin oikealta ja jälkikäteen on helppo todeta sen sitä olleenkin. Olen aina ajatellut, että elämä ja asiat kyllä järjestyvät, kun niitä sopivasti vähän järjestelee. Niin nytkin. Toivon, että ensi vuonna kohdalleni tulee yhtä kivoja työprojekteja kuin tähänkin saakka. (Suoraan sanottuna, minuun saa mieluusti ottaa yhteyttä töiden tiimoilta, oli se sitten radiota, TV:tä, somea, mediaa, viestintää, juontamista, puhumista.) Jotain ensi vuodesta onkin jo tiedossa. Niistä lisää sitten, kun lomatunnelmat ovat haihtuneet päästä.

thumb_DSC07364_1024

thumb_DSC07358_1024

Vietin kuukauden Perussa, Huippujengin kanssa. Kiipesin, opin uutta, koin koti-ikävää, voitin itseni. Tästä olisi miljoona sanaa sanottavana, mutta maaliskuu ja Maikkari kertovat sitten kuvien kanssa enemmän. Sain tehdä myös toisen TV-proggiksen, kun pääsin juontamaan myös maaliskuussa alkavaa Suomen Ihanimmat Häät -ohjelmaa. Parasta on ollut, että olen oppinut uutta, kehittynyt. Kaikista siisteintä duunihommissa on se, että kasvaa, oppii.

Rakastuin. Ihan korviani ja varpaanpäitä myöten. Ei siihen ole juuri lisättävää. Olen hypellyt vaalenapunaisissa hattarapilvissä ja toteuttanut kaikki ne kliseet, jotka aiemmin ovat saaneet vähän oksennusta kurkunpäähän. En kerro enempää, jottei sinun tarvitse kakoa. Mutta ihanaahan se on, tiedät sanomattakin.

Rohkeuden vuosi, sitäkin tämä on ollut. Ja ennen kaikkea onnellinen vuosi. Sen tulen muistamaan vuodesta 2015. Ai että, en malta odottaa tulevaa! Toivottavasti vuosi 2016 tuo mukanaa miljoona uutta, ihanaa yllätystä!

 

Ihanaa, kuplivaa vuotta 2016! Ja ennen kaikkea, ei muuta kuin hilirimpsis ja illan karkeloita kohden!

nimmari

Home sweet home

Kaikki hyvin täällä. Matka jatkuu pian Iisalmesta kohti Alppeja. Elämäni ensimmäinen matka sinne, tarkemmin sanottuna St. Antoniin, Itävaltaan. Myönnän, että jokaikinen ystäväni on muljauttanut omituisesti silmiään kuullessaan reissustani ja mutissut perään jotain epämääräistä siitä, miten en (mukamas) osaa lasketella. Tekemällä oppii ja onhan siellä after ski!

thumb_DSC07053_1024

Ostin kypärän, enkä muutoinkaan ole tunnettu hurjapäisyydestäni, joten uskon kaiken menevän ihan putkeen. Jos sukset eivät pysy jalassa, nautiskelen omasta ajasta. Minua ei lainkaan haittaisi lököillä vielä toista viikkoa putkeen ja lueskella sisällä viinilasi toisessa, suklaarasia toisessa kädessä.

thumb_DSC07057_1024

thumb_DSC07056_1024

Vuoden viimeiset päivät ovat nyt. Nautiskellaan ennen kuin poksautellaan!
nimmari

Kuvat: Iisalmen ylpeydestä, maailman pienimmästä ravintolasta. Lisäksi meillä on Olvi, Genelec ja Ponsse. Ei tämä mikään turha kyläpahanen ole! #omakotikullankallis

Hyvää joulua!

Nyt se on täällä! Viimein! Terveiset Iisalmesta. Täällä minä vietän joulua tutussa ja turvallisessa kotikaupungissa, kuten aina. Halusin vain tulla toivottamaan ihanaa joulua ja paljon lämpöä ja joulumieltä.

Jos inspiroidut pyhinä ottamaan hetken itsellesi ja kirjojen lukemisen lomassa kaipaat jotain muuta, niin Yle Puheelle tekemäni jouluiset radio-ohjelmat ovat kuunneltavissa Yle Areenassa. Ensimmäinen jakso kertoo meistä jouluun hurahtaneista, jouluhörhöistä. Toisessa jaksossa on luvassa erilaisia joulun viettäjiä. Kukas sitä on sanomaan, että missä ja miten joulu tulisi viettää. Hyvin voi matkata ulkomaille, tehdä pukin keikkaa, ottaa omaa aikaa ja olla yksin. Näitä tarinoita lisää kakkososassa. Ja kolmannessa, huomenna klo 16 kuultavassa jaksossa puhutaan joulusta eri ikäisten ihmisten kanssa. Nuorin mukana ollut haastateltava oli kolmevuotias ja vanhin yhdeksänkymmentäkaksivuotias. Herkistyn jo pelkästään muistellessani, miten hienoja tarinoita kuulin tätä tehdessäni. Huh. Vaikka kolmenkympin raja tuli rikottua loppukesästä, on mulla kilsoja vielä edessä näihin kavereihin verrattuna. Tuonkin voi siis käydä etukäteen jo salakuuntelemassa.

thumb_DSC06922_1024

thumb_DSC07009_1024

Leppoisaa joulua.

nimmari