Sydämen sanoma on ei-tietoista ajattelua

Rakastan ajatusta, että elämässä tulisi kuunnella sydämen sanomaa. Neurologi Kiti Müller kertoo kirjassaan Aivokutinaa mitä kehossamme tapahtuu, kun kuuntelemme sydäntämme tai luotamme intuitioomme.

Kun jokin asia tuntuu oikealta, ihmiselle syntyy myönteinen tai kielteinen tunne ja vaisto sanoo, että tämä on hyvä tai huono juttu. Tämä tunne syntyy siitä, että autonominen hermostomme on lähettänyt aivojen tunnekeskuksiin viestejä. Viestit kulkeutuvat tunnekeskuksista myös aivojen otsalohkoalueelle. Tällöin ihminen on tietoinen omasta tunnetilastaan (eli sydämensä äänestä), mutta ei osaa perustella sanoin toiselle, mistä on kyse. Aivot ovat siis käsitelleet informaatiota ei-tietoisella tasolla.

Olen kirjoittanut sydämen äänestä aiemmin:

Ajattelin, että täytyy tehdä sitä mikä on järkevää ja suunnitella kaikki maailman asiat järki edellä. Jossain vaiheessa havahduin, että järjen jyrätessä elämä kulkee eteenpäin harmaana suorittamisena. Ja että yritin kontrolloida ja hallita elämääni järkeä käyttämällä. Ja kun jotain mullistavaa sitten tapahtui niin huomasin, että eihän tässä koko hommassa ollut kuitenkaan mitään järkeä. Sydämestä puhumattakaan.

Se on ihme juttu, että elämän täytyy välillä laittaa selkä seinää vasten ennen kuin uskaltaa elää sydän auki. Siis että uskaltaa tehdä niitä asioita, joita sydämessään tuntee oikeaksi. Eikä se tarkoita sitä, että tehdään jotain mikä sattuu huvittamaan sinä hetkenä. Sydämen sanoma ei todellakaan ole välttämättä sellaista, että tehdään kaikkea sitä mikä on helppoa ja tuottaa välitöntä mielihyvää. Ei, ei. Järki voi sanoa, että ei kannata tehdä tuota, kun se on vaikeaa ja hankalaa, mutta sydän sanoo, että tee mitä sinun täytyy tehdä.

Uskoisin, että kaikkein paras on antaa sydämen käskyttää ja antaa järjen tehdä likaiset työt. Sydän ohjaa ja järki suorittaa. Kun sydän on mukana, elämä ei jää pelkäksi tyhjäksi suoritusten sarjaksi.

ID-100391444

 

Kuva.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *