Asiaa lapsen stressistä ja temperamentista

Ajattelin tässä kirjoituksessa raapaista taas hieman temperamenttinäkökulmaa, sillä se liittyy myös lasten kokemaan stressiin. Temperamenttipiirteet ovat siis synnynnäisiä luonteenpiirteitämme ja melko pysyviä sellaisia. Eri temperamenttipiirteet näkyvät selvimmin lapsuudessa, koska lapsilla ei ole vielä kokemuksen ja kehityksen tuomaa kykyä toimia vastoin omia piirteitään.

Toinen lapsi ei ole moksiskaan, jos päivän suunnitelmat muuttuvat lennossa. Toisella taas maailma romahtaa. Yksi menee suuna päänä uusiin tilanteisiin, kun toinen mieluiten ensin tarkkailee. Yksi on herkkä, toinen sinnikäs ja kolmas ujo tuppisuu. Mikään näistä piirteistä ei ole parempi tai huonompi, ne vain sopivat tiettyihin tilanteisiin ja odotuksiin paremmin tai huonommin:

Jos sinnikäs lapsi ei luovuta vaan jatkaa ja jatkaa yritystä ratkaista matematiikan tehtävää, hän saa kiitosta osakseen sekä opettajalta että vanhemmilta. Kiitoksen sijasta hän saa kuitenkin moitteita muutamaa tuntia myöhemmin, kun hän mankuu samalla sinnikkyydellä ja peräänantamattomuudella jotain tavaraa itselleen. (Keltikangas-Järvinen.)

Olosuhteet siis ratkaisevat sen, kuinka hyvänä tai huonona kukin piirre näyttäytyy. Mutta tätähän me aikuiset emme aina muista. Olisihan se kiva, että lapset olisivat sellaisia helppoja, joustavia ja osaisivat aina toimia tilanteessa kuin tilanteessa sopivasti ja sujuvasti.

Ei sen puoleen, ei sitä muista aina alan ammattilaisetkaan. Ystäväni sai kuulla valituksia, kun hänen siihen aikaan päiväkoti-ikäinen lapsensa ei laulanut muiden mukana yhteislauluissa. Voihan pelisilmän puute. Nykyään samainen lapsi on koulussa musiikkiluokalla ja laulaa ihan sujuvasti.

Omassa toisen luokan todistuksessani lukee, että jospa Sanna saisi vähän rohkeutta lisää, koska olin ujo ja hiljainen. Vähän sama kuin sanoisi, että olisi kyllä kivempi, jos olisi vähän sinisemmät silmät. Miksi kaikkien lasten pitäisi edes olla rohkeita ja reippaita? Vai onko kuitenkin niin, että me aikuiset tunnemme olomme epämukavaksi, kun kohtaamme tietynlaisia piirteitä?

Temperamentin tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että ympäristön tulee ottaa huomioon yksilölliset erot eikä lapsia saa painostaa käyttäytymään temperamentilleen vieraalla tavalla. Arat ja ujot lapset tarvitsevat toisenlaista lähestymistapaa kuin rohkeat ja aktiiviset lapset. Temperamenttipiirteet muovaavat kehittyvää persoonallisuutta sen mukaan, miten ympäristö vahvistaa tai vaimentaa yksilöllisiä perustaipumuksia. (Sajaniemi ym.)

Kun haluamme lapsen olevan toisen luonteinen, emme ehkä muista, että kyse on nimenomaan synnynnäisistä luonteenpiirteistä. Kyllä lasta saa ja pitääkin rohkaista, kannustaa ja hillitä niin, että hän oppii toimimaan erilaisissa tilanteissa. Mutta hyvänen aika, siihen tarvitaan aikaa. En minäkään ole enää samanlainen kuin lapsena, vaikka minussa on edelleen tasan samat temperamenttipiirteet. Aika ja kokemukset tekevät tehtävänsä.

Oman lapsen temperamenttiin on hyvä tutustua jo varhain. Tämän artikkelin lopusta löydät pienen taulukon, jota voi käyttää apuna lapsen temperamenttipiirteiden tunnistamiseen. Kannattaa muuten lukea koko artikkeli. Nimittäin sillä, miten kohtaamme lapsen ja hänen synnynnäiset piirteensä, on vaikutusta myös myöhemmin:

Tutkimukset ovat osoittaneet, että synnynnäisen temperamentin ja stressinsietokyvyn välillä on yhteys, mutta yhteys ei olekaan valmiina heti syntymässä, vaan muodostuu lapsen kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana muodostuu siis pohja ihmisen myöhemmälle stressinsietokyvylle tai stressiherkkyydelle. (Keltikangas-Järvinen)

ID-100350759

Lähteet:

Keltikangas-Järvinen. Temperamentti ja koulumenestys.

Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin.

Kuva.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *