Stressittömämpi arki loman jälkeen, kiitos!

Tapanani on loman aikana antaa aivoille useita hengähdyshetkiä ja olla ajattelematta paljon mitään. Se on varmin tapa saada mieli rennoksi. Sen jälkeen onkin mukava kuulostella ja kysellä itseltään, onko se suunta oikea, johon kaikki arjen ja viikonloppujen tekemiset johtavat.

Arkeni on jo nyt mitään muuttamatta erittäin tyydyttävää, mutta silti välillä huomaan, että kaipaisin enemmän tyhjää aikaa. Olen jo melkoisen paljon yksinkertaistanut elämääni ja tehnyt arkeani helpottavia rutiineja, joten jouduin oikein pohtimaan, miten tehdä arjestani rennompaa ja kiireettömämpää.

Kun mieli oli lomalla vapaa ja rento, vastauksia alkoi tulla. Lomien loputtua aion tehdä seuraavanlaisia kokeiluja, jotta arki olisi vieläkin rennompaa ja stressittömämpää:

Lisää liikettä ja ulkoilua

Klisee tai ei, mutta sitä mitä ei ole menettänyt, ei välttämättä osaa arvostaa. Menetin viime syksynä kuukausiksi kykyni liikkua, urheilusta puhumattakaan. Nyt kesällä olen kirmannut ulkosalla kuin laitumelle päästetty lehmä, nauttien jokaisesta hetkestä.

En kuitenkaan halua tehdä liikunnasta suoritetta, joka pitää tunkea kalenteriin. Suunnitelmissani on kävelyä työpaikalta kotiin, metsässä samoilua, lihaskunnon lisäämistä helposti kotona tai ulkona ja muuta mukavaa. Yksinkertaisesti ja nauttien. Kävely on ehdottomasti suosikkini. Kävelyssä kehon liikkeen lisäksi ajatukset saavat leijua vapaasti. Lomareissulla tuli käveltyä todella paljon päivittäin, ja se oli mahtavaa, vaikka jalat huusivat hoosiannaa.

Yksi asia kerrallaan

Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta töistä kotiin päästyäni saatan säntäillä pää kolmantena jalkana tekemässä asioita. Siis sitä tavallista: ruuanlaittoa, tiskiä, vaatehuoltoa ym. Tiedän, että minulla on tavallisena arkipäivänä aivan hyvin aikaa tehdä kaikessa rauhassa kotitöitä ja aikaa jää sen jälkeen muihin aisioihin. Silti tuntuu, että on kiire ja yritän tehdä useita asioita yhtä aikaa ja nopeasti.

Luulen, että tällaisesta säntäilystä ja asioiden päällekkäin tekemisestä jää nimenomaan käteen tunne kiireestä. Säntäily vain lisää kierroksia, vaikka haluaisi rauhoittua.

Mitään syytä yrittää samaan aikaa tehdä ruokaa, pestä kurahousuja ja valita seuraavan päivän vaatteita ei ole. Nämä kaikki voi tehdä kiireettömästi, yksi kerrallaan. Tämä edellyttää tietysti harjoittelua, kun on tottunut säntäilyyn. Odotan mielenkiinnolla testini tuloksia.

Vähemmän on enemmän

Kliseillä jatketaan, mutta kun kyse on joka puolelta tursuavista ärsykkeistä, informaatiosta ja tavarasta, niin vähemmällä voi todella saada aikaan enemmän. Ainakin itse olen vahvasti huomioinut sen, että keskittymiskykyni on huimasti parempi, kun ympäristön ärsykkeitä on karsittu.

Sen takia aion kiinnittää edelleen tiukasti huomiota siihen, kuinka paljon turhia ärsykkeitä arjessani pyörii ja karsia niitä sitä mukaan. Oli kyse sitten tavarasta, tehtävästä tai muusta huomion kaappaajasta.

DSC02676

Mitä ajatuksia herää stressittömästä arjesta? Laitetaan kaikki keinot jakoon!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *