Stressistä väsyneen ensi askel

Jos keho (ja mieli) on käynyt kauan ylikierroksilla stressin takia, kuviossa on jo usein mukana unettomuutta tai vähintäänkin vahvaa väsymystä. Ensimmäinen konkreettinen askel tällöin ei ole elämäntilanteen muuttaminen vaan energian palauttaminen. Tämä sen takia, että jokainen muutos, myös positiivinen, vie energiaa. Uupuneena mukavatkin muutokset tuntuvat tuskaiselta taakalta.

Energian palauttamisessa avaintekijöitä ovat uni, ravinto, liike ja mielekäs tekeminen.

1. Uni. Yleensä kun akuutti stressitekijä on hetkeksi siirretty syrjään (esim. työ), alkaa unettomuuskin korjaantua. Unettoman on hyvä pitää huoli unihygieniasta eli erilaisista unta edesauttavista toimenpiteistä.

2. Ravinto. Syömisestä olen kirjoittanut jo aiemmin muutaman ohjenuoran. Verensokerin pitäminen tasaisena on tärkeää. Lisäksi elimistöä stimuloivia ruoka-aineita on hyvä vähentää reilusti (esim. kahvi, kola- ja, energiajuomat, alkoholi, sokeri, runsas suklaan syönti).

3. Liike. Uupuneenkin kannattaa pitää pientä liikettä yllä. Bodypumpit, crosstrainingit ja muut hard core liikunnat on syytä jättää hetkeksi pois. Tilalle kävelyä tai kevyttä ulkoilua, pilatesta, joogaa, qigongia. Mitä vain mikä rauhoittaa, ja tekee hyvää keholle. Tässä vaiheessa tarkoitus ei ole nostaa kierroksia, vaan laskea niitä.

4. Mielekäs tekeminen. Nyt on oikea aika antaa itselleen lupa tehdä kaikkea sitä, mikä tuottaa iloa ja mielihyvää. On turha tehdä mitään väkisin, vaikka se jossain toisessa tilanteessa voisi olla mukavaa tekemistä. Ilo, nauru ja myönteiset tunteet tekevät kehon energiatasolle ihmeitä.

Jos talous antaa myöten, kaikenlaiset kosketushoidot (esim.hieronnat, vyöhyketerapia, shiatsu) tekevät myös hyvää.

Riippuen siitä, kuinka tiltissä keho on, energian palauttamiseen voi mennä aikaa viikoista aina useaan kuukauteen.


Kuva täältä. 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *