Kivojakin asioita voi olla liikaa

Nopeasti voisi kuvitella, että kun keskittyy tekemään itselleen mieluisia asioita, niin stressi pysyy aisoissa. Mutta ei. Stressi ei tule pelkästään ikävistä asioista.

Hyvä ystäväni on ottanut eläkeajastaan kaiken irti. Hän on tehnyt niitä asioita, joita olisi halunnut tehdä läpi elämänsä, mutta joihin ei riittänyt palkkatyöltä tarpeeksi aikaa tai energiaa. Jossain vaiheessa ystäväni sai klassisia stressioireita ja tietysti ihmetteli, jotta mikä on kun mitään sinänsä ikävää ei ollut elämässä meneillään. Hänhän täytti päivänsä juuri niillä askareilla, jotka innostivat ja kiinnostivat. Ja tässä se kupletin juoni juuri on:

Kun tekemistä on elämässä liikaa, jossain vaiheessa iskee stressi. Huolimatta siitä, tekeekö mukavia ja mahtavia asioita. 

 

ID-100296502

Olen huomannut, että nykyään on jopa kohtalaisen helppoa sanoa ei kiitos asioille, joita ei todella elämäänsä halua. Mutta anna olla, kun pitäisi sanoa ei kiitos tekemiselle, mikä olisi hauskaa. Se vaatii jo pientä henkien taistoa.

Vaikka itse vahdin poliisin lailla sitä, että elämäni ei ole ylibuukattua jatkuvasti, joudun silti ruotimaan liikoja pois tasaisin väliajoin.

1. Kiinnitän heti stressioireisiini huomiota, kun menee liian lujaa.

Jokainen reagoi stressiin omalla tavallaan. Itse tiedän rajan ylittyneen, kun tulen ärtyisäksi ja levottomaksi, ja kaikki tuntuu pelkältä suorittamiselta. Joskus päälaki tuntuu kiristyvän äärimmilleen (=verenpaine nousee).

2. Vihellän pelin poikki, rauhoitun ja aloitan raivaustyöt.

Järjestän sen verran aikaa, että pystyn rauhassa miettimään, mistä voisin karsia. Ensiksi tarkistan, että en hurmiopäissäni ole lupautunut sellaisiin asioihin, jotka eivät edistä minulle tärkeitä asioita. Ne lähtevät liitämään ensimmäisenä.  Seuraavaksi pidän prioriteettikatsauksen ja vertailen asioita: Onko tuo tärkeämpää vai tuo? Mihin haluan oikeasti käyttää aikaa? Ja sitten taas viikate laulamaan.

Uskon, että nyt ja tulevaisuudessa tällainen tehtävien karsiminen ja elämän yksinkertaistaminen on yksi olennainen keino hallita stressiä. Koska täällä vaan on niin paljon kaikkea kivaa.

Kuva.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *