Uusi vuosi lähenee ja viime vuoden suosituimmat jutut

On aika sanoa pian hyvästit kuluneelle vuodelle ja toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi. Vuosi 2017 on ollut täynnä muutoksia ja on kiva vähän reflektoida, mitä kaikkea tässä on ehtinyt tapahtua. Samalla katsaus vuoden 2017 suosituimpiin postauksiin blogissa.

Minä vuorella

Uusi vuosi lähenee: fiiliksiä viime vuodesta

Vuosi 2017 on ollut hyvin värikäs ja täynnä muutoksia. Ehkä suurin muutos on se, että muutin ulkomaille asumaan Davidin kanssa ja toinen iso muutos on se, miten paljon suhtautumiseni sidekudossairauteeni on muuttunut. Vitsit muuten, miten paljon blogini kirjoittaminen on auttanut minua purkamaan eri tilanteita elämässäni – niin hyviä kuin huonojakin.

Ihan kuin olisin kirjoittanut blogiani jo todella pitkän aikaa, mutta vastahan minä avasin tämän vuoden alussa blogini Kauneus ja Terveys -lehden blogeissa!

En yleisesti tykkää elää liikaa menneisyydessä tai tulevaisuudessa, mutta välillä asioita on hyvä reflektoida. Tuntuu, että ne päivät kun sain sairastuin, kun sain sidekudossairausdiagnoosin ja kun jouduin jättämään kokopäiväisen työni kipujen ja kohtausten takia, ovat nyt vain osa menneisyyttäni. Olen hyvin kiitollinen, että nämä kaikki asiat tapahtuivat minulle, sillä en usko, että olisin tehnyt radikaaleja muutoksia elämääni, jos olisin ollut täysin terve.

Muutokset, joita olen tehnyt elämääni sairauteni takia ovat olleet HYVIN kivuliaita, mutta olen nyt onnellisempi niiden takia.

Olen aloittanut uuden elämän freelancer töiden parissa ja työskentelen kokoajan kohti vakaampaa taloudellista tilannetta. Olin todella lohduton jossain vaiheessa työtilanteeni takia, enkä edelleenkään voisi koskaan työskennellä kokopäiväisesti esim. toimistotöissä sairauteni takia. Voin kuitenkin tehdä freelancer töitä ja nyt uskon että kaikki on mahdollista 🙂

Lähikuva

Vuoden 2018 uudenvuodenlupaus

En usko, että teen mitään erityistä uudenvuodenlupausta (tässä vuoden 2017 uudenvuodenlupaukseni), sillä tunnetusti uudenvuodenpäätöksiä on vaikea pitää. Tunnistan mielummin osa-alueita elämässäni, joihin haluan parannusta ja joita haluan työstää.

Haluan olla myötätuntoisempi itseäni kohtaan ja olla itseni paras ystävä. Haluan myös haastaa itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle enemmän, urheilla lisää ja yleisesti antaa tilaa itselleni kasvaa ihmisenä.

Toivon myös todella paljon, että voin auttaa teitä lukijoita blogini välityksellä 🙂 Yksi suuri toive myös vuodelle 2018 on valmistua Mindfulness ohjaajaksi.

Taivas ja lentokoneet

Vuoden 2017 suosituimmat postaukset TOP 10

Vuonna 2017 blogini sivustojen katselukertoja on kertynyt yli 110 000 kertaa, joka minun pitikin tarkistaa moneen kertaan, sillä en ollut uskoa silmiäni…

Kiitos tuhannesti kaikille lukijoilleni tuestanne!

Tässä vuoden 2017 suosituimmat postaukset x 10:

1. Oletko sinäkin erityisherkkä ihminen?

2. Eroon niskakivusta TOP 5 kipuilijan suositukset

3. Piikkimatto laukaisee stressin, kivun ja rentouttaa uneen

4. 5 pientä mindfulness harjoitusta kiireisen arjen keskelle

5. Elämäntapamuutos: flunssa ja allergiat katosivat

6. Sidekudossairaus tekee minusta vahvan

7. Vartalotyyppi kertoo mikä mekko imartelee vartaloasi

8. Närästys on piinaava vaiva: näin paransin refluksin

9. Risiiniöljy kasvattaa ripsiä ja partaa

10. Helppo sokeriton ja viljaton ”kakku” kesäjuhliin

Minä vuorella

Vuoden 2017 suosituimmat Instagram kuvat

Olen tykästynyt käyttämään Instagramia ja aloitin sen käytön samoihin aikoihin, kun aloitin bloggaamaan.  Alla suosituimmat kuvat Instagramissa vuonna 2017. Nämä kuvastaa aika hyvin elämääni vuonna 2017, joka on ollut täynnä matkustusta, kirkkaita värejä, iloa, muutoksia, rauhaa ja ripaus dramatiikkaa!

Vuosi 2017 Instagramissa best 9

(Kuva bestnine.com)

Vietämme uuden vuoden Lontoossa, lähdemme reissuun huomenna. Poikaystäväni käy uusimassa lentolupakirjaan tarvittavan terveydellisen kelpoisuustodistuksen Lontoossa ja päätimme pitää pienen miniloman. Kiva, kun Espanjasta on niin edullista lentää Lontooseen ja muutenkin reissaaminen on edullisempaa kuin Suomessa!

Nyt katse kohti vuotta 2018 ja odotan innolla, mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan. Uusi vuosi: tervetuloa ❤️ ❤️

Uusi vuosi lähenee

Rakkaudella,

Allekirjoitus Martina

(Lisää postauksia eri kategorioissa blogin oikeassa reunassa.)

Slow is beautiful Instagramissa ja Facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Voitin blogiarvonnassa Valioravinnon Nivelkunto-tuotteen. Pyysit kertomaan kommentteja.
    Pitkään olin valitellut aamujäykkiä polvia. Nivelkuntoa söin ehkä viikon, nikn jäykkyys katosi. Hyvin outoa. Mutta hienoa.

    Hyvää tätä vuotta

    • 1.1

      martina sanoo

      Heippa, ihan mahtavaa! Kiitos paljon, että jaoit kokemuksesi tuotteesta ❤️
      Onnellista uutta vuotta!

      Terkuin, Martina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *