Kolme keinoa stressaavaan tilanteeseen

On olemassa kolme suuntaa joista voi valita, kun kohtaa stressaavan tilanteen. Mikään niistä ei ole itsessään parempi kuin toinen. Eikä valinta näiden kolmen keinon välillä ole aina yksinkertainen tai helppo. Joskus voi sitä paitsi joutua käyttämään useampaa keinoa yhtä aikaa. Tärkeintä kuitenkin on, että stressaavalle asialle tekee jotain.

ID-100271227

1. Voit muuttaa tilannetta.

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä, voiko tilannetta muuttaa mitenkään. Jos työ aiheuttaa järjetöntä stressiä, voisiko työnkuvaa muuttaa? Tai tapoja tehdä työtä? Yhtä lailla jos arki tuntuu olevan pelkkää tukka putkella juoksua ja suorittamista suorituksen perään, voisiko sitä mitenkään elää toisin?  Onko jotain, mikä toisi välitöntä helpotusta tai muuttaisi tilannetta pidemmällä aikavälillä?

Tilanteita on mahdollista muuttaa myös oman mielen tasolla. Näkökulman vaihtaminen on tehokas työkalu, jolla pystyy kokemaan ja kohtaamaan asiat uudella tavalla. Näkökulman vaihtamisella tarkoitetaan sitä, että tilanteesta etsitään jotain sellaista informaatiota, joka muuttaa oman näkökulman siihen.

Kerron esimerkin. Olin lapseni kanssa suositussa sisäleikkipuistossa. Sinä päivänä puistossa sattui olemaan valtaosa asiakkaista ulkomaalaisia. Oli paljon tilanteita, joissa ulkomaalaiset lapset eivät noudattaneet puiston sääntöjä ja meno oli melkoisen villiä. Ensimmäinen nopea reaktio voisi olla ärtymys. Miksi nämä lapset leikkivät kuin pellossa? Miksi vanhemmat eivät ole lastensa kanssa ja kerro heille puiston toimintatavoista, vaan istuvat kahviossa?  Näkökulmaa vaihtamalla ärtymyksen voi vaihtaa ymmärrykseksi. Ehkä suurin osa vanhemmista ei osannut suomea. Eivät he olisi osanneet selittää lapsilleen sen paremmin, mitä missäkin puiston pisteessä saa tehdä, jos he eivät sääntöjä itsekään ymmärrä.

Tämä herättävä metrotarina näkökulman vaihtamisesta kannattaa myös lukea.

2. Voit sopeutua tilanteeseen.

Joskus elämässä tulee eteen asioita, joita ei voi muuksi muuttaa. Niihin on vain sopeuduttava parhaimman mukaan. Tämä on näistä kolmesta keinosta ehkä kaikkein vaikein, koska  ne asiat joihin on pakko sopeutua, eivät yleensä tule vapaaehtoisesti elämään (kuten sairaudet tai työttömyys).

Sopeutumisen edistämiseksi kannattaa ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön. Lähestulkoon mikä vain, mikä auttaa hyväksymään asian ja elämään sen kanssa, on plussaa. Joskus ongelman suhteuttaminen voi auttaa näkemään ne asiat, joista pystyy tuntemaan kiitollisuutta. Jos on oikein tiukka tilanne käsillä ajattelen, että nyt on vain selvittävä tästä hetkestä. Sopeutumiselle täytyy myös aina antaa aikaa.

3. Voit lähteä tilanteesta.

Tämä viimeinen keino on usein se radikaalein vaihtoehto. Joskus se on parasta mitä voi tehdä, joskus taas pakenemista. Jos on tapana näyttää perävaloja heti kun hommat ei luista, on ehkä liian taipuvainen kuvittelemaan, että asiat paranevat aina lähtemällä.

Joskus tilanteesta ei voi lähteä heti, vaikka tietäisi sen olevan paras mahdollinen ratkaisu. Oloa helpottaa jo se, että tekee tietoisen päätöksen lähteä tilanteesta heti, kun se on mahdollista. Yleensä jo pelkän päätöksen tekeminen antaa voimaa tehdä ja toteuttaa toimintasuunnitelma, jonka avulla voi lopulta lähteä.

Kuva.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *