Vagushermo kehon stressin vähentämisessä

Nykyisessä hektisessä elämänrytmissä ja jatkuvassa ärsykkeiden tulvassa sympaattinen hermostomme on aktiivisena turhan ison osan päivästä. Emme tätä edes itse välttämättä huomaa, sillä totumme nopeasti vallitsevaan olotilaamme. Hyvinvointimme ja terveytemme kannalta olisi tärkeää, että saisimme päivän mittaan aktivoitua parasympaattista hermostoamme useammin. Parasympaattiseen hermostoon pääsemme vaikuttamaan vagushermon kautta.

Vagushermon vaikutukset kehossa

Vagushermo eli kiertäjähermo on pitkä aivohermo, joka ulottuu päästä aina suolistoon asti. Se on tärkein parasympaattinen hermomme, joka säätelee mm. sydämen ja suoliston toimintaa ja hengitystä.

Vagushermon hyvä toimivuus on olennaista kehon stressin vähentämisessä. Vagushermon stimuloinnilla voi esimerkiksi vaikuttaa stressireaktiosta vastaavan HPA-akselin toimintaan sitä tasapainottaen. Tulehdukset kehossa voivat olla stressin seurausta tai ainakin jo olemassa olevat tulehdukset pahenevat stressistä. Vagushermolla voi vaikuttaa myös kehon tulehduksiin myönteisesti.

Aivokirurgi Kevin Tracey huomasi aikoinaan tutkimuksissaan yhteyden vagushermon ja kehon muissa elimissä olevien tulehdusten välillä. Hän kehitti lopulta kehoon laitettavan laitteen, joka stimuloi vagushermoa. Laitteen avulla on saatu hyviä tuloksia mm. vaikeaa nivelreumaa ja epilepsiaa sairastavilla.

Jos olet stressaantunut tai sinulla on jokin sairaus, esimerkiksi autoimmuunisairaus, masennus, migreeni tai vaikeuksia vatsan ja suoliston toiminnan kanssa, kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota vagushermon aktivointiin. Tällöin autat hermostoasi, ja tuet oman kehosi paranemismekanismeja.

Näin aktivoit vagushermoa

Toisilla ihmisillä vagushermo on aktiivisempi, joka tarkoittaa sitä, että heidän kehonsa rentoutuu nopeammin stressaavien tilanteiden jälkeen. Mutta kuten sanottu, vagushermoa voi itsekin aktivoida ja sitä kautta vaikuttaa kehonsa rauhoittumiseen ja terveyteensä. Tässä joitain keinoja, joista voit valita itsellesi sopivimmat ja mieleisimmät:

1.Meditointi tai rentoutushetket.

Meditoinnin ei tarvitse olla jokin tietynlainen vaikea suoritus, vaan se voi olla pelkistetysti vain istumista hetken aikaa silmät kiinni mukavassa asennossa. Ajatukset pörräävät villinä päässä, mutta voit aina lempeästi ohjata itsesi seuraamaan hengityksesi rytmiä. Joskus ohjatut meditoinnit tai rauhallinen musiikki taustalla voivat rentouttaa helpommin kuin pelkässä hiljaisuudessa istuminen.

2. Syvät, rauhalliset hengitykset.

Rauhalliset hengitykset ovat nopea reitti vagushermon aktivointiin. Hengitysharjoituksen voi tehdä missä tahansa ja sitä voi käyttää työkaluna auttamaan hyvin ahdistavissakin hetkissä. Hengityksestä voit lukea lisää täältä. 

3. Hyräily, laulaminen

Vagushermo on yhteydessä äänihuuliin ja kurkun takana oleviin lihaksiin. Esimerkiksi hyräily ja laulaminen aktivoivat vagushermoa.

4. Hieronta.

Hieronta rentouttaa ja tekee hyvää koko keholle. Hieronta ei saa tuottaa isoa kipua, muuten rentouttava vaikutus häviää. Itse voi hieroa kevyesti esim. korvalehtiä ja kaulan aluetta.

6. Rauhallinen liike.

Rauhallinen liike, jossa mieli lepää, auttaa rauhoittumaan. Kävely on hyvä ja helppo vaihtoehto.

7. Turvalliset ihmissuhteet.

Hyvillä ihmissuhteilla on iso merkitys terveyden kannalta. Hyvät suhteet ovat turvallisia ja niissä voi olla läsnä rennosti ja omana itsenään.

8. Nauraminen ja itkeminen.

Nauru on todella hyvä keino rentouttaa keho ja stimuloida vagushermoa. Yhtä lailla itkeminen aktivoi parasympaattista hermostoa. Sen takia itkemisen (tai itkunaurujen) jälkeen on yleensä raukea olo.

Vaikka vagushermon aktivointiin on erinäisiä yksittäisiä kikkoja, tärkein on tietysti kokonaisuudesta huolehtiminen: Stressin ja kiireen vähentäminen, riittävä lepo ja säännöllinen liike.

Lue myös:

Miksi rentoutuminen on terveyden kannalta niin tärkeää?

vagushermo stressi

Lähde:

Hacking the Nervous System

Kuva: Austin Neill

terveys stressi mieli ihmissuhteet
Kommentit (4)
  1. Vagus-hermon aktivointi on sitten varmasti vastalääke ylivireälle sympaattiselle hermostolle? Työskentelen usein paineen alla ja kärsin kovasta stressistä muuten. Paine työssä aiheuttaa todella epämiellyttäviä rytmihäiriöitä.

    1. Hei! Vagushermon aktivointi on toisin sanoen parasympaattisen hermoston vasteen lisäämistä eri keinoin. Ja kyllä, se on hyvä vastalääke stressiin. Mutta mikään kikka ei poista sitä, että jos paine ja stressi on liian kova, niin itse stressin lähteelle pitäisi tehdä jotain. Etenkin, jos tunnet kehossa sydämen lisälyöntejä tms., niin kehottaisin kyllä kääntymään mahdollisimman pian työterveyshuollon puoleen.

  2. Miten tunnekokemukset voivat vaikuttaa terveyteen?
    24.3.2018, 12:24

    […] terveyden ylläpitämisen ja jo puhjenneiden sairauksien hoidossa. Olen kirjoittanut aiemmin mm. vagushermon stimuloinnista ja rentoutusharjoituksista. Itse stressitekijöiden vähentäminen elämästä mahdollisuuksien […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *