Ajattelun voima vaikuttaa stressiin

Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka suuri vaikutus ajatuksilla on? Hyvin suuri.

Ajatuksemme vaikuttavat siihen, kuinka koemme meille tapahtuvat asiat. Ajatukset vaikuttavat myös fysiologiaamme, kehoomme. Tutkijat pystyvät mittaamaan ja kuvaamaan sähköistä ja magneettista toimintaa aivoissa, joita erilaiset ajatukset saavat aikaan.

Ajatusten voimasta kertovat myös ne lukuisat tutkimukset, joissa placebon eli lumelääkkeen vaikutus on kohentanut potilaan tilaa. Eräässä tutkimuksessa polvileikkaukseen menevät potilaat luulivat, että heidät operoitaisiin. Tosiasiassa heidät vain nukutettiin ja heidän ihoonsa tehtiin viilto. Nämä potilaat saivat samat myönteiset hoitotulokset kuin verrokkiryhmä, joiden polvet oikeasti leikattiin.

Voimme pelkällä ajatuksen voimalla ajaa itsemme fysiologiseen stressitilaan. Ajattelemme vaikka jotain tulevaa, meitä pelottavaa ja ahdistavaa tapahtumaa. Yhtä lailla voimme ajatuksillamme säädellä energiaamme myönteisempään suuntaan. Teemme suunnitelmia, jotka saavat meidät innostumaan. Tai keskitymme muistelemaan miellyttävää muistoa, joka saa meidät rauhoittumaan.

Ajatukset ovat siitä villejä, että ne tulevat ja menevät – usein automaattiohjauksella. Ja niitä on paljon, päivittäin noin 60 000. Siihen, kuinka negatiivisia tai myönteisiä ajatuksemme ovat, vaikuttaa osin synnynnäinen temperamenttimme. Ajatuksiimme vaikuttavat myös uskomuksemme, jotka ovat juurtuneet meihin kasvatuksen ja kokemusten välityksellä.

Kaikkein parasta on se, että omiin ajatuksiin voi vaikuttaaNäitä urautuneita ajatusratoja voi tietoisella työllä muuttaa. (Tämä on itseasiassa tehokkaan kognitiivisen käyttäytymisterapian perusta.)

Ensin on pysähdyttävä ja tiedostettava, millaisilla ajatuksilla pää täyttyy päivän mittaan. Ajatukset vaikuttavat siihen mitä tunnemme, ja tunteet taas vaikuttavat kehomme reaktioihin.

Ajatukset -> tunteet -> keho

Päivän aikana voi itselle esittää joukon kysymyksiä:

  • Ruokinko omia negatiivisia ajatuksiani lisää?
  • Millaisia tunteita negatiiviset ajatukset tuovat tullessaan?
  • Millaiselta kehossa tuntuu negatiivisen ajatusmyllyn jälkeen? Onko hartiat korvissa tai jännitystä leukaperissä?
  • Entä minkälainen on olo, kun olen ajatellut myönteisiä asioita ja kiinnittänyt huomion johonkin hyvään?
  • Millaiselta kehossasi tuntuu sen jälkeen, kun olen nauranut vedet silmissä, ajatellut jotain inspiroivaa tai ollut toiselle ystävällinen?

Suuntaa päivän mittaan huomiosi myönteisiin asioihin ja huomioi, miten se vaikuttaa olotilaasi. Tarkkaile myös, kuinka paljon teet pessimistisiä tulkintoja, ja yritä etsiä myönteisiä selityksiä asioille.

Kuva täältä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *