Selätä arjen pienet huolet

Joskus arjen hässäkän keskellä havahdun siihen, että päässäni pyörii kaikennäköisiä huolenaiheita. Olen ollut aina murehtijaluonne ja tehnyt töitä sen eteen, että pystyn nykyään katkaisemaan huoliruletin jokseenkin hyvin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu vielä aivan automaatilla, ja etenkin väsyneenä saatan murehtia liikaa.

Aivan ensiksi kysyn itseltäni, voinko tehdä huolelleni jotain. Jos vastaus on kyllä, käärin hihat ja teen. Mikään ei stressaa niin, kuin huolestuttava asia, jolle voisi tehdä jotain, mutta ei vaan tee.

Jos vastaus on ei, on muutettava näkökulmaa.

Eräs tehokas keino arjen huolien selättämisessä on suhteuttaminen. Vertaan huoltani johonkin vielä suurempaan. Jos esimerkiksi murehdin jotain poikaani liittyvää, voin ajatella, että sentään hän on terve ja elossa. Kun murehtimiseni äityy oikein pahaksi, saatan ärjäistä itselleni, että niin kauan kun kukaan ei ole tekemässä kuolemaa, kaikki on hyvin.

Voin myös tiukata itseltäni, kuinka todennäköistä on, että huoleni aihe toteutuu. Entä kuinka vakavaa sen toteutuminen olisi? Yleensä viimeistään tässä vaiheessa olen jo saanut huoleni häivytettyä kohtuullisen hyvin.

Välillä on pakko hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa. Mitä vähemmän pyristelen sellaisia asioita vastaan, sitä helpompaa niiden kanssa on elää. Ja jos tuntuu oikein tuskaiselta ajattelen, että nyt on selvittävä vain tästä hetkestä.

Joskus mietin, että pitäisi mennä säännöllisin väliajoin juttelemaan saattohoidossa olevien ihmisten kanssa. Elämään tulisi mittasuhteet takaisin raketin nopeudella. Samalla saisi muistutuksen siitä, mikä elämässä olikaan tärkeintä. Kukaan kuolemaa tekevä ei kadu sitä, että toimistossa tuli istuttua liian vähän eikä viimeisiä vetelevä kaipaa palaveriin pönöttämään. Eikä silläkään taida olla väliä, oliko koti siivottu aina tip top kuntoon. Että niitä nyt on ainakin turha murehtia.

Kuva täältä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *