Swannies lasien teho

Olen testannut kuukauden Swannies-laseja ja tulokset ovat vakuuttavia. Swannies-lasit suodattavat sinistä valoa ja niiden sanotaan parantavan mm. unen laatua.  Lue alkuperäinen postaus Swannies-laseista. 

(in english see below)

Hidasta_elamaa.jpg

Uusi lemppari yöpaita päällä, hyvin yöunien jälkeen.

Olin hieman skeptinen laseista, kun poikaystäväni kertoi ostaneen itselleen tällaiset Biohakkerin Verkkokaupasta, mutta minun täytyy myöntää, että lasit toimivat! Olen hieman yllättynyt…Halusin testata Swanniesseja sillä, minulla oli vaikeuksia nukahtaa, silmäni olivat erittäin ärtyneet ja kuivat sänkyyn mennessäni ja sain päänsäryn, jos olin näytön äärellä pitkiä aikoja. Silmäni olivat myös todella väsyneet iltaisin ja en pystynyt lukemaan kirjaa 🙁

Olen pitänyt Swannies-laseja joka ilta noin klo 19 eteenpäin muutamia viikkoja ja olen huomannut merkittävän eron. Silmäni eivät ole enää ärtyneet ja väsyneet, kun menen nukkumaan (ja voin lukea Kindlea!!), olen nukkunut paremmin ja pääni ei ole särkenyt niin paljoa. Aikamoista, sanoisin. Suosittelen ehdottomasti käyttämään sinistä valoa suodattavia laseja, jos käytät paljon älypuhelinta, tietokonetta tai katsot paljon TV:tä (ilmeisesti sinistä valoa kylläkin heijastuu kaikkialta). Sinista valoa suodattavia laseja on monenlaisia (sellaiset saa mm. perus silmälasien linsseihin), mutta Swannies lasien sanotaan olevan markkinoiden parhaat.

Swannies firman edustaja pyysi minua tekemään videon käyttökokemuksistani, Youtube-video alla englanniksi <3

Kiitos ajastasi!

Rakkaudella, Martina

Lue lisää:

Sairastumistarinani: Kun jalat lähtivät altani

Arki sidekudossairauden kanssa

-in english-

Swannies

I’ve been testing out Swannies now for a couple of weeks. Swannies block blue light and they are said to improve among other things sleep quality.

My boyfriend introduced Swannies to me and to be honest I was a little skeptical of them at first. But after I’ve been using them a while I have to admit that they work! I proved myself wrong for sure. Before I got the glasses I had problems falling asleep, my eyes were very dry and tired in the evenings and I got headaches after I spent long times working on my laptop or my smartphone. My eyes were usually so irritated in the evenings I couldn’t read a book in bed, which is my favourite hobby!

I’ve been wearing Swannies each night from 7pm forward for about a month now and I’ve noticed a big difference. My eyes are not so irritated and tired anymore, I can read my Kindle before going to bed (yay!!), I’ve slept a lot better recently and I don’t get as much headaches as before. Pretty amazing, isn’t it?

I warmheartedly recommend Swannies to you if you use your smartphone or laptop a lot or watch TV often, because it blocks the blue light coming from the devices (although blue light is reflected almost from everywhere). E.g. blue light suppresses the production of the sleep hormone melatonin. There are surely quite a few blue light-blocking glasses on the market and you can get a blue light filter in your prescription glasses but Swannies are said to be the best glasses on the market!

A  representative from Swannies asked me to do a testimonial video, Youtube video above in English <3

Love, Martina

Read more:

Story about my illness: When my feet got knocked off under me

(also see the archive)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *