Eroon suorittajan stressistä

Olen aina ollut halki, poikki ja pinoon ihminen. Jos jotain pitää tehdä, niin sitten tehdään ja siirrytään seuraavaan hommaan. Noin.

Tällaisella mentaliteetilla saa mukavasti asioita aikaiseksi, mutta siinä on myös nurja puolensa. Koska haluaisin, että hommat saa hoidettua pois alta, kaikenlaiset tekemättömät rästityöt ärsyttävät. Tämän vuoksi olen joutunut opettelemaan uudenlaisen tavan suhtautua tekemättömiin asioihin ja tehtävien suorittamiseen.

Kun on suorittajatyyppiä, löytää helposti itsensä tilasta, jossa vain tekee asioita asioiden perään, mutta ei osaa pysähtyä. Sekin täytyy opetella. Kalenteriin on jätettävä aukkoja ja tehtävälistat on laitettava johonkin rotiin. 
Suorittaja lankeaa helposti myös siihen ansaan, että haalii itselleen liikaa harrastuksia tai muuta mukavaa tekemistä. Kun mistään ei haluaisi luopua ja kaikkeen pitäisi ehtiä, tulee lopulta kiire. Kivat asiat tehdään vain pois alta, jotta ehtisi suorittaa seuraavaa kivaa asiaa. Tällaisessa halon hakkuussa itse tekemisestä ei ehdi edes nauttia.

Suorittaminen saattaa olla yleisempää niin sanotulle A-tyypin persoonallisuudelle.* Tällainen persoona on usein myös kärsimätön ja yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Nopeasti.

Koska olen luonteeltani juuri tällainen, olen joutunut kiinnittämään huomiota toimintaani. Itseäni on auttanut ainakin seuraavat:

1. Valitsen asioita tehtäväksi sillä perusteella, mikä on oikeasti olennaista tai mitkä asiat ovat tärkeitä. Tänä kesänä en pessyt ikkunoita. Ikkunat tulevat kyllä pestyä, kun niiden peseminen muuttuu tärkeäksi.

2. En tilkitse kaikkea vapaata aikaa. Yritän budjetoida aikaa sen verran löyhästi, että sitä jää myös spontaanille tekemiselle ja pelkälle olemiselle.

3. Mitä pahempi kiire on, sitä enemmän painan jarrua. Kiireen tuntu helpottaa, kun malttaa välillä pysähtyä.

4. Yritän ottaa mallia rennoista ihmisistä (B-tyypin persoonasta).* Kun vauhti on lähtemässä lapasista, psyykkaan itselleni Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan ku ellun kanat -asennetta.

*Alla A-tyyppiä ja B-tyyppiä kuvaavia väittämiä. Kummasta listasta saat eniten osumia?

A-tyyppi

  • asiat pitää saada valmiiksi
  • et koskaan myöhästy sovitusta tapaamisesta
  • olet kilpailuhenkinen
  • et pysty kuuntelemaan keskustelua ja keskeytät toisen puheen
  • sinulla on aina kiire
  • et pidä odottamisesta 
  • yrität tehdä useita asioita yhtä aikaa
  • kaiken tulee olla täydellistä 
  • puhetyylisi on määräilevä 
  • kaikki pitää tehdä nopeasti
  • hillitset tunteet 
  • olet tyytymätön työhön ja elämään
  • sinulla on vähän sosiaalista kanssakäyntiä
  • viet töitä usein mukaan kotiin
B-tyyppi

  • keskeneräisyys ei haittaa sinua
  • suhtaudut rauhallisesti tapaamisiin
  • et ole kilpailuhenkinen 
  • osaat kuunnella, ja annat toisen puhua 
  • et näytä kiirettä
  • osaat odottaa rauhassa 
  • olet rento
  • teet yhtä asiaa kerrallaan
  • epätäydellisyys ei haittaa sinua
  • puhut hitaasti ja harkitusti
  • teet rauhallisesti tai verkkaisesti asioita
  • osaat ilmaista tunteita
  • olet tyytyväinen työhösi ja elämääsi
  • sinulla on useita sosiaalisia aktiviteetteja
  • teet työtä vain työaikana

(Lähde: Ote stressistä.)

Kommentit (2)
  1. Jep, jep. Täällä myös opetellaan. Se on geeneissä se, turhan hinkkaaminen!

  2. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *