Stressinhallintaa ja hyvää elämää

Stressinhallinta ei ole pelkkää ahdistuksen poistoa ja rentoutumista. Parhaimmillaan se on tasapainoa ja energian kanavoimista itselle merkityksellisiin asioihin.

Stressinhallintaan ja hyvään elämään tarvitaan muutakin kuin tasapainoa, nimittäin vahvaa mieltä. Vahvan mielen avulla voi saavuttaa tyyneyden tunteen: tiedät, että selviät elämän väistämättä eteen tuomista vastoinkäymisistä.

Vahva mieli koostuu rakkaudesta, energiasta, sisusta ja toivosta (REST= rauha, tyyneys):

RAKKAUS (itseä ja muita ihmisiä kohtaan)

Vaikka kuulostaisin kuinka siirapilta, niin sanon silti: rakkaus on suurin voimavaramme. Luin lääkäri Aki Hintsan haastattelun, jossa hän kertoo uransa huipulla piiputtaneista asiakkaistaan. Heillä saattaa olla jättimäinen omaisuus, mutta samalla ovat henkisesti niin lopussa, että eivät enää osaa elää. He ovat kadottaneet rakkauden elämästään.

ENERGIA (innostus, merkitys. Kehon liike, ravinto ja lepo)

Jotta itsensä tuntee energiseksi, mieltä ja kehoa on ravittava. Mielelle ravintoa tuo se, että on löytänyt jonkin asian, joka tuo tarkoituksen tunteen elämään. Ja mitä enemmän inspiroituu, innostuu ja iloitsee asioista, sitä enemmän mieli saa energiaa. Energiaa tuo myös kehon liikkeellä pitäminen, lepo ja hyvä ravinto.

SISU (sinnikkyyden jatke, rohkeus, pelkojen kohtaaminen)

Emilia Lahti on sisun lähettiläs. Hänen mukaansa sisu alkaa siitä, mihin sinnikkyys loppuu. Sisu ei ole pelkästään puskemista, vaan myös omien pelkojen kohtaamista ja rohkeutta tuoda esiin oma haavoittuvuus toisten edessä. Vuonna 2015 vietetään sisun vuotta. Sisutarinat ovat ihania ja inspiroivia.

TOIVO (joustavuus, optimismi, usko)

Vastoinkäymisissä ja muutoksissa tarvitsemme uskoa siihen, että vaikeuksista voi selvitä ja että pelottavalta tuntuva muutos saattaa tuoda tulleessaan jotain parempaa. Mitä vähemmän pyristelemme välttämätöntä vastaan, sitä enemmän meille jää voimia rakentaa uutta.

Näistä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *