Pari sanaa esikuvista

Tiedätkö, kun jonkun ihmisen asettaa jalustalle ja ripottelee tämän ympärille tähtipölyä ja valelee lattian vielä kultahippusilla? Kaikille meillehän käy joskus joidenkin tyyppien kanssa niin. Pienenä mä ihailin Mika Saloa, Ville Klingaa ja Ressu Redfordia. Tai olikohan se enemmän ihastumista kuin ihailua? No ainakin mä ihailin Toni Niemistä silloin, kun hän kuusitoistavuotiaana valloitti maailman mäet ja Mika Myllylää, kun hän rämpi suossa ja näytti esimerkkiä suomalaisesta sisusta. Missejäkin mä taisin silloin ihan pikkutyttönä ihailla, kun he olivat mielestäni niin kauniita ja upean hienostuneita.

Sittemmin esikuvat ovat vähän vaihtuneet.

tuija_henkka_selfieOn ihanaa, että meillä tyyppejä, joilta ottaa oppia ja joita seurata. Mä ainakin inspiroidun suuresti kohtaamistani ihmisistä ja erityisen tarkasti kuuntelen heitä, jotka ovat mielestäni tehneet oikein ja valinneet hyvin. Ihailen rohkeita, ahkeria, fiksuja ihmisiä, jotka ovat onnistuneet toteuttamaan unelmiaan. Arvostan ihmisiä, jotka menestyksestään huolimatta onnistuvat säilyttämään lämmön itsessään ja suhtautuvat ympärillään oleviin ihmisiin ystävällisesti ja arvostavasti. Rakastan imeä itseeni tiedonhippusia esimerkillisistä, kiehtovista tyypeistä. Oikein tunnen, kuinka saan virtaa koneeseen! Näitä guruja mä tarvitsen, että pysyn itsekin liikkeessä.

Sitten on myös lohdullista kuulla ja huomata, että hekin ovat ihmisiä. Että kaikesta siitä huolimatta, mitä he ovat saavuttaneet ja tehneet, heillä tuntuu olevan järki päässä, sydän paikallaan ja jalat maan pinnalla. On ihanan inhimillistä, että he eivät nousekaan ihan jokaisena aamuna viideltä piiskaamaan itseään henkisillä harjoituksilla, kuten ajattelit. Ja että heidän lähes-mahdottomalta-vaikuttaneessa fyysisessä kuritushaasteessaan geeniperimä auttoi tulosten luomisessa ihan mukavasti. On helpottavaa, suorastaan ihastuttavaa, että he eivät kuljekaan kaiken aikaa tuima ilme kasvoillaan, vaan nauravat välillä niin, että hampaatkin näkyvät. Sitä mä pidän kunnon ihmisen merkkinä.

tuija_henkka_hyppönen_areenaHenkka Hyppönen on huima mies. Niin mä ajattelin jo kauan ennen tätä haastattelua. Nyt ajattelen, että hän on kuitenkin myös ihan inhimillinen mies. Guru kyllä, mutta inhimillinen ihminen. Oliskohan liioittelua sanoa, että miekkonen vaikutti jopa aika leppoisalta. Kuuntele vaikka, jos et usko. Tai vaikka uskoisitkin. Suosittelen.

nimmari

Maalaistyttö maailmalla osa I

Terkkuja San Franciscosta. Täällä mä paraikaa rakastun Jenkkilään. En ole ikunakuuna päivänä käynyt täällä aiemmin ja ehkä mulla on ollut pieni asennekin tätä paikkaa kohtaan. No aikamoisen pienen murusen Amerikkaa mä ehdin tällä reissulla näkemään, mutta tähän saakka näkemäni on vakuuttanut mut täysin.

thumb_PA140089_1024Täällä siis turreturilainen painaa menemään suuressa maailmassa. Nyt on ihan kirjaimellisesti maalaistyttö lähtenyt kaupunkiin. Jestas, mä tunnen itseni pikkiriikkiseksi täällä.

Ensimmäinen viikonloppu meni Yosemiten kansallispuistossa, enkä mä tiedä olenko koskaan nähnyt niin henkeäsalpaavia maisemia kuin siellä. Valokuvat eivät tee oikeutta, mutta onneksi sain säilöttyä nuo kuvat muistoihini. Jotain oravankaltaisia juoksenteli menemään siellä pitkin ja poikin. Peurojakin oli vaikka kuinka. Ja huomasin, että jopa kävyt ja havunneulaset ovat Jenkeissä jättikokoisia.

thumb_PA150165_1024

thumb_PA150269_1024

thumb_PA150284_1024

thumb_PA150322_1024Mun täytyy muistuttaa itseäni jatkuvasti, että on ihan normaalia, että siellä täällä ihmiset alkavat jutustella ja kyselevät kuulumisia. Ensialkuun taisin vahingossa vähän töksäytellä, kun en ollut vielä omaksunut paikallisten sokerista viestintäkulttuuria.

Kaikkea ihanaa ostettavaa olisi niin paljon, että ainakin vielä olen tyytynyt vain katselemaan. Muistan ensimmäisen reissuni Pariisiin, jossa kaikkea oli niin paljon, etten lopulta pystynyt ostamaan mitään. Saa nähdä, käykö täällä samoin. En ehkä löisi vetoa sen puolesta.

thumb_PA150186_1024

thumb_PA150253_1024

thumb_PA150212_1024

thumb_PA150151_1024

thumb_PA150146_1024

thumb_PA150125_1024

thumb_PA150116_1024 Tähän saakka toiseksi hienoin löytö on paperikauppa, jonne on tullut jo joulu! Aion raahata Suomeen paitsi joulukortteja ja -lahjoja, myös ihania paketointitarvikkeita! Täältä saa kaikenmaailman upeita unelmointikirjoja ja todo-vihkosia. Niin jenkkiläistä. Pehkonen loves.

thumb_PA150103_1024

thumb_PA140072_1024

thumb_PA140076_1024

thumb_PA150151_1024Tänään kävin ekan kerran paikallisessa ruokakaupassa, jossa olisin voinut shopata koko päivän! Jokainen hedelmä on aseteltu järjestykseen, pilkottuja vihannes-, juures- ja marjasekoituksia löytyy pilvin pimein. Kaikkia mahdollisia houkutuksia on ihan loputtomiin tarjolla. Kakku-, herkku-, läskimötösdonitsiosastolla vietin ikuisuuden. Sen sijaan, että olisin säästänyt, kuten etukäteen olin ajatellut (mun piti skipata aamupala ulkona kahvilassa ja napata itselleni edullinen aamiainen lähikaupasta), päädyin ostamaan kaikenlaista tarpeellista neljälläkymmenelläneljällä dollarilla. Ostin esimerkiksi varpaansuoristimen ja minttusuklaavaahtokarkkeja. Huoh. Kukapa niitä ei tarvitsisi. Ja aamupalaksi söin ihan järkyttävän epäterveellistä ja tajunnanräjäyttävänhyvää juustokakkua. #Healthylife, #Oletmitäsyöt ja mitänäitänyton.

Kyllä täältä ikäviäkin juttuja löytyy. Kaikki on nimittäin ihan perhanan kallista. Konkurssi kolkuttelee oven takana eli Suomeen palattua taitaa mennä kaurapuurohommiksi.

thumb_PA160341_1024

thumb_PA160348_1024

thumb_PA160337_1024Jatkan nyt rakastumista tähän mestaan. Turreturilainen taitaa suunnata katsastamaan ne Pier 39:ssä majailevat merileijonat. Illalla voisin mennä uudestaan tuohon supermarkettiin!

nimmari

Me too

Ajattelin, että olen lomalla nyt. Että unohdan arjen ja huolet ja murheet ja tän kampanjan. Kun eilen kävelin San Fransiscon kadulla ja sain osakseni törkeyksiä, en voinut enää olla osallistumatta.

En nimittäin keksi yhtään naista, joka ei olisi kokenut seksuaalista häirintää. En taida edes uskoa, että sellaista naista löytyy. Miehistäkin varmasti aika moni nostaa käden pystyyn. Enkä puhu nyt pienestä huumoriin kätketystä irvailusta tai huolettomasta läpänheitosta. Huumori on eri juttu ja se pitää sisällään olettamuksen, että kaikilla osapuolilla olisi jokseenkin hauskaa. Ahdistelutilanteista hauskanpito on kaukana. Ne ovat ällöttäviä, likaisia, epämiellyttäviä tilanteita.

thumb_janitaautio_TUIJAPEHKONEN_IMG_0183-2_1024Esimerkkejä tulee mieleen juoksuhihnalta. Jotenkin hävettää alkaa edes miettiä niitä, saati sanoa ääneen. En taida muistaakaan kaikkia. Niin tavallista se on, että usein miettii hämmentyneenä, ylittyikö se raja nyt? Onko ok kommentoida palkkaneuvotteluissa mun hameenhelman pituutta tai työpaliksessa heitellä puoliläpällä kommentteja mun seksielämästä – tai sen puutteesta?

Pari viikkoa takaperin sain baarissa niin monta kouraisua sinne tänne, että tuli itsellenikin niljakas olo. Viimeinen kähmijä sai osakseen äkäisen karjaisun, koska vasta siinä vaiheessa olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta ja raivoa sanoakseni vastaan. Siitä jatkoin narikkaan ja kotiin.

Viimeksi eilen, kun kävelin valkoiseen mekkoon pukeutuneena innosta piukeana San Fransiscon satamassa, sain osakseni törkeyksiä. Miksi edes mainitsin vaatetukseni? Eihän sillä ole mitään merkitystä. Miesjoukkio kulki ohitseni ja alkoi huudella asiattomuuksia. Oliko mulla pikkareita, he huusivat. Ja paljon muuta. Painoin pään alas ja jatkoin matkaa. Kunnes tää kamppis tuli mun mieleen. Käännyin ja karjaisin: ”Fuck You!”

nimmari

Kuva: Janita Autio