Stressi ja suolisto-aivo -yhteys, osa 2

Tutkijat ovat tienneet jo kauan, että aivot lähettävät suolistolle erilaisia signaaleja. Käytännössä jokainen, joka on koskaan kärsinyt stressivatsasta, tietää mistä on kyse. Nyt useat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitäkin, että suolisto morsettelee aivoille viestiä.

Uskon, että nämä tutkimukset johtavat jossain vaiheessa käänteentekevästi useiden aivoperäisinä pidettyjen sairauksien hoitoon. Isoja löydöksiä on luvassa, sillä jo nyt esimerkiksi Parkinsonin tauti on voitu diagnosoida ottamalla koepala suolesta. Vilkaisemattakaan aivoihin.

Professori Kirsten Tillisch on myös tehnyt mielenkiintoisia löydöksiä tutkiessaan stressin neurobiologiaa. Hän havaitsi, että potilaat alkoivat tuskastella masennustaan ja huolestuneisuuttaan samaan aikaan, kun heillä oli ongelmia suolistonsa kanssa.

Tillisch teki tutkimusryhmänsä kanssa kokeen, jossa terveille naisille syötettiin probiooteilla terästettyä jogurttia kahdesti päivässä kuukauden ajan. Verrokkiryhmiä oli kaksi, joista toinen ryhmä söi tavallista jogurttia ja toinen ei syönyt mitään. Tillisch halusi tietää, miten tutkittavien aivot reagoivat negatiivisiin ja stressiä aiheuttaviin kuviin.

Tulos oli, että probiootteja syövillä koehenkilöillä aivoista mitattavat stressireaktiot olivat laimeampia.

Toisin sanoen muutos koehenkilöiden suoliston bakteerikannassa vaikutti tutkittavien aivoihin. Tutkimus oli pieni, eikä se anna vastausta siihen, mitkä probioottikannat tulokseen vaikuttivat. Se lisäsi kuitenkin yhden tärkeän palasen suolisto-aivo -yhteyttä selvittävien tutkimusten palapeliin.

Kuva täältä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *