Vihapuhe satuttaa ja jättää arpia

Naisiin kohdistuva vihapuhe on ollut vuoden alussa vahvasti otsikoissa (mm. Maria Veitola –gate). Olen itse vihapuheen uhri (molemmilta sukupuolilta) ja saanut niistä syviä arpia. Ikä on kuitenkin muuttanut asiaa.

Tämä on muuten minun ensimmäinen postaus Kauneus ja Terveys –lehden blogeissa. En malta pysyä tuolillakaan enää, olen niin innoissani blogini uudesta kodistani! Todella upean lehden ja inspiroivien bloggaajien seurassa kyllä ollaan! (Monta huutomerkkiä heti alkuun!)

Tämä postaus on aika pitkä, malta lukea loppuun saakka 🙂

Ulkonäköpaineet ovat olleet läsnä nuoresta asti

En ole aina ollut tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Tiedät ehkä miltä tämä tuntuu? Olen verrannut itseäni median esittämiin epärealistisiin kehokuviin nuoresta lähtien ja olen miettinyt, että voisin vähän laihduttaa ja olen lihava. Perimäni on suonut minulle paljon pituutta ja olen ollut nuoresta lähtien hoikka, joten nämä ajatukset tuntuvat näin jälkeenpäin aivan absurdilta. Teinivuosien jälkeen aineenvaihdunnan hidastuessa epäterveelliset tavat alkoivat kuitenkin näkyä olemuksessani.

Kuitenkin suurin syy, miksi minulla on ollut vääristynyt kehokuva itsestäni on loukkaavat sanat ulkomuodostani nuorena, joiden uskoin olevan totta. Olin vaikutusaltis ja sanat jättivät minuun arpia, joista olen päässyt eroon vasta vanhemmalla iällä. En arvostanut itseäni ja löysin itseni seurasta, jossa ei kunnioitettu ketään.

Kuvakollaasi minusta eri kokoisena

Painoni jojoili nuorena paljon ja vaikka hymyilen monissa kuvissa, olin epävarma itsestäni.

Ylä-asteella ihastukseni kohde sanoi minulle koko luokan kuullen ”olet niin läski”. Koko luokka purskahti nauruun. Häpesin itseäni. Lukiossa kaveri ja ihastuksen kohde sanoi nähtyään vahingossa minut alusvaatteisillaan ”en ymmärrä, miten joku mies voisi nähdä sinut seksikkäänä, olet niin lihava”. Aloin laihduttamaan ja kehitin itselleni syömishäiriön. ”Ystäväni” tökki reittäni ja sanoi ”miten sinun reidet voi olla näin pehmeät”. Myös naispuoliset ”ystäväni” haukkuivat minua nuorempana lihavaksi. Syntymäpäivänäni tuttu nainen tuli kauhistelemaan olemustani tanssilattialle, sillä olin hänen mielestään liian lihava. Hyvää syntymäpäivää minulle!

En syytä näitä ihmisiä, sillä olen itsekin sanonut oman epävarmuuden takia ilkeitä sanoja (josta koen hieman syyllisyyttä edelleen). Mutta en voi valehdella, nämä sanat satuttivat. 

Muutokset alkoivat näkyä

Aloin oireilla ja jätin jossain vaiheessa ruokailun pois lähes kokonaan, jumppasin kaksi kertaa päivässä ja palvoin laihuutta. Söin raejuustoa, kurkkua ja join light-limuja sekä kahvia. Tärkeintä oli näyttää hyvältä. Kuitenkin jossain vaiheessa kyllästyin dieetteihin ja aloin syömään hirmuisia määriä. Poltin tupakkaa, juhlin joka viikonloppu ja söin sisäistä pahaa oloani pois. Vaatekokoni jojoili numeroiden 36 ja 42 välillä. Ruokailu- ja elintapani olivat erittäin epäterveelliset. Olin epävarma nuori nainen ja olin monelle ihmisille ilkeä. En rakastanut oikeasti itseäni.

Matka itseni hyväksymiseen oli pitkä ja vaati monen vuoden terapian. Tein täysremontin elämääni: muutin, lähdin pois piireistä, joissa juhlittiin paljon, vaihdoin alaa, aloin pitää huolta itsestäni ja aloitin ns. puhtaalta pöydältä. Pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahtaa kohdilleen. Löysin uuden alan, työn, ystäviä, harrastuksia ja lopulta rakastuin mieheen, joka sanoo minulle joka päivä monta kertaa, että hän rakastaa minua (kiitos David!). Ja mikä parasta, uskon häntä!

En anna fysiikkani määritellä kuka minä olen

Tänä päivänä olen kokoa 38, vaikka numero ei sinänsä merkitse minulle mitään (helpottaa toki vaatteiden ostoa). Tärkeintä minulle on tuntea oloni terveelliseksi ja ettei ruoka ole minulle ongelma. Päämääränä minulla on tällä hetkellä saada lisää kiloja lihasten muodossa, sidekudossairauteni tueksi. Laihduin 10 kg viime vuoden aikana jättämällä sokeriset herkut pois ruokavaliostani (vuoden sokerilakko). En siis aktiivisesti ole laihduttanut, kilot ovat vain tippuneet hyvän ruokavalion ja liikunnan myötä. Syön terveellisesti ja ravitsevasti, mutta en murehdi liikoja. Ruoka on minulle herkullinen energianlähde, muttei mikään pakkomielle. Suurimman haasteen ruokavaliooni aiheuttaa refluksitauti. 

Kuva ennen ja jälkeen ruokavaliomuutosta

Vasemmalla kävin läpi sisäisiä demoneja ja se näkyi ulkomuodossani, oikealla olen sinut itseni kanssa ja se säteilee myös ulospäin, eikö?

Olen nyt 32-vuotias. Vuosien saatossa olen oppinut rakastamaan kehoani. Olen joutunut käymään läpi erittäin kovan keskustelun kehoni kanssa, koska se ei toimi kuten sen pitäisi. En kuitenkaan anna fysiikkani määritellä, kuka minä olen. En syytä kehoani sairaudestani vaan kiitän kehoani päivittäin, että se taistelee sairauteni kanssa. Autan itseäni jaksamaan terveellisen ravinnon ja kevyen liikunnan kautta. (Let’s be honest: jos joudun makaamaan sängyssä monta päivää kipujen takia olen sairaudelleni ja kropalleni aika kiukkuinen…)

Muista tämä!! Kenelläkään toisella ihmisellä ei ole oikeus tuomita sinua ulkomuotosi takia (tai minkään muun syyn takia). Rakastetaan itseämme ja toisiamme sellaisena kuin olemme ja annetaan toisillemme voimaa – ei viedä sitä pois.

Rakkaudella,

Allekirjoitus_Martina

Lue myös:

Sairastumistarinani: Kun jalat lähtivät altani

Sairastumistarinani kuvina

Arki sidekudossairauden kanssa

 

Psst. Seuraa blogiani Facebookissa ja live-elämääni Instassa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onnea uudesta blogikodistasi ♡
    Hyvä teksti! Ja, niin ajankohtainen!! Tuo on ollut pitkä tie sullakin! Tiedän, koska olen itsekin kulkenut sellaisen.. Ei tietenkään ihan samanlaista ole kellään, mutta viivat ovat samat. Siksi haluankin työni puolesta, saada muita saman kokemuksen omaavia, oivaltamaan ns helpommin mikä tehoaa, ettei tarvitsisi yksin olla ja miettiä!

    Ihanaa kun kirjoitat!! Kiitos ☆☆☆

  2. 2

    martina sanoo

    Kiitos Mia <3 Nämä jutut on ikäviä, varsinkin nuorena, kun on todella vaikutusaltis..Hienoa, että autat työksesi muita 🙂 Minä yritän auttaa muita blogini kautta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *